Mulla ei oo haarukkaa!

Keittiössä tarvitaan vallankumous.

Kaverin Facebook-seinällä ihailin kuvaa, jossa 4-vuotiaat pyörittelevät lihapullia ja pilkkovat perunoita, ja tiedän että he ihan oikeasti tekevät ruokaa. Kyllä meilläkin tytöt haluavat auttaa ruuanlaitossa ja leipoa vaikka mitä, mutta turhan usein hoidan homman mieluummin nopeammin itse. Kaksivuotiaan minä itte -vaihetta voisi hyödyntää enemmän ja myös viisivuotias innostuu auttamaan – kunhan ei pyydä apua. Ysivee tyhjentää tiskikoneen, koska siitä kotityöstä on sovittu, mutta ei ole enää aikoihin ollut kiinnostunut ruuanlaitosta.

Pahinta on kuitenkin kiittämättömien kakaroiden käytös ruokapöydässä:
– Maitooo!
– Mulla ei oo maitoo!
– Ketsuppi puuttuu!
– Siis miten mä muka voisin syödä kun mulla ei ole haarukkaa?
Tämä kaikki samalla kun kaksi aikuista juoksee keittiön ja ruokapöydän väliä palvelemassa, aivan liian hitaasti. Puhumattakaan yök-en-syö-perussetistä. En ymmärrä, miten tässä on päässyt käymään näin!

Ehdotan pojalle:
– Saatte vallata keittiön, ruveta laittamaan ruokaa.
– Hmm, jaa… Voi tulla aikamoinen sotku.
– Tehän saatte myös siivota sen sotkun.
– ???

Aloitus on helppo, sillä lapsille on päivälliseksi tähteitä. I valitsee lautaselleen muusia ja riisiä ja ihan vähän jauhelihakastiketta.

– Laitapa sitten lautanen mikroon, saatte laittaa itse ruokanne.
– En halua! …mitä sitten painetaan?

Myös maidon tai pikkuporkkanoiden hakeminen jääkaapista itse onkin ihan kivaa.

Ihan parhaat naurut saamme, kun I meinaa vahingossa tipauttaa maitopurkkiin pikkuporkkanan, se kun oli kädessä korkin sijaan.

– Ja nyt kun maitoa vähän loiskui, voit hakea rätin ja pyyhkiä sen.
– Ääh! …ai tää sininen vai?
– Just se, hienoa.

– Ja minä en tiedä missä minun haarukka on.
– Kas, tuolla tiskipöydällä. Voit käydä hakemassa.

Tämähän sujuu hyvin, kun äiti ei voi palvella tai muuten osallistua, kun pitää kirjata ylös tapahtumien kulkua.

– Mä en haluu syödä enempää.
– Selvä. Mutta juo maito ja siivoa tippuneet ruuat liinalta lautaselle.
– Koskaan enää aikuiset ei auta mua.

– Nyt sun pitää kaapia ne loput riisit matoroskiin.
– Tää on vähän hankalaa.
– Jos lautasen syö tyhjäksi, ei tarvitse laittaa roskiin.
Yhdessä homma kuitenkin sujuu – ja olen varma että päiväkodissa se sujuu mainiosti ihan itse.

– Saisinko mä nyt purtavaa, kysyy kolmas tehtyään läksyt.
– Joo, ota lautanen ja valitse muusia tai riisiä, jauhelihakastiketta tai kanaa.

– No mitä sä teet?
– Odottelen et sä laitat mulle sen ruuan, kun mä olen valinnut.
– Eikun ota itse lautanen.
– En osaa.
– Osaatpas, pikkusiskotkin osas… Nyt, pistä ne pois ja ota lautanen laatikosta, noin.

– Ota ne kaikki riisit. Käytä sitä lusikkaa.
– Mrrghg.

– Hei se on kylmää, lämmitä mikrossa… Ei riitä. Minuutti, sitten se on ok.

– Piip piip!

Poika lueskelee ja ihmettelee kastikkeesta tahmeita käsiään.
– Voisit käydä pesemässä ne.

– Piip piip!

Palaa takaisin pöytään lukemaan.

– Piip piip!
– Tota, nyt sä voisit sitten ottaa sen lautasen mikrosta ja alkaa syömään. Ja laittaa sen kirjan pois… Ota myös haarukka ja maito ja porkkanoita jos haluat.

Ihan rauhassa tässä seuraan, kun poika kävelee laatikolle ja jää ihmettelemään, mitä oli hakemassa.
– Mitä mun pitikään tehdä?
– Ottaa haarukka. Mitäs muuta?
– Veitsi?
– No vaikka. Entäs se maito?
– Emmä tiiä, ehkä.

No nyt se ainakin syö. Mutta:
– Näpit irti kirjasta! Pilko nyt vähän niitä kananpaloja.
– Huulia kirvelee.
– Ne on rohtuneet ja kastike on vähän mausteista, siksi se kirvelee. Ottaisitko jugurttia siihen?
– Joo, otan.
– Joo, no käy hakeen.
– ??? Ai, sä et sit itse pysty tekeen yhtään mitään?
– En niin, mä teen testiä.
– Onko siinä aika? Vitsi, mitä sä teet?
– Etkö nää, kirjotan.
– Miks?
– Mä kerron koko maailmalle, kuinka sä laitat oman ruokasi.
– Blääh, etkä. Tai ihan sama. (Siis julkaisulupa!)

– Mitä mun piti hakee? Ai niin jugurttia.
– Nyt sun pitää hakea vielä lusikka… Se lusikka.
– No mullon nyt vähän hitaalla, pätkii pätkii.
– No niin näyttää olevan… No nyt sulla on lasi, mitäs siihen piti laittaa?
– Ai niin mehua. Voinks mä ottaa cashewpähkinöitä.
– Et, eikun voit. Onko se pussi auki?
– Ei.
– No ota sakset ja avaa varovasti kulmasta.
– En mä osaa.
– Osaatpas.

– Noin nyt sulla on kaikkea ja voit syödä. Taitaa olla sapuska jäähtynyt?
– Kello on 19! Tämän tasatunnin teille tarjoaa Äidin kirjoituspalvelu!

Mitä kaikkea voinkaan tehdä tällä lisääntyvällä vapaa-ajalla! Vaikka bloggailla taas vähän useammin.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/f7b/45811115/files/2015/01/img_0161.jpg

Unikoulu – taasko?

Olen täällä väittänyt onnistuneeni lapsen unikouluttamisessa. Pitkäkestoisia vaikutuksia muutaman yön päättäväisyydellä ei ole ollut. Emme toki heräile enää tunnin-parin välein, mutta koko yön nukkuminen olisi kyllä ihanaa.

S muutti jokin aika sitten tyttöjen huoneeseen. Voi olla että muutamana yönä hän nukkuikin hyvin aamuun asti, ei voi muistaa!

Illat eivät ole ongelma. S nukahtaa unilauluun ja silittelyyn, ihan itsekseen tai isosiskon höpöttelyyn, itkun kanssa tai ilman. Keskiyökään ei ole ongelma. Jos joku silloin herää huutamaan, hyssytellään uneen. Ongelma on aamu, aamun määrittely (lapselle). S herää joka yö puoli viiden – viiden aikaan, jolloin haen maidolle ja viekkuun loppuyöksi. Minä tietenkin olen ainoa, joka herää kutsuhuutoon. En millään ole jaksanut nousta silloin leikkimään aamua. Siinähän menisi  koko muukin päivän aikataulu ihan sekaisin. Niinpä olemme nauttineet vielä aamu-unimaidoista. Pelkään kuitenkin, että hän alkaa kaivata seuraa aina vain aikaisemmin, kolmelta, kahdelta…

S ponkaisee ylös virkeänä noin varttia vaille seitsemän. Se on hyvä aika herätä myös tulevia tarhapäiviä ajatellen. Siihen asti pitäisi olla yö, ilman palveluita. Vieroittamisestahan tässä on kyse. Yritetään sitä, kunhan on ensin toivuttu flunssasta: tyhjä, loppu.

Muuten, koko yön nukkumisen vaikutuksen saa aikaan myös menemällä itse nukkumaan viimeistään klo 21.30.

 

Mitä tänään syötäisiin?

Ainekirjoitushaaste

Tässä on ollut emäntien tapana selitellä, kun tämä on nyt vaan tämmöistä, vaatimatonta tekstiä, mutta hyvä jos maistuu, santsatkaa vaan. Luvassa on teille myös kooste ainekirjoituksista, yltäkylläinen tai niukka, riippuen siitä, kuinka monelle tuli stoppi ja mä-en-jaksa-enempää.

Ja lisääkin saa, jos joku vielä haluaa osallistua arvontaan seuraavan ainekirjoitushaasteen keksimisestä!

Lokakuussa blogit ovat olleet ruoka-aiheita pullollaan, kun on analysoitu, mitä jääkaappini sisältö kertoo minusta ja pakotettu houkuteltu perheenjäseniä kasvissyöjiksi.  Toivon kuitenkin, että jotain pureskeltavaa on vielä jäänyt tähänkin kattaukseen.

Muistaakseni minulla oli jotain mielessä, kun kehittelin aihetta, mutta viikon kuluessa se unohtui, ja määräajan lähestyessä alkoi hermostuttaa. Kaikki haasteessa esittelemäni teemat tuntuivat loppuunkalutuilta, tai sitten minulla ei vain ole tarpeeksi intohimoa esitelmöidä luomuruuan puolesta, puuttuu tietoa allergioista ja viimeaikaisia kokemuksia ravintolaherkuista.

Joka tapauksessa, kysyn itseltäni jälleen kerran:

Mitä tänään syötäisiin?

– Ruokaa omasta maasta. Tänään oli lautasella maa-artisokkagratiinia. Tilasin luomumukuloita maajussilta Nastolasta. Postipakettina lähetti. Lumisateessa peittelin pallerot juuri oikeanlaiseen hiekansekaiseen multaan. Vadelmapuskat tekivät tilaa uudelle tuttavuudelle. Siinä niiden on hyvä varttua pari-kolmemetriseksi aidanteeksi. Toivon että kukat hymyilevät tänne päin, eivätkä vain naapurille.

Pikakelauksella istutuksesta sadonkorjuuseen: liiat mukulat keitin ja gratinoin. Hyvä että oli maistuvaa Lapset saavat tottua makuun, sillä luvassa on ämpärikaupalla artisokkia ensi syksynä ja seuraavana keväänä, ja seuraavina…

Tässä ollaan maa-artisokkien kanssa vielä kaukana omavaraisesta kotitarveviljelystä, mutta ajatuksissani on pikku hiljaa kokeilla kasvattaa itse kaikenlaista syötävää. Toistaiseksi satoa ovat tarjonneet lähinnä villivadelma ja nokkonen. Vuohenputkisalaattiin kerään vielä rohkeutta, mutta ehkä jo ensi kesänä koristelen sen voikukannupuilla. Puutarha- ja viljelyinnostukseni on tuoretta, se ilmaantui yllättäen kolmannen raskauden pesänrakennusoireena.

Puutarhan perimmäinen tarkoitus on tuottaa iloa. Se tarjoaa mielenrauhaa ja onnistumisen elämyksiä. Se tarjoaa myös pettymyksiä. Koska elantomme ei ole kiinni tästä harrastuksesta, voin suhtautua vastoinkäymisiin tyynesti. Vuodenkierto takaa sen, että seuraavalla kerralla on taas kaikki mahdollisuudet onnistua. Joku toinen puutarhan nurkka kuitenkin antaa muuta ajateltavaa, joten kitkeräksi nysäksi jäänyttä salaattia ei kauan ehdi surra.

Puutarhanhoito todella opettaa kiireettömyyttä ja nauttimaan ikuisesta keskeneräisyydestä. Minulla on tavoitteita, mutta maltan odottaa aikaa, kun meillä on omasta maasta porkkanat, herneet, sipulit, raparperi ja monenmoiset marjat.

Joku voisi pilkata luomu-unelmiani ja lähiruokanostalgiaa: luulee olevansa maanläheinen, mutta taitaa siitä olla todellisuudentaju kaukana.

Uskon kuitenkin, että sillä mitä syömme tänään, on suuri vaikutus siihen, mitä syömme huomenna. Tämä pätee niin mikro- kuin makrotasollakin. Maanantaina lämmitämme mikrossa tähteitä. Muutaman kymmenen vuoden päästä lapsenlapseni nakertaa ylpeänä itse kasvattamaansa porkkanaa. Ja koko maailmassa on ruokaa kaikille tasapuolisesti.

Jos niin ei käykään, on vihreän voimaannuttava vaikutus joka tapauksessa kiistaton tosiseikka. Puolituntinen vadelmapuskassa on väsyneen äidin piilopaikka ja zen-hetki. Tuliaisia! Makeat marjat taikovat riiviöt jälleen suloisiksi lapsukaisiksi.

Basilika

Basilikaprojektin loppuraportti.

Väliraportin löydät täältä.

20130929-141929.jpg

Projekti jäi tähän vaiheeseen kesäkuun alussa lähtiessämme matkalle.

20130630-002014.jpg

Palatessamme kesäkuun lopussa tilanne oli tämä: projektipäällikön sijainen oli hoitanut kastelutehtävän hyvin. Etualalla oleva yksilö ei kuitenkaan ole projektiin kuuluva taimi, vaan marketin vertailukappale.

20130929-142255.jpg

Pitkin kesää projektissa toteutettiin suunnitelman vaiheita 5 ja 6: ahkera kastelu ja latvominen sekä sadonkorjuu. Basilikat kasvoivat talon itäseinustalla ja saivat aurinkoa aamupäivällä. Osa ruukuista lahjoitettiin uusiin koteihin ilahduttamaan yrttien ystäviä.

20130929-144521.jpg

Esimerkki latvomisesta.

20130929-144446.jpg

Markettibasilika ei jaksanut kukoistaa kovin pitkälle kesään. Toki sekin aina piristyi kastelusta tauon jälkeen. Itse kasvatettujen basilikoiden lehdet kuitenkin kellastuivat! Asiantuntijoiden mukaan syynä oli typen puute. Haudutin nokkosvettä ja annoin sitä basilikoille lannoitteeksi. Vaikutusta on kuitenkin vaikea arvioida.

20130929-144430.jpg

Projektin haastavin vaihe oli yllättäen sadonkorjuu. Ruokaa laittaessa en yleensä muistanut basilikoita. Loppusyksystä tehtiin vartavasten sadonkorjuusalaatti, johon kerättin loput lehdet. Maku arvioitiin erinomaiseksi, mutta määrällisesti sato jäi kaikenkaikkiaan vähäiseksi.

20130929-145121.jpg

Ei projektia ilman jatkoprojektia. Syyskuun lopussa elinvoimaisimman näköiset basilikat pääsivät sisälle jatkamaan kasvuaan. Lämpö ja vesi saikin ne puskemaan heti uusia lehtiä. Kuvassa basilika ja rahapuu kasvavat kilpaa.

Arvio projektin onnistumisesta:

Basilikaprojektin tavoitteena oli oppia kasvattamaan siemenistä taimia ja taimista satoa tuottavia kasveja. Tässä projekti onnistui erinomaisesti, ja sen perusteella voidaan kokeilla uusien lajikkeiden kasvatusta seuraavana keväänä. Projektin tuloksena saatiin noin 15 yrttiä (tavoite 6-10), jotka tuottivat riittävästi satoa ruuanlaittoa varten. Toteutussuunnitelmaa korjataan seuraavalla kerralla niin, että siemenet istutetaan suoraan lopulliseen kasvatusruukkuunsa. Näin koulimisvaihe voidaan jättää väliin, ja siementen käyttö on kustannustehokkaampaa. Kaikenkaikkiaan projektin voi arvioida onnistuneen erittäin hyvin.

Puutarhapäiväkirja

Syksyisiä istutuspuuhia.

20130929-140636.jpg

Rönsyansikka (vas.) saa alkaa peittää pensasaidan viertä takapihalla. Se on vähän hitaampikasvuinen, mutta eihän tässä mikään kiire ole. Istutuskuoppia kaivaessa löytyi taas kaikenlaista roinaa vanhan taloraunion jäljiltä. Voisin laittaa lapset metallinpaljastimen kanssa aarteenetsintään!

20130929-140649.jpg

Pikkutalviosta luvataan, että se on nopeasti leviävä, ainavihanta maanteitekasvi, joka viihtyy parhaiten siimeksessä. Istutin pari taimea tuomien alle.

20130929-140736.jpg

Tässä on Vuokko, kesäomenapuu, jonka hedelmiä odotamme maistavamme parin kolmen vuoden päästä.

20130929-140843.jpg

Ja tämä on Heta, joka tuottaa aikanaan syysomenia.

20130929-141415.jpg

Tässä taas vanhan marjaomenapuumme satoa.

20130929-141735.jpg

Uutta: koristesyreeni, pinkkiä keväästä syksyyn!

20130929-141746.jpg

Timanttituijaa lähdin ostamaan, mutta se näytti liiaksi city-puulta meidän pihaamme. Ostin sen sijaan kartiovalkokuusen. Jonkin aikaa kestää, että siitä saa jouluvalopuun. Varsinainen heräteostos oli pikku alppiruusu. Vaikka kumpikaan kasveista ei intoudu huimaan kasvuun, tulivat ne vähän liian liki toisiaan. Taidan vielä siirtää. Kuvassa näkyvät myös äidin puutarhasta kähvelletyt (Kauhean kuopan jätit!) kuunliljanroikaleet sekä seppelvarvut, joiden tarkoitus on peittää iso osa istustusalueesta.

20130929-141758.jpg

Marketin puutarhaosastolta löysin vielä kelpo syyshortensian – ei mikään yllätys että olivat syyskuussa kaupoista loppu! Sekin on miniversio, mutta toivottavasti tekee kauniita kukkia ensisyksynä.

20130929-141812.jpg

Toisaalla: koristeomenapuun rungolla kasvava villiviini alkaa värittyä syksyyn. Näyttäisi olleen onnistunut kevään istutus. 

20130929-141819.jpg

Kyllä vain: satoa! Tyttöjen kanssa pääsimme napostelemaan muutamaan sokeriherneenpalon. Ensi kesänä sitten kunnon istutukset.

Uskaltaisinko kokeilla?

Moni asia vaihtoehtoisista parannuskeinoista eksoottisiin harrastuksiin saa ihmiset julistamaan, että tätä en vaihda pois ja harmittelemaan ettei jo aiemmin kokeillut. Tässä on minun listaani. Mitä uutta ja epäilyttävää tai kiinnostavaa tai ennenkuulumatonta sinä olet vihdoin kokeillut ja kannattiko?

Osteopatia. Minun piti kirjoittaa seikkaperäinen (selviytymis)tarina aiheesta ”akillesjänteen tulehdus”. Sain ikävän vaivan Pariisin-tuliaisina, ja puoli vuotta kärsin ennen kaikkea liikkumisen vaikeudesta. ”Kyllä minäkin lenkkeilisin, jos vain pystyisin…” En ensin uskonut vamman vakavuuteen, mutta kävin sitten vihdoin lääkärillä, joka määräsi tulehduskipuvoidetta. Ei auttanut. Urheilulääkäri-Specialisti totesi myös vaivan akillesjänteen tulehdukseksi ja määräsi tiukan kuurin buranaa sekä lepoa. Mitähän sillä levolla tarkkaan ottaen tarkoitetaan? Nilkutin sen mikä oli pakko (eli aika paljon), mutta jonkin verran menoa auttoi geelituki kantapään alla. Vaiva parani kesään mennessä jotenkuten, mutta kipu ilmaantui aina muutamista juoksuaskeleista ja korkokengistä. Kevään ajan tanssiharrastus oli tauolla, mutta kesän kuluessa alkoi hirvittää, eikö syyskaudestakaan tulisi mitään.

Valitin vaivaa kokeneelle tanssijakaverille, joka tokaisi että hanki ihmeessä second opinion, mene osteopaatille. Googlaamalla löytyi tietoa lähinnä selkäkipujen voittamisesta osteopatialla. Sattumalta löytyi jo ennestään muista yhteyksistä tuttu kaveri, joka lupasi tutkia nilkan. Ja niin siinä sitten selvisi, että kyseessä ei ollut tulehdus ensinkään (eivät oireet alunperinkään sopineet taudinkuvaan!) vaan nivellukko eli kantaluu ei liikkunut yhteen suuntaan laisinkaan. Sain seikkaperäisen selostuksen asiasta, mutta en nyt enää muista mikä jumitus mihinkin vaikuttaa ja miten. Ilmeisesti olin kuitenkin nyrjäyttänyt nilkkani, se kun saattaa olla ihan kivuton tapaturma. Vähän vetreytystä, niks naks ja veto, ja nivel oli taas paikoillaan ja liikkui niinkun pitääkin. Hoito-ohjeena oli levon ja lääkkeen sijaan liikunta ja vesi. Toki seuraavan päivän tuntui siltä kuin koko nilkka olisi mustelmilla, mutta OMG ja halleluja, nyt minä kävelen ja tanssin!

Akupunktio. Siinä nilkan hoidon yhteydessä sain muutaman rentoutusneulan. Ei tuntunut kivalta, mutta ilmeisesti toimi, olihan jalka jäykistynyt puolessa vuodessa aikamoiseen jännitykseen. Voisin mennä varsinaiseen akupunkitohoitoon, jos joskus tulee jotain kipuja.

Luomusynnytys. Ne nyt eivät olleet varsinaisia valintakysymyksiä, sen verran nopsa oli jokaisen lapsen maailmaantulo, mutta olen kokemuksiin tyytyväinen. Lähtökohta toki oli ottaa vastaan kaikki tarjolla oleva apu sitten kun sitä tarvitaan, mutta tulipahan tähän listattua, koska olen siitä myös vähän ylpeä.

Sarvikuono. Kesä yllätti jollain ihme heinänuhalla. Imettäjälle ei käy Zyrtek lääkkeeksi kutinaan ja aivasteluun, joten päätin kokeilla nenähuuhtelua. Se ei jäänyt ”miellyttäväksi jokapäiväiseksi tavaksi”. Ei se hirveän ikävääkään ole, mutta tuntui ihan siltä kuin olisi mennyt vettä nenään (!) Ehkä suolan annostelu tai veden lämpötila oli jotenkin pielessä? Löysin kaapista nenäsumutteen toissakeväältä, ja se tuntui helpottavan nuhaa paremmin.

Enneagrammi. Pari vuotta sitten olin aika lailla uupumispisteessä. En enää muista, mikä työelämässä oli niin rankkaa, mutta ainakin tilanne helpottui kun minulle palkattiin työkaveri tekemään puolet hommista. Oireet kuitenkin tuntuivat lähinnä kotona, läsnäolo oli vaikeaa ja tarkkailin tilanteita ulkopuolisena: ”Eikö olisi nyt ketään näkemässä, kun mä tässä leikin lasten kanssa ja olen kiinnostunut siitä mitä ne sanoo?”

Tarjolla ollut enneagrammikoulutus innosti itsetuntemukseen ja oman ja muiden persoonallisuustyyppien tutkiskeluun. Se näytti tarjoavan ratkaisun avaimet vuorovaikutukseen niin työssä kuin kotonakin. Tosin kotona mies karsasti luokittelujani ja selityksiäni henkisestä kehittymisestäni (kehittymisestämme). Löysin koulutusmateriaalit myöhemmin ja totesin itsekin: mitä soopaa! Ilmeisesti stressaantunut mieleni oli otollista maaperää tälle ”tieto-taito-järjestelmälle”, mutta myöhemmin, tilanteen tasaannuttua, sillä ei enää ollut vastaavaa vaikutusta. Samaan aikaan muistan lukeneeni hartaana Hidasta elämää -blogia. Nyt sen hitaus ja elämänohjeet tuntuvat aika tylsiltä ja mitäänsanomattomilta. Se taas taitaa tarkoittaa, että osaan nauttia kotiäidin verrattain hitaasta elämästä ja olla läsnä omassa elämässäni. Uskon myös että siitä kirjoittaminen on hyväksi, minulle.

Muotivaate. Tämä ei ole minun heiniäni. Yleensä minun silmäni alkaa hyväksyä kotkotukset vasta kun ne ovat jo passé.  Ostin kuitenkin minishortsit ja olen niitä kesällä pitänytkin – mielessä koko ajan vain yksi kysymys: ”Does my bum look big in this?

Raakasuklaa. Ei ollut hyvää. Syön suklaani mieluummin kypsennettynä.  Todella hyvältä se maistui kuumana, á la Les Deux Maggots.

Muita asioita, joiden kokeilemista vielä odotan:

Kuukuppi. Jos vielä tarvitsen niin kyllä hankin.

Zumba. Oikean tanssin harrastajana en ole tälle vielä lämmennyt.

Kahvakuula. Tätäkin kaikki kehuvat, ostavat itselleen niitä kahvoja. Vaan käyttävätkö vai jäävätkö ne sinne kaappiin jumppapallojen ja kuminauhojen kanssa?

Silmäleikkaus. Vaikka siinä onkin vaaransa, on tämä oikeasti vain rahakysymys. 3 500 ylimääräistä euroa voisin sijoittaa kirkkaampaan ja huolettomampaan elämään.

Avioliittoleiri. Kuulemma pitää tsekata ja huoltaa parisuhdetta silloin kuin kaikki sujuu hyvin, kommunikoinnista yhteisiin unelmiin, arjen askareista romantiikkaan. Ei mitään pelättävää tai hävettävää. Niinkuin määräaikaishuolto, öljynvaihto – Apua! Vertasinko juuri itseäni autoon, vai miestä?

 

Puutarhapäiväkirja

20130811-103148.jpg

Kesämatkahoitoon saatu tomaatti tuottaa satoa mukavasti. Omistaja ei halunnut sitä enää takaisin omalle kotilottomalle pihalleen, varmuuden vuoksi. Pensaskrassin siemenistä yksi iti ja on kukkinut ihan nätisti.

20130811-102752.jpg

Tilli kasvaa pikku kuormalavakasvimaassa.

20130811-102801.jpg

Sokerihernekin versoaa, mutta koska istutin sen vasta heinäkuun puolella, voi olla että sato ei ehdi kypsyä.

20130811-103118.jpg

Basilikatkin ovat tarjonneet makua ruokiin.

20130811-102742.jpg

Vadelmasato on ollut kohtalainen, mutta olemme joutuneet jakamaan sen kotiloiden kanssa. Mehua keitimme punaviinimarjojen kanssa, mutta pakastus- ja hillomarjat on taidettu syödä parempiin suihin. Tytöt ovat napsineet niitä vähintään puoli litraa päivässä.

20130811-102812.jpg

Sen sijaan salaattisatoni on tässä.

20130811-103158.jpg

Kurtturuusujen välistä löytyi uusi kukka! Mikä, osaisiko joku kertoa? Edit: löytyi! Pihan perinnekasvit -kirja kertoo kyseessä olevan ruohtosuopayrtti. Viikinkiaikojen rohto parantaa yskän, paiseet ja ihottuman.

20130811-103209.jpg

Monta vuotta sitten Meksikon-tuliaisina saatu riippumatto pääsi vihdoin paikalleen.

20130811-103227.jpg

Akileijatarhan pikku lapsukaiset.

20130811-103241.jpg

Pikku apulainen on innoissaan omasta, ihan yllättäen kasvaneesta puutarhastaan. Odotamme josko kakku vielä kukkisikin.