Unikoulu – taasko?

Olen täällä väittänyt onnistuneeni lapsen unikouluttamisessa. Pitkäkestoisia vaikutuksia muutaman yön päättäväisyydellä ei ole ollut. Emme toki heräile enää tunnin-parin välein, mutta koko yön nukkuminen olisi kyllä ihanaa.

S muutti jokin aika sitten tyttöjen huoneeseen. Voi olla että muutamana yönä hän nukkuikin hyvin aamuun asti, ei voi muistaa!

Illat eivät ole ongelma. S nukahtaa unilauluun ja silittelyyn, ihan itsekseen tai isosiskon höpöttelyyn, itkun kanssa tai ilman. Keskiyökään ei ole ongelma. Jos joku silloin herää huutamaan, hyssytellään uneen. Ongelma on aamu, aamun määrittely (lapselle). S herää joka yö puoli viiden – viiden aikaan, jolloin haen maidolle ja viekkuun loppuyöksi. Minä tietenkin olen ainoa, joka herää kutsuhuutoon. En millään ole jaksanut nousta silloin leikkimään aamua. Siinähän menisi  koko muukin päivän aikataulu ihan sekaisin. Niinpä olemme nauttineet vielä aamu-unimaidoista. Pelkään kuitenkin, että hän alkaa kaivata seuraa aina vain aikaisemmin, kolmelta, kahdelta…

S ponkaisee ylös virkeänä noin varttia vaille seitsemän. Se on hyvä aika herätä myös tulevia tarhapäiviä ajatellen. Siihen asti pitäisi olla yö, ilman palveluita. Vieroittamisestahan tässä on kyse. Yritetään sitä, kunhan on ensin toivuttu flunssasta: tyhjä, loppu.

Muuten, koko yön nukkumisen vaikutuksen saa aikaan myös menemällä itse nukkumaan viimeistään klo 21.30.

 

Unikoulu onnistuu jälleen

Pääsi sitten repsahtamaan nuorimmaisen nukkuminen ”koko yö aamuun asti, omassa sängyssä”. Pidimme suht onnistuneen unikoulun huhtikuussa, mutta nyt oli aloitettava alusta uudelleen. Kesämatkalla piti hyssytellä ja pitää vauva hiljaisena yönaapureiden unta ajatellen, joten S tottui siihen että vähintään puoli yötä saa nukkua äidin vieressä ja maitoakin on jatkuvasti tarjolla.

Aloimme toden teolla väsyä heräilyyn 3-5 kertaa yössä. Poikittainnukkuja valtasi liikaa tilaa sängystä ja lisäksi vielä harrasti unissaan muksahtelua, eli nousi istumaan ja kaatui sitten pää kopsahtaen meidän jomman kumman päähän. On ollut otsa, poski ja nenä hellänä!

Ensimmäinen yö: Todella vihaista huutoa ja raivoisaa rimpuilua 1h 10 min noin puoli kahdesta alkaen. Rauhoittui lopulta isänsä hyräilyyn ja keinutteluun.

Toinen yö: Vähän tassuttelua klo 00.30 ja enemmän (ehkä 5 min?) neljän aikaan. Ei varsinaista huutoa eli rääkymistä, vain hiljaisempaa ärinää ja valitusta. Jälkimmäisen tassuttelun jälkeen S nukkui vain noin 20 min. Tulkitsin hänen olevan nälkäinen joten tarjosin maitoa ja otin viereen loppuyöksi. Aamuyö kun on mukavampi näin kuin niin, että olisin laittanut hänet omaan sänkyyn ja sitten mahdollisesti herännyt vielä kerran pari tassuttelemaan.

Kolmas yö: Illalla nukahti itsekseen. Olin sen varttitunnin jumissa vaatehuoneessa. Tulipahan järjesteltyä sukkalaatikko. S heräsi vasta viiden jälkeen eli yhtenäistä unta 8 h. Sitten otinkin viereen, tarjosin maitoa ja nukuimme vielä pari tuntia.

Neljäs yö: Nukahti itsekseen noin 20 minuutissa kun jumppasin ja venyttein vieressä lattialla – yritys hiipiä ovesta ulos aiheuttaa protestin. S itkee vihlovalla äänellä noin kolmesta neljään. Jossain vaiheessa ymmärrämme antaa tuttipullosta vettä, sillähän oli jano. Uni ei kuitenkaan tule, olisiko nälkäkin kun ei oikein syönyt kunnolla edellisenä päivänä? Maitokaan ei nukuta, mutta lopulta rauhoituu silitellen omaan sänkyyn ja nukkuu kunnes I ja R rientävät aamulla herättämään.

Viides ja kuudes yö: Ei nukahda ennen kuin vajaan tunnin vääntelehtimisen jälkeen noin puoli kymmenen. Herää neljän jälkeen ja otan viereen loppuyöksi, noin seitsemään.

Näin tämä näyttäisi nyt toimivan ok. Seuraavat yöt olemmekin poikkeusoloissa veneessä, aivan vieri vieressä… Unikoulun seuraava etappi syksyn mittaan on sitten koko yö omassa sängyssä, jopa omassa huoneessa, riippuen miten tyttö vieroittuu rintamaidosta – ja äiti imeväisestään.

Unikoulu onnistuu

20130422-225906.jpg

Lapsi on niin ihana kun se nukkuu.

Syksyllä kehuin kaikille, toki itsekin vilpittömästi hämmästyneenä ja ilahtuneena, että kun tarpeeksi monta kertaa yrittää, voi saada lapsen joka nukkuu yöt läpeensä. Nautimme neljän, viiden jopa seitsemän tunnin yhtenäisistä yöunista (ellei jollain muulla ollut pahoja unia tai pissahätä). Tämä onni loppui kun S täytti 5 kk, alkoi ryömiä, kontata, saada hampaita, syödä ruokaa, nousta ylös ja haluta asioita.

Muutamaan kuukauteen en siis ole nukkunut kuin parin tunnin pätkissä.

Kyky kommunikoida ja ratkoa ongelmia vähenee, empatiakyky heikkenee, ärtyvyys lisääntyy ja itsehillintä vaikeutuu.” Karjuvasta zombie-äidistä kärsivät eniten isommat sisarukset, joten ajattelen että unikoulu on kaikkien kannalta hyvä ratkaisu.

Juuri tälläkin hetkellä M silittelee ja hyräilee, ja S jatkaa huutoaan kohta tunnin. Useampia yrityksiä on jo takana, mutta toistaiseksi S johtaa 6-1.

Virhe 1: nukuttaminen rinnalle
Virhe 2: luovuttaminen kesken (kun on tassuttanut huutavaa vauvaa kello neljästä lähtien, alkaa sitä kuudelta pohtia, että varmaan sillä onkin jo nälkä, onhan itsellänikin)
Virhe 3: nukuttaminen rinnalle päiväunilla
Virhe 4: puoli seitsemältä on jo aamu, joten saa tulla viekkuun niin nukutaan vielä tunti

Järkevä, johdonmukainen toiminta aamuyön tunteina on mahdotonta, voi vain toivoa että huuto lakkaa vartin sisään eivätkä isommat lapset herää meteliin. Vauva huutaa unissaan ja on vihainen. Tiedän ettei hänellä ole mitään hätää: huuto on samanlaista kuin silloin kun ei miellytä vaikka vaipanvaihto tai autoilu.

I:n nukkumisista en muista mitään, vain sen, että hänet laitettiin illalla sänkyyn ja siellä nukkui aamuun asti. Vauvakirjanmerkinnät kuitenkin kertovat että ”ensimmäinen kokonaan nukuttu yö oli syyskuussa unikoulun jälkeen” eli kun I oli noin kymmenkuinen.

R ainakin sai kokea perinteisen huudatusunikoulun, kun silittely ei tehonnut. Tuskin hän huusi kuin parikymmentä minuuttia kahtena yönä ja se siitä. Sillä aikaa minä luin tulpat korvissa unikoulukirjaa ja yritin uskoa, että nukkumaan voi oppia ja se on yhtä tärkeää kuin muutkin taidot syömisestä vaaranpaikkojen välttämiseen.

* * *

Tällä kertaa yritämme tassutteluohjeilla ja korjaamalla ainakin virheet 1-3. Viimeistä on niin vaikea vastustaa… Toisena iltana itku ja riehuminen väheneekin kolmesta vartista varttituntiin. Kello on yhdeksän ja minä tässä siemailen punaviiniä! Edellinen yökin meni jo paremmin, mutta itse en oikein saanut nukuttua. Kun pelkää rääkäisyn tulevan heti kun on nukahtaut, ei uskalla laskeutua uneen. Toisekseen olin vähän huonovointinen ja jo ajatuskin siitä, että saan sen noron, joka riehuu facebook-seinälläni, sai hikoilemaan ja oksettamaan. Ei ollut tautia, todennäköisesti liian monta mokkapalaa.

Lisämausteen unikouluun antaa unitutkimus, johon osallistumme S:n kanssa. Olemme pariin kertaan täyttäneet lomakkeita, joissa arvioimme kuinka monta tuntia vauva nukkuu, ja jos herää, kuinka kauan kestää ennen kuin nukahtaa uudelleen, olemmeko nukkuneet tarpeeksi ja kuinka monta minuuttia kestää kunnes illalla nukahdamme. Nyt vauvalla on jalassa liikemittari, joka rekisteröi kaiken liikkeen kolmen vuorokauden ajan. Samalla täytämme unipäiväkirjaa, johon kirjataan myös syömiset ja muu toiminta.

20130422-225855.jpg

Sellaisen puutteen olemme kyselyissä huomanneet, että tutkijoita ei kiinnosta sisarusten nukkuminen tai uniongelmat vauvana, vaikka se mielestämme voisi olla hyödyllistä tausta-aineistoa. Sen sijaan saamme 8 kk -kyselyssä pohtia omaa äiti- ja isäsuhdettamme sekä kasvatustapojamme.

20130423-141845.jpg

Valitse: hyvä äiti – huono äiti.

Jos meillä olisi vaikeasti unihäiriöinen lapsi, voisimme saada tutkimuksesta suoraan apua, mutta ainakin alkuun vaikutti siltä, että jo tutkimukseen osallistuminen takaa hyvät yöunet. Toivottavasti unikoulukin onnistuu, kun uni- ja valveillaolon minuuteista pitää raportoida. Yritän yöllä kirjata kaikki heräämiset, mutta aamulla en sittenkään ole varma, kuinka monta kertaa nousin silittelemään ja itkikö vauva puoli minuuttia vai puoli tuntia.

* * *

Kolmantena iltana kampaan tukkaani saunan jälkeen ja kuuntelen kuinka mies yrittää yläkerrassa saada vauvaa nukahtamaan. En mene väliin ”pelastamaan tilannetta”. S riehuu kymmenisen minuuttia ja isä saa aivan mahtavan onnistumisen elämyksen. Yöllä ei ole silittelyn tarvetta, vain kerran yksi ruokatauko.

* * *

Neljäntenä iltana S pyörii sängyssä unta hakien, mutta ei itke. Hän nukahtaa omin avuin kymmenen minuutin päästä. Minä menen nyt nukkumaan ja herään virkeänä aamulla.