Unikoulu – taasko?

Olen täällä väittänyt onnistuneeni lapsen unikouluttamisessa. Pitkäkestoisia vaikutuksia muutaman yön päättäväisyydellä ei ole ollut. Emme toki heräile enää tunnin-parin välein, mutta koko yön nukkuminen olisi kyllä ihanaa.

S muutti jokin aika sitten tyttöjen huoneeseen. Voi olla että muutamana yönä hän nukkuikin hyvin aamuun asti, ei voi muistaa!

Illat eivät ole ongelma. S nukahtaa unilauluun ja silittelyyn, ihan itsekseen tai isosiskon höpöttelyyn, itkun kanssa tai ilman. Keskiyökään ei ole ongelma. Jos joku silloin herää huutamaan, hyssytellään uneen. Ongelma on aamu, aamun määrittely (lapselle). S herää joka yö puoli viiden – viiden aikaan, jolloin haen maidolle ja viekkuun loppuyöksi. Minä tietenkin olen ainoa, joka herää kutsuhuutoon. En millään ole jaksanut nousta silloin leikkimään aamua. Siinähän menisi  koko muukin päivän aikataulu ihan sekaisin. Niinpä olemme nauttineet vielä aamu-unimaidoista. Pelkään kuitenkin, että hän alkaa kaivata seuraa aina vain aikaisemmin, kolmelta, kahdelta…

S ponkaisee ylös virkeänä noin varttia vaille seitsemän. Se on hyvä aika herätä myös tulevia tarhapäiviä ajatellen. Siihen asti pitäisi olla yö, ilman palveluita. Vieroittamisestahan tässä on kyse. Yritetään sitä, kunhan on ensin toivuttu flunssasta: tyhjä, loppu.

Muuten, koko yön nukkumisen vaikutuksen saa aikaan myös menemällä itse nukkumaan viimeistään klo 21.30.

 

Unikoulu onnistuu jälleen

Pääsi sitten repsahtamaan nuorimmaisen nukkuminen ”koko yö aamuun asti, omassa sängyssä”. Pidimme suht onnistuneen unikoulun huhtikuussa, mutta nyt oli aloitettava alusta uudelleen. Kesämatkalla piti hyssytellä ja pitää vauva hiljaisena yönaapureiden unta ajatellen, joten S tottui siihen että vähintään puoli yötä saa nukkua äidin vieressä ja maitoakin on jatkuvasti tarjolla.

Aloimme toden teolla väsyä heräilyyn 3-5 kertaa yössä. Poikittainnukkuja valtasi liikaa tilaa sängystä ja lisäksi vielä harrasti unissaan muksahtelua, eli nousi istumaan ja kaatui sitten pää kopsahtaen meidän jomman kumman päähän. On ollut otsa, poski ja nenä hellänä!

Ensimmäinen yö: Todella vihaista huutoa ja raivoisaa rimpuilua 1h 10 min noin puoli kahdesta alkaen. Rauhoittui lopulta isänsä hyräilyyn ja keinutteluun.

Toinen yö: Vähän tassuttelua klo 00.30 ja enemmän (ehkä 5 min?) neljän aikaan. Ei varsinaista huutoa eli rääkymistä, vain hiljaisempaa ärinää ja valitusta. Jälkimmäisen tassuttelun jälkeen S nukkui vain noin 20 min. Tulkitsin hänen olevan nälkäinen joten tarjosin maitoa ja otin viereen loppuyöksi. Aamuyö kun on mukavampi näin kuin niin, että olisin laittanut hänet omaan sänkyyn ja sitten mahdollisesti herännyt vielä kerran pari tassuttelemaan.

Kolmas yö: Illalla nukahti itsekseen. Olin sen varttitunnin jumissa vaatehuoneessa. Tulipahan järjesteltyä sukkalaatikko. S heräsi vasta viiden jälkeen eli yhtenäistä unta 8 h. Sitten otinkin viereen, tarjosin maitoa ja nukuimme vielä pari tuntia.

Neljäs yö: Nukahti itsekseen noin 20 minuutissa kun jumppasin ja venyttein vieressä lattialla – yritys hiipiä ovesta ulos aiheuttaa protestin. S itkee vihlovalla äänellä noin kolmesta neljään. Jossain vaiheessa ymmärrämme antaa tuttipullosta vettä, sillähän oli jano. Uni ei kuitenkaan tule, olisiko nälkäkin kun ei oikein syönyt kunnolla edellisenä päivänä? Maitokaan ei nukuta, mutta lopulta rauhoituu silitellen omaan sänkyyn ja nukkuu kunnes I ja R rientävät aamulla herättämään.

Viides ja kuudes yö: Ei nukahda ennen kuin vajaan tunnin vääntelehtimisen jälkeen noin puoli kymmenen. Herää neljän jälkeen ja otan viereen loppuyöksi, noin seitsemään.

Näin tämä näyttäisi nyt toimivan ok. Seuraavat yöt olemmekin poikkeusoloissa veneessä, aivan vieri vieressä… Unikoulun seuraava etappi syksyn mittaan on sitten koko yö omassa sängyssä, jopa omassa huoneessa, riippuen miten tyttö vieroittuu rintamaidosta – ja äiti imeväisestään.