Ei mitään päällepantavaa 

Piti oikein istua alas ja kirjoittaa, mutta kun tuoli on varattu.

Kasa piti siirtää pois sohvalta, johon se oli päätynyt S:n vaatekaapista. Sinne jäi vain kahdet (samanlaiset) leggingsit, yhdet sukat, kaksi paitaa ja kaikki pikkuhousut, koska ne eivät aiheuttaneet ongelmaa. Joka aamu, joka ilta ja ehkä pari kertaa päivänkin aikana. Kun ei käy. On väärän värinen, väärän pituinen, väärällä kuvalla, tyhmä, liian paksu, TYHMÄ!!

Kuulemma kaikki nauraa, jos menee tarhaan vääränvärisissä sukissa tai hame ja paita eivät sovi yhteen.

Oikeasti ne nauroivat tai ainakin vähän ihmettelivät kun sinne mentiin pelkissä pikkareissa. Mutta joka-aamuinen vihanpito vaatteiden takia jatkui aina vaan, joten otettiin ne pois.

Jännä juttu että tuossa lattialla ja tuolilla, siis ihan saatavilla, mekot ja paidat ovat pois ja ulottumattomissa. Siihen liittyvää vihaa ja surua oli käsitelty myös päiväkodissa, kun keskustelun aiheena oli sopivasti erilaiset tunteet. Nelivuotiaat tuntevat niin paljon ja täysillä.

Huomenna on juhlat. Pohdin  pukeutumisstrategiaa. Sovimmeko mekosta yhdessä vai laitanko kaappiin jonkun sopivan? Ehkä ensin keskustelemme millainen olisi sopiva ja kiva. Sitten koitamme etsiä sellaiset meille molemmille.

Heinäkuun haasteet

1) Tavara (lisää) pois päivässä

Facebookissa huomasin kaverin osallistuvan minimalismihaasteeseen: heinäkuun ensimmäisenä päivä pois yksi tavara, toisena kaksi, kolmantena kolme jne. Yhteensä huushollista pitäisi kadota lähes 500 turhaa tavaraa. Mainio syy siivota kaappeja ja laatikoita! Päätin kokeilla, mutta toki vain omilla kamoillani, ellei sitten pidä loppukuusta pyytää muuta perhettä apuun.

Ensimmäisenä päivänä löysin hiussoljen, jolla ei vain pysy nuttura kiinni. Mutta onhan se kaunis, saisiko siitä vaikka jonkun muistilapunpidikkeen tai koristeellisen tuen kasvimaalle..? Eikun pois. Alustavat vilkaisut vaatehuoneessa lupaavat helppoja poistoja. Toki mukaan lasketaan mm. sukka, jonka parin löytymistä olen odotellut jo hyvän tovin.

Sunnuntain vietimme lasten kanssa Sorsapuistossa kirpputorilla, tavoitteena myydä pois vauvanvaatteita ja vanhoja leluja. Kaunis ilma ja ihmisiä, mutta ei oikein ostajia. Nyt pitäisi näpytellä tavarat tarjolle jollekin nettikirppikselle. Puistossa myytiin stokke-tuolin vauvasetti, peli jota kukaan ei koskaan halunnut pelata ja 17 muuta tavaraa, joista suurin osa R:n autoja. Jos tulee tiukka paikka, lasketaan nämä 19. päivälle eikä 5:nnelle. Miinusta tosin tulee ”mun on pakko saada, se haukkuu ja kävelee, muuten mä kiukuttelen koko viikon, se on ihana, vyääääää, miks me vaan myydään ja muut saa ostaa, pliis saanksmä, vyäääää” -koirasta.

image

Eli hävikki 18 tavaraa ja osto- ja myyntisaldo (sis. kalliit jäätelöt) 65 euroa. Jäätelöostos tosin säästää pitemmän päälle, sillä nyt tiedämme että Minetti-jäätelöt eivät ole meidän perheen makuun. Espresso oli kyllä mitä lupasi, mutta maistui siis liikaa kahville. Donitsi maistui sitruunakaakulle tai donitsille, ja eihän sellaisesta oikeasti kukaan tykännyt. Mansikka oli syötävin, mutta liian kirpeä. Pohjanoteeraus oli ”supermies”, jonka väristä jo arvasi että ei voi olla kuin kamalaa. I:n mielestä purkanmakuinen jätski alkoi maistua pahalta vasta kolmannen nuolaisun jälkeen. Isoveli analysoi mauksi lasten hammastahnan.

2) Puolitetaan lihansyönti

Kaverini on jo pitemmän aikaa tuonut Facebookin kautta tietoisuuteni lihansyönnin, maitotuotteiden ja luomunkin eettisiä ongelmia. Olen seurannut keskustelua mielenkiinnolla ja kooten tahtoa tehdä jotain merkittävää itsekin. Sillä tahdon asia se lähinnä on. Päätöksethän tehdään kaupassa tai ostoslistavaiheessa, täytyy vähän tutkailla noita kasviskeittokirjoja ja vegaaniblogeja. Vegaaniksi en vielä lupautunut, mutta perheen lihansyönnin voimme helposti puolittaa ja maitotuotteiden käyttökin vähentää. Kokeillaan kelpaako mantelimaito tai seitan lapsille tai meille aikuisille. Toisaalta ”onnellinen lähiruoka” (tai reilua kauempaa) voisi olla mun näkökulma aiheeseen: ”puhdasta ja ravitsevaa”, ”eettistä ja ympäristöämme säilyttävää”, ”vähemmän mutta kaikin puolin parempaa”. — Olen jokseenkin varma, että en ole vain nykyaikaisen anekaupan uhri (”kun ostan luomua saan lentää lomalle”). Sen verran olen saanut tietoa tehomaataloudesta ja maailman ruokabisneksestä, että oman osuuteni muutoksesta ainakin haluaisin yrittää hoitaa. Henkisenä esteenä tai hidasteena ei ole kuin mieltymykset ja asenteet.

image

Koska kokkaamme isoja annoksia, kilon lihasta voi näppärästi korvata puolet linsseillä ja sen sellaisella proteiinilla. Lapset eivät oikeasti kaipaa lihaa, esim. mitään kinkkua leivän päälle. Tytöt syövät mieluummin porkkanaa ja perunaa kuin lihapullia, tortillaan ”mulle vain salaattia, tomaattia ja avokadoa”! Hassua, että  jauheliha muka on sitä oikeaa ruokaa. S:lle maistuivat mainiosti erilaiset pavutkin, kun ei tarjoiltu pöydässä lautaselta vaan suoraan kuormasta ruokaa laittaessa.

Viikon ruokalista on ollutkin aika kasvispainotteinen, salaatteja, pastaa, nokkospannaria, hedelmiä, jäätelöä. Miinuksia: pepperonipizza (häh, pari hassua makkaransiivua), tonnikala salaatissa (mutta oli jo kaapissa), miesväen kiireinen eineslihamakaronilaatikko, appivanhempien luona saatu itse pyydetty kuha (ei mikään miinus vaan suorastaan plussaa).

Ensimmäinen yritys marketissa meni pieleen: Jo hyvän aikaa soijavalmistetta tuloksetta vaahdotettuani huomasin ostaneeni light-ruokakermaa. En ollut sen kummemmin lukenut purkin kylkeä, nököttihän se hyllyllä vispi- ja kuohukermojen yläpuolella. Onneksi kaapissa oli oikeaa kermaa mansikkakakun päälle laitettavaksi.

3) Joku urheilujuttu

Juoksu jatkuu, pyöräilykin loman jälkeen. Mutta nyt pitää saada taas voimaa myös keski- ja ylävartaloon. Se leuanveto. Punnerrukset. Vatsalihakset. Joogamatto esiin ja venyttelyillä kroppa hereille. Niin aion aloittaa jokaisen lomapäivän.

4) Enemmän unta

Hyvinvointiin liittyen ehkä tärkein asia: Enemmän nukkumista koko perheelle. Vähemmän sängyn välttelyä syömisen, lukemisen tai muun puuhastelun varjolla.

Undo undo undo

Kiukussa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta nykyään S saa ihan kunnon raivareita ja sellaisista syistä, jotka eivät liity mitenkään koettuun epäoikeudenmukaisuuteen. 

Kaksivuotias menettää hallinnan tunteen. Ei osaa päättää, mitä haluaa vai haluaako sittenkään. Kaikki menee väärin ja väärässä järjestyksessä. Palaamme takaisin postilaatikolle asti, koska hän halusi kävellä itse. Palaamme portaat alas, koska hän olisi halunnut pitää kädestä kiinni. Puemme takaisin villasukan ja kengän, koska hän halusi riisua ne itse. Paitsi tässä vaiheessa en suostunut auttamaan. Saat laittaa itse takaisin ja riisua tai autan ottamaan toisetkin pois. Eeiii! Haluun! Autaaa! Ja aikansa raivottuaan: Pissa tuleee! Tuli. 

Herään huutoon klo 5.40. En saa selvää, mutta mies tulkkaa: se olis halunnut sammuttaa valon. Ainahan S sammuttaa tyttöjen huoneen valon illalla. Mutta nyt hän on havahtunut siihen, että on pimeää, eikä muista sammuttaneensa valoa. En suostu nousemaan, räpsimään valoa ja vielä herättämään isosiskoa. Uniraivo laantuu ja S tyytyy kömpimään viereeni nukkumaan. 

Aamulla kohtaus alkaa, kun S istuu pöntöllä ja olisi halunnut pestä hampaat ensin. Voi voi, ei sitä saa sinne enää takaisin. Pesen pepun: oho tuleeko kakka? Eiii! Ei saa pestä! Sinä pilasit mun kakan!!! Jahas, selvä. Huuto on raastavaa, mutta irrationaalinen raivo naurattaa. Kai siellä on vain joku yhteys poikki, pienissä aivoissa. Korjaantuu pian. 

Mulla ei oo haarukkaa!

Keittiössä tarvitaan vallankumous.

Kaverin Facebook-seinällä ihailin kuvaa, jossa 4-vuotiaat pyörittelevät lihapullia ja pilkkovat perunoita, ja tiedän että he ihan oikeasti tekevät ruokaa. Kyllä meilläkin tytöt haluavat auttaa ruuanlaitossa ja leipoa vaikka mitä, mutta turhan usein hoidan homman mieluummin nopeammin itse. Kaksivuotiaan minä itte -vaihetta voisi hyödyntää enemmän ja myös viisivuotias innostuu auttamaan – kunhan ei pyydä apua. Ysivee tyhjentää tiskikoneen, koska siitä kotityöstä on sovittu, mutta ei ole enää aikoihin ollut kiinnostunut ruuanlaitosta.

Pahinta on kuitenkin kiittämättömien kakaroiden käytös ruokapöydässä:
– Maitooo!
– Mulla ei oo maitoo!
– Ketsuppi puuttuu!
– Siis miten mä muka voisin syödä kun mulla ei ole haarukkaa?
Tämä kaikki samalla kun kaksi aikuista juoksee keittiön ja ruokapöydän väliä palvelemassa, aivan liian hitaasti. Puhumattakaan yök-en-syö-perussetistä. En ymmärrä, miten tässä on päässyt käymään näin!

Ehdotan pojalle:
– Saatte vallata keittiön, ruveta laittamaan ruokaa.
– Hmm, jaa… Voi tulla aikamoinen sotku.
– Tehän saatte myös siivota sen sotkun.
– ???

Aloitus on helppo, sillä lapsille on päivälliseksi tähteitä. I valitsee lautaselleen muusia ja riisiä ja ihan vähän jauhelihakastiketta.

– Laitapa sitten lautanen mikroon, saatte laittaa itse ruokanne.
– En halua! …mitä sitten painetaan?

Myös maidon tai pikkuporkkanoiden hakeminen jääkaapista itse onkin ihan kivaa.

Ihan parhaat naurut saamme, kun I meinaa vahingossa tipauttaa maitopurkkiin pikkuporkkanan, se kun oli kädessä korkin sijaan.

– Ja nyt kun maitoa vähän loiskui, voit hakea rätin ja pyyhkiä sen.
– Ääh! …ai tää sininen vai?
– Just se, hienoa.

– Ja minä en tiedä missä minun haarukka on.
– Kas, tuolla tiskipöydällä. Voit käydä hakemassa.

Tämähän sujuu hyvin, kun äiti ei voi palvella tai muuten osallistua, kun pitää kirjata ylös tapahtumien kulkua.

– Mä en haluu syödä enempää.
– Selvä. Mutta juo maito ja siivoa tippuneet ruuat liinalta lautaselle.
– Koskaan enää aikuiset ei auta mua.

– Nyt sun pitää kaapia ne loput riisit matoroskiin.
– Tää on vähän hankalaa.
– Jos lautasen syö tyhjäksi, ei tarvitse laittaa roskiin.
Yhdessä homma kuitenkin sujuu – ja olen varma että päiväkodissa se sujuu mainiosti ihan itse.

– Saisinko mä nyt purtavaa, kysyy kolmas tehtyään läksyt.
– Joo, ota lautanen ja valitse muusia tai riisiä, jauhelihakastiketta tai kanaa.

– No mitä sä teet?
– Odottelen et sä laitat mulle sen ruuan, kun mä olen valinnut.
– Eikun ota itse lautanen.
– En osaa.
– Osaatpas, pikkusiskotkin osas… Nyt, pistä ne pois ja ota lautanen laatikosta, noin.

– Ota ne kaikki riisit. Käytä sitä lusikkaa.
– Mrrghg.

– Hei se on kylmää, lämmitä mikrossa… Ei riitä. Minuutti, sitten se on ok.

– Piip piip!

Poika lueskelee ja ihmettelee kastikkeesta tahmeita käsiään.
– Voisit käydä pesemässä ne.

– Piip piip!

Palaa takaisin pöytään lukemaan.

– Piip piip!
– Tota, nyt sä voisit sitten ottaa sen lautasen mikrosta ja alkaa syömään. Ja laittaa sen kirjan pois… Ota myös haarukka ja maito ja porkkanoita jos haluat.

Ihan rauhassa tässä seuraan, kun poika kävelee laatikolle ja jää ihmettelemään, mitä oli hakemassa.
– Mitä mun pitikään tehdä?
– Ottaa haarukka. Mitäs muuta?
– Veitsi?
– No vaikka. Entäs se maito?
– Emmä tiiä, ehkä.

No nyt se ainakin syö. Mutta:
– Näpit irti kirjasta! Pilko nyt vähän niitä kananpaloja.
– Huulia kirvelee.
– Ne on rohtuneet ja kastike on vähän mausteista, siksi se kirvelee. Ottaisitko jugurttia siihen?
– Joo, otan.
– Joo, no käy hakeen.
– ??? Ai, sä et sit itse pysty tekeen yhtään mitään?
– En niin, mä teen testiä.
– Onko siinä aika? Vitsi, mitä sä teet?
– Etkö nää, kirjotan.
– Miks?
– Mä kerron koko maailmalle, kuinka sä laitat oman ruokasi.
– Blääh, etkä. Tai ihan sama. (Siis julkaisulupa!)

– Mitä mun piti hakee? Ai niin jugurttia.
– Nyt sun pitää hakea vielä lusikka… Se lusikka.
– No mullon nyt vähän hitaalla, pätkii pätkii.
– No niin näyttää olevan… No nyt sulla on lasi, mitäs siihen piti laittaa?
– Ai niin mehua. Voinks mä ottaa cashewpähkinöitä.
– Et, eikun voit. Onko se pussi auki?
– Ei.
– No ota sakset ja avaa varovasti kulmasta.
– En mä osaa.
– Osaatpas.

– Noin nyt sulla on kaikkea ja voit syödä. Taitaa olla sapuska jäähtynyt?
– Kello on 19! Tämän tasatunnin teille tarjoaa Äidin kirjoituspalvelu!

Mitä kaikkea voinkaan tehdä tällä lisääntyvällä vapaa-ajalla! Vaikka bloggailla taas vähän useammin.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/f7b/45811115/files/2015/01/img_0161.jpg

Ruuhkassa

jos twiittaan en ehdi faceen
jos oon facessa en ehdi lukemaan
jos luen kirjaa en ehdi lukea lehteä
jos luen lehteä en ehdi huolehtia lapsen läksyistä
jos huolehdin läksyistä en ehdi bloggailla
jos kirjoitan blogia en ehdi kokkailla
jos teen ruokaa en ehdi ulos hakemaan lasten kanssa pajunkissoja
jos menen hakemaan pajunkissoja en ehdi vierailulle mummulaan
jos menen mummulle en ehdi juoksemaan
jos menen juoksemaan en ehdi haravoimaan pihaa
jos haravoin en ehdi puutarhamessuille
jos menen messuille en ehdi siivota
jos siivoan en ehdi vanhempainyhdistyksen kokoukseen
jos menen kokoukseen en ehdi tanssitunnille
jos menen tanssiin en ehdi katsoa telkkaria
jos katson telkkaria en ehdi nukkua
jos nukun en ehdi murehtia. loppu.

Uusi arki

Töttörööö! Blogini täyttää tänään vuoden!

Katsotaanpa: ”Kätevä kotona, töissä, matkalla ja puutarhassa.”

Puutarhassa jatkuu kaamos, aurinko kimaltaa puiden oksilla, mutta maahan asti valo ei harjun takaa yllä. Puutarhuri on horroksessa. Pinot puutarhakirjoja odottavat, että joku lukisi, innostuisi, merkitsisi muistiin kaikkia tärkeitä asioita kevättä varten. Olisi aika tehdä jäälyhtyjä. Villavaatteet ovat pakkaspesussa.

20140122-110828.jpg

Matkalla… Nyt on muiden vuoro matkailla. Viileitä terveisiä vaan sinne pallon toiselle laidalle! Ja hyvää matkaa teille sinne kolmannelle! Mies ehdotti, jos hän pojan kanssa lähtisi talvilomalla Floridaan, se tekisi hyvää pojalle, hänelle. Niin varmasti, ei käy kiistäminen. Hmm… annas kun miet-EI. Mutta sitten luin akkainlehden horoskoopista: älä tyrmää suoralta kädeltä ehdotusta yhteisestä lomamatkasta. Huomaa sana ”yhteinen”. Uusia ehdotuksia otetaan vastaan!

Töissä ja kotona: perheen ja työn yhteensovittaminen näytti alkuun käyvän varsin kätevästi. Meno-paluuliikenne tarhaan, kouluun ja töihin sujui sukkelaan. Eteisemme on ahtaampi kuin ennen, mutta reippaalla yhteistyöllä saamme porukan pullautettua ajoissa ulos. Huomasin, ettei päivittäinen työaikani olekaan kovin pitkä. On ilo noutaa iloiset lapset hoidosta valoisaan aikaan. Illat kuitenkin ovat lyhyitä ja ne mielellään täyttäisi vain levolla ja ruualla. Harrastusohjelma kuitenkin näyttää tältä:

Ma   –
Ti     I:n tanssi
Ke    iltapäivällä R:n ja M:n uinti ja myöhemmin mun tanssi
To    siivous ja/tai kirjasto
Pe    –
La    koko perheen uinnit
Su    I:n tanssi

Kuulin itseni sanovan: ”Lapset! Yllätetään isä ja yritetään saada ainakin alakerta siivotuksi.” #näinmeillä #roolitvaihtoon #isähoitaa

Kohtuullisen kitkattomasti alkanut työ- ja päiväkotiarki kuitenkin tyssäsi alkuunsa. S sai ensimmäisen kunnon tautinsa ja sairasti viikon. Myös isommat lapset olivat jonkin sortin flunssassa. Ja M raukka kärsi lastentaudista kaikista ankarimmin. Viikon vuorottelimme lastenhoidossa isovanhemmat apuna. Ihan jännittää, mikä tauti napataan seuraavaksi.

Sairauslomapäivät toivat oman lisänsä työhön orientoitumiseen. Ehdin luvata, kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta, liian monelle: Joo, totta kai! Hoidan, otan selvää, teen tiistaina, eiköhän se onnistu. Eikä sitten onnistunutkaan. Mikään ei onnistunut, kun yritin olla sekä töissä että kotona yhtä aikaa. Olisimme voineet tehdä vaikka jääkoristeita tai lukea kirjoja, mutta kuvittelin, että nyt on pakko selvittää se ja se työasia. Vaikkei ollutkaan.

Joka tapauksessa, ensimmäiset pari viikkoa töissä meni leppoistasti, KOSKA EN TIENNYT MISTÄÄN MITÄÄN. Nyt tiedän. Oikein auliisti on minulle kerrottu kaikki epäkohdat, haasteet ja tyytymättömyyden aiheet. Toki onnistumisia ja ilahduttaviakin asioita, mutta huolien kuuntelijalle on aina tarvetta. Koska me kaikki tiedämme, etten minäkään niille ärsyttäville ikuisuusongelmille voi, edelleenkäään, mitään, minun pitää osata olla ottamatta niitä kaikkia harteilleni. Huomasit hashtagit: organisaation lisäksi pitää ottaa selkoa somesta, aktivoitua! Twitterissä on seuraajia, jotka jo odottavat.

20140122-110815.jpg

Vanhan ja vähän uuden työkentän haltuunotto vaatii kykyä ajan hallintaan ja kaaoksen selvittämiseen jotenkin hallittavaksi kokonaisuudeksi. Kerropa minulle hyvä vinkki, miten onnistua tässä!

Olipa kerran vuosi 2013

Joulujorinat jäivät luonnokseksi ensi vuotta varten, sillä ei tässä enää itsekään jaksa innostua aatonaaton kuusenkoristelusta tai joulupöydän uutuusherkuista. Tässä kuitenkin kutkuttava teaser:

20131231-005017.jpg

Tulossa jouluna 2014!

Muutenkin oli sellainen fiilis, että tarvitseeko tässä enää kirjoittaa yhtään mitään. Monen kanssablogaajan esimerkistä kuitenkin ymmärsin, että nyt on aika istua alas ja tehdä katsaus kuluneen vuoden tapahtumiin ja tekemisiin.

Jotain tällaista vuodelta odotin:

20131231-004401.jpg

Hyppyä ei kuitenkaan tullut. Pitkin vuotta minulla oli tunne, että pitäisi tehdä jotain, tavoitella ja toteuttaa. Olisi tilaisuus suunnan muutokseen, selvittää mitä haluan tehdä työkseni, osaan tai voin oppia. Yksi hassun hauska ammatinvalintatesti ei kuitenkaan antanut valaistusta asiaan, ja ainekirjoituspohdinnassani päädyin siihen, että näin on hyvä, otan vastaan mitä tuleman pitää. Niin tuli syksy ja sitten vuodenvaihde, ja elämä jatkuu ennallaan: yhtä lasta rikkaampana, mutta työelämässä odottavat samat haasteet kuin ennenkin.

Jos kuitenkin ensi vuonna ehdin ja haluan olla aktiivisempi pyrkimyksissäni, voin kokeilla vaikka sellaista amerikkalaista suunnittelukalenteria, johon nainen voi kirjata tavoitteensa, unelmansa ja sitten toteuttaa ne. Tuloksena voi olla esim. 20 000 blogilukijaa, esikoisteos, triplasti lisää liksaa tai muuta menestystä – ihan riippuen siitä, mitä tunnistaa ja tunnustaa haluavansa.

Iso muutos ajankäyttööni tulevaisuudessa on viime kevään aikana kypsynyt päätös luopua yhdistyksemme toiminnan pyörittämisestä ja keskittyä tanssiin. Syksyn ajan piti jo delegoida mahdollisimman paljon, mutta sen sijaan huomasin tuuraavani vuorotellen melkein kaikkia muita. Opettelen nyt sitten kertarysäyksellä antamaan muiden hoitaa asiat, kuten parhaaksi katsovat. On niin helpottavaa huomata, että ei ole korvaamaton. Vapaaehtoisia löytyy, mutta toki vasta kun on pakko. Onnittelen itseäni päätöksessä pysymisestä. ¡Eso es! Onneksi meitä on tarpeeksi monta tarmokasta ihmistä, jotka haluavat käyttää aikaansa ja osaamistaan ihanan harrastuksemme hyväksi. ¡Olé!

Jos toimistotyö unohdetaan, niin tätähän se arki oli:

20131230-141943.jpg

Ja tätä:

20131230-141008.jpg

(Korvaa koira lapsella.) Lasten kasvatus, sitä tässä on koko vuosi tehty ihan antaumuksella – ja siinä samalla itsekin yritetty oppia.

Iloisesta vauvastamme on tullut topakka ja tahtova tyttö. Vaatimattomina tavoitteina vuodelle oli, että vauva oppisi nukkumaan, syömään, kulkemaan omin jaloin, käymään potalla ja puhumaan. Nyt S nukkuu omassa huoneessa läpi yön ja hyvät päiväunet, mutta vain ulkona vaunuissa. Onneksi on ollut leuto alkutalvi. Odotan että tarhassa opettavat nukkumaan sisällä. S:lla on erinomainen ruokahalu. Lusikka menee suuhun ja muki pysyy kädessä. Lopullinen vieroitus rinnasta tapahtuu kun tapahtuu, katsotaan mitä päivähoitoon tottuminen vaatii. Ketterä tyttö on oppinut kävelemään, juoksemaan, tanssimaan, kiipeämään, tekemään kuperkeikan ja melkein hyppäämäänkin. Potalla S käy myös, toki vain kun jaksan hänet sille istuttaa, eli ei ihan yhtä tajaan kuin isot sisarukset aikoinaan. Uusia sanoja tulee noin yksi parissa viikossa. Ei, anna, pöö, usssto (juusto) – niillä sekä ahkeralla äänetelyllä, osoittamisella ja nyökyttelyllä pärjää hyvin. Eli vähintäänkin tärkeimmät taidot on opittu, ja tyttö on valmis itsenäistymään ja sosiaalistumaan.

Keskimmäisen uhma on ollut sen verran hallitsevaa, ettei tätä voi varsinaisesti leppoisaksi vuodeksi kutsua. Vuoden loppua kohden tilanteet ovat kuitenkin rauhoittuneet helpommin. Kaikenkaikkiaan I on ollut ihan hyvää seuraa. Hän viilettää monenmoisilla temppuradoillaan pikkusisko perässään. Utelias, taitava ja innokas nelivuotias on oppinut kirjaimia ja numeroita, lauluja, tanssiaskelia, pelisääntöjä, piirtämistä ja uusia leikkejä. Hänellä on oma paras kaveri, tanssiharrastus ja suosikki-Robin. Herttainen esiintyminen tanssikoulun joulunäytöksessä suuren yleisön edessä sai äidin pakahtumaan ylpeydestä.

Esikoisen puolestaan on ottanut loppusyksystä kiukutteluvuoroja itselleen, joten talo on edelleen  täynnä meteliä. Tokaluokkalaisen koulu on mennyt hienosti, lukee ja laskee erinomaisesti, käyttäytyykin hyvin. Kevään ja kesän R oli ahkera uimari, syksyllä se harrastus jäi vanhempien saamattomuuden takia. Tämä miinus korjataan heti tammikuusta alkaen, eli olemme koko perhe ilmoittautuneet uima- ja vesipelastuskouluihin. Syksyllä alkanut kuoroharrastus huipentui R:n sooloon koulun juhlassa. Muuten poikaa kiinnostavat edelleen autot: mikroauton ratissa, tietokonepelinä, pikkuautoleikkinä, värityskuvina ja isän apuna kilpuritiimissä. Syksyn teemana on lisäksi ollut Taru sormusten herrasta, jota isä ja poika lukevat joka ilta.

Kolmen lapsen kanssa ja erityisesti koululaisen lukujärjestyksen takia pysyttäydyimme enimmäkseen kotinurkissa. Kerran viikossa pakkasin tytöt autoon ja ajoimme muskariin ja sitten keittolounaalle läheiseen kahvilaan. Muuhun ei juuri ollut organisointikykyä tai jaksamista.

Mutta jos emme touhunneet kotona tai puutarhassa, olimme matkalla!

20131230-141454.jpg

Bébé ihmetteli ja ihastutti Pariisissa helmikuussa. Koko perhe teki unohtumattoman road tripin Amerikassa kesäkuussa. Suunnittelu oli puoli matkaa, ehkä enemmänkin.

20131230-141142.jpg

Minä Virginia Beachilla.

Ennen kaikkea kulunut vuosi oli puutarhavuosi. Se alkoi jo edellisenä kesänä, raskausoireena, mutta keväästä alkaen innostus ja kokeilunhalu vain kasvoivat.

20131230-141816.jpg

Meillä on nyt aika hieno ja käyttökelpoinen piha. Talveksi varasin paljon lukemista aiheesta, suunnitelmia tulossa! Vielä on vaikeuksia muistaa kasvien nimiä, mutta perusasioita olen oppinut: kärsivällisyyttä, kiireettömyyttä, keskeneräisyyden sietämistä, näkemään ympäristöni ja havaitsemaan pieniä kauniita pilkahduksia rytöläjissä (ja rajaamaan valokuvat niihin kauniisiin yksityiskohtiin).

Viljely- ja istutuskokeiluineni olen todistanut oikeaksi sen, mitä Tuulia Aho kirjoittaa upeassa Puutarhan aika -kirjassaan: ”Toivo ja odotus ovat puutarhahoidossa parasta, ehkä vielä suloisempaa kuin tuloksista nauttiminen.” Vaikka mullan möyhentäminen on hetkeen keskittymistä jopa meditointia, totta on myös, että ”puutarhuri ei koskaan elä ainoastaan nykyhetkessä, sillä mennyt ja tuleva ovat läsnä konkreettisesti jokaisessa kaivetussa kuopassa ja sahatussa oksassa. Puutarhassa olennaisinta onkin muutos.”

20131230-141442.jpg

Täydellinen asetelma.

Blogini täyttää tammikuussa vuoden. Aloitin kirjoittamisen mielessäni erityisesti arkemme muistiin paneminen. Matkakertomuksia lukuun ottamatta päivittäistä raportointia tekemisistämme ei juuri löydy. Alkuun kirjoittelin muistiin viikon ruokalistoja, mutta eihän niistä käytännössä juuri hyötyä ole ollut. Macaron-ohjettani olen käyttänyt pari kertaa uudelleen. Keväällä ruokalistat korvasi puutarhapäiväkirjat. Kun tämä nyt on tällainen äiti onnistuu (välillä) -blogi, olen kuvannut myös askartelujamme. Jos opin käyttämään tuota uutta hiustenkiharrinta, laajennan askarteluista ja istutuksista kauneudenhoitotutoriaaleihin, ja toivottavasti joskus vielä oikeisiin käsitöihinkin!

20131230-141527.jpg

Blogin kirjoittaminen ja kuvittaminen on ollut kivaa. Toivon että joillakin lukijoillanikin. Sivuston statistiikkaa on vaikea uskoa, kävijöitä on kuukausittain satoja ja muka ympäri maailman Algeriasta Åland Isladille. Tervetuloa uudelleen ja kommentoidakin saa oikein mielellään! Suosituinta lukemistoa ovat  lapsiin liittyvät jutut ja joulukuussa erityisesti hamahelmimallit. Google-hakutuloksiin päätyvät kummallisetkin jutut, mutta varmasti olen joutunut tuottamaan pettymyksen niille, jotka ovat etsineet hyödyllisiä kokemuksia kärhöjen kasvatuksesta, tietoa tuulienergiasta(!) tai värityskuvia monsteriautoista. (No nyt te harhauduitte tälle sivulle, sorry!)

Erityisen suuri ilo minulle ovat blogiystävät, jotka löysin joskus kesällä. Kiitos siitä kuuluu erityisesti Leluteekin Emilialle sekä ainekirjoitushaasteilleBleuen, Emilian, Anun, Täti-ihmisen, Periaatteen naisen, Saaran, Valeäidin, Liinan ja monen muun jutut ja keskustelut ovat tarjonneet viilentävää viihdettä ja lämmintä vertaistukea äiti-ihmisen arkeen. Sänks ja innostavaa blogivuotta 2014 kaikille!

Vielä loppuun pari kuvaa kuluneesta parisuhdevuodesta. Tällaisissa tunnelmissa vietimme helmikuussa 10 v. hääpäivää:

20131230-141901.jpg

Ja tässä hän, joka on tämän kaiken lystin tänä vuonna minulle mahdollistanut! Hän, joka teroittaa keittiöveitset niin, että kypsä tomaatti viipaloituu kuin itsestään; joka valitsee täydellisen parhaimmat avokadot juuri minulle; joka rakastaa, auttaa, ihailee, neuvoo, ilahduttaa, hyväksyy, kehuu, lohduttaa ja naurattaa. Kiitos.

20131230-141920.jpg