Puutarhapäiväkirja: ruusuja ja risuja

Löysin blogiluonnoksen viime kesältä:

Kurtturuusu on oikeastaan ihan sievä. Juhannusruusu kasvaa hernepensasaidassa ja kukkii naapurille, joten siirrän sen parempaan paikkaan omien silmien alle. Koristeomenapuun alta löytyi myös punalehtiruusu Rosa glauca, joka myös voisi löytää paremman paikan kasvaa ja kukoistaa. Jospa siitä leikkaisi sellaista rungollista puuta. Ja kaveriksi alppiruusua, voi kuinka nätti! Nämä löydöt auttavat paljon ”puutarha pikkurahalla” -projektiani. Muutenkin vanhan säilyttäminen on minusta mielekkäämpää kuin uusien trendikasvien ostaminen, varsinkin kun niiden hengissä selviytymiseen on huonommat mahdollisuudet.

…valitettavasti vasta kevätpuuhia seuraavana päivänä. Ahkeroin oksasaksien kanssa, leikkasin kurtturuusua, omenapuita, hernepensasta ja sen harmillisen piikkikasan hernepensaan välissä! No onneksi juhannusruusu selviää. Sen jämät on nyt helppo siirtää sopivampaan paikkaan. Kukkii raukka seuraavana kesänä.

Harmittaa kuitenkin moinen hutkiminen ennen tutkimista. Tapaus todistaa muistiinpanojen ja niiden kertaamisen tärkeyden. Viime kesän puutarhapäiväkirjat ovat vielä enimmäkseen kuvina kameran rullassa. En jostani syystä ehtinyt kirjoittaa tapahtumia ylös. Muistan kuitenkin, että kaikenlaista tuli istuteltua. Täytyy tarkistaa mitä, ennen kuin käy kaivamaan niitä ylös.

Neulontaa

Yritän paluuta vanhan harrastuksen pariin. Lukioaikana neuloin monet villapaidat, jotka ovat edelleen käytössä, kunhan on tarpeeksi pakkasta. Vuosikaudet kudinkorissa on lojunut puolikas monimutkaisesta palmikkopuuvillaneuleesta, ja nyt mahdoton hanke on hylätty lopullisesti.

10 vuotta sitten päätin neuloa tulevalle vauvalle villahaalarin. Kesän kuluessa sain aikaiseksi toisen lahkeen. Viiden vuoden päästä seuraavalle vauvalle toisen lahkeen. Ja siitä kolmen vuoden päästä ainakin kaksi kerrosta lisää. Olihan noita villahaalareita riittävästi muutenkin. Ihana helmenharmaa helmineule saa siis odottaa mummoaikaa.

Mutta nyt uusi alku! Vaikka hitaasti etenee… Kaksi vuotta sitten jouluna ostin itselleni kerän sukkalankaa joululahjaksi. Se oli jo joutumassa tyttöjen leikkeihin lankasopaksi, kun päätin etsiä puikot ja neuloa säärystimet – ihan tarpeeseen: ne yhdet olemassa olevat kun ovat aina hukassa.

IMG_1252Yksi ilta menikin näiden viiden solmun setvimisessä…

Selailin kuvia ja ohjeita monta iltaa ja päädyin hyvin simppeliin ballerina-malliin.

Tämän pitemmällä en vielä ole, mutta work in progress -postaus pitää julkaista, muuten sitä ei tule ikinä – ja kyllä kuva valmiistakin säärystinparista tänne vielä ilmaantuu!

IMG_1370

Silmukoiden luonti muistui vanhastaan, mutta reikäkuvio langankierrolla piti kerrata. En nimittäin sittenkään tyytynyt ihan perusohjeeseen, vaan jotain pientä dekoraatiota piti sääreen saada. Säännöllisesti siirrän puikonvaihdon kohtaa jatkamalla silmukalla tai parilla edelliselle puikolle, jotta mahdollinen löysempi silmukka ei tee pystyraitoja ja ettei pitsireikä osu puikonvaihtoon.

Parinkymmenen sentin jälkeen huomasin myös, että tekee tiukkaa pohkeen kohdalta. Jätän siis joka toisella kierroksella kavennuksen tekemättä ja annan silmukkamäärän lisääntyä muutaman sentin lisää ympärysmittaan. Vielä en tiedä pitääkö kaventaa takaisin polvea kohti.

Ja kun äiti istahti neulomaan, mitä tekivät tyttäret? Tietenkin halusivat myös kutoa! S sai tyytyä purkamaan ja kerimään lankakerää, mutta I:lle lupasin oman langan ja puikot.

IMG_0190
Pinkkiä tilattiin, mutta kimaltava lilakin kelpasi.

Satunnaisen marketin paksuin mahdollinen lanka ja nro 7 lyhyet pyöröpuikot toimivat aloittelijalle ihan hyvin. Päätimme tehdä kaulaliinan eli (puolikkaan) tuubihuivin eli siis kaulurin, jota ei saa kauluriksi kutsua. I neuloi ihan itse ainakin parikymmentä silmukkaa, yhdessä teimme muutamia kerroksia ja minä aina välissä muutamia lisää. Loppuun väkersin, jokseenkin turhaan, vielä jonkun palmikkorypytyksentapaisen. Tuli aivan hyvä ja käyttökelpoinen. Lainaan itsekin, kun en välitä laittaa pitkää kaulahuivia.

IMG_1307

IMG_1266

Neulominen oli 5 v. I:n mielestä ”kivaa ja ihan helppoa”, mutta tärkeintä siinä taisi olla istuminen äidin sylissä ja ihan kaksin.

(Säärystimien lanka 7 veljestä, kaulurin lanka Novitan Hile, jossa akryylia, villaa ja kimalletta.)

Ruuhkassa

jos twiittaan en ehdi faceen
jos oon facessa en ehdi lukemaan
jos luen kirjaa en ehdi lukea lehteä
jos luen lehteä en ehdi huolehtia lapsen läksyistä
jos huolehdin läksyistä en ehdi bloggailla
jos kirjoitan blogia en ehdi kokkailla
jos teen ruokaa en ehdi ulos hakemaan lasten kanssa pajunkissoja
jos menen hakemaan pajunkissoja en ehdi vierailulle mummulaan
jos menen mummulle en ehdi juoksemaan
jos menen juoksemaan en ehdi haravoimaan pihaa
jos haravoin en ehdi puutarhamessuille
jos menen messuille en ehdi siivota
jos siivoan en ehdi vanhempainyhdistyksen kokoukseen
jos menen kokoukseen en ehdi tanssitunnille
jos menen tanssiin en ehdi katsoa telkkaria
jos katson telkkaria en ehdi nukkua
jos nukun en ehdi murehtia. loppu.

Ajan hallintaa

Ensimmäinen kuukausi työharjoittelua alkaa olla lopuillaan. Taas olen huomannut, että eivät työt tekemällä lopu. En saa tolkkua kaaoksesta, joka on syntynyt valtavasta määrästä informaatiota ja sekalaisista tehtävistä. Oikeaan suunnitteluun on vaikea keskittyä, mukavampaa on nopeiden pikkujuttujen hoitaminen ja irtopinnojen keräily. Kehityskeskustelun paikka.

Keksin kuitenkin kolme neljä konkreettista asiaa, joilla voin vaikuttaa työn kuormittavuuteen, kiireeseen ja työelämänlaatuun.

1) Vaihdan näytön taustakuvan turkoosista vedestä ja Etelämeren saaresta kuvaan omasta puutarhasta. Pako arjesta vaihtuu muistutukseksi oikeasta elämästä.

2) Sijoitan kaikki to do -listani tehtävät x- ja y-akselille, kuten työterveyspsykologi joskus ehdotti: y on kiireellinen – ei kiireellinen, y tärkeä – ei tärkeä.

Tärkeät ja kiireelliset tehtävät pitää hoitaa ensin, mutta niitä pitää pyrkiä vähentämään. Opettelen siis aikatauluttamaan työtäni paremmin sekä myös kyseenalaistamaan kiireen, omani tai jonkun muun.

Tärkeille mutta ei kiireisille tehtäville budjetoin valtaosan työajasta. Niihin keskityn oikeasti.

Ei tärkeät, mutta kiireelliset aikasyöpöt hoidan pois, ellen harkitse vielä ja siirrä niitä ei tärkeiden ja ei kiireellisten kulmaan, jolloin ne voikin unohtaa tykkänään.

20140130-232707.jpg

Se, miten tällainen käytännössä toteutetaan, on vielä testaamatta:
a) piirrän akselit työpöydälleni ja liimailen tehtäviä post-it-lapuilla
b) piirrän muistio-ohjelman sivulle akselit ja siirtelen tehtäviäni koordinaatistossa, ja tehtävät, jotka olen hoitanut tai aika hoitaa, siirrän pois
c) muistan pohtia asiaa jokaisen annetun tai keksimäni tehtävän kohdalla ja varaan kalenterista aikaa tärkeys-kiireellisyysarvioinnin mukaan

Ensimmäinen olisi luontevinta, mutta liian paikallinen ratkaisu mobiiliin työhön. Seuraava kikkailu taas on vain sijaistoiminto sille, että tekisin niitä tehtäviä. Yritetään siis viimeistä – heti kun olen valinnut sen uuden taustakuvan.

3) Hankin kellon. Olen ikuinen myöhästelijä. En vain osaa varata tarpeeksi aikaa valmistautumiseen ja siirtymisiin. Yleensä olen puolimatkassa, kun totean, että nyt olisi sopiva aika olla perillä ja valmiina kokoukseen, tanssitunnille tai päivälliselle. Koitan nyt, olisiko analogisesta ajasta apua, ensimmäistä kertaa lähes yhdeksään vuoteen. Kun puhelimen, auton tai mikroaaltouunin kello näyttää 15.42, lasken käytettävissä olevan ajan minuutilleen, eikä niitä oikeasti ole. Uuden hienon rannekelloni viisarit näyttävät suurpiirteisemmin varttia vaille, joten ikään kuin huomaamatta varaan aikaa enemmän tekemiseen, lähtemiseen tai olemiseen. Ja onhan se tosi kätevää vilauttaa kelloa hihansuusta sen sijaan, että pakkasessa etsii laukusta puhelinta.

20140130-232657.jpg

Tätä pelkäsin: että yhtäkkiä se iskee jostain päin naamaa, ennen kuin olen ollenkaan valmistautunut, kevät!

Ja se neljäs asia? Nukkuminen tietenkin. En vain millään malta mennä nukkumaan, kun vapaa-aika jää muuten niin lyhyeksi. Nyt kuitenkin: öitä.

Uusi arki

Töttörööö! Blogini täyttää tänään vuoden!

Katsotaanpa: ”Kätevä kotona, töissä, matkalla ja puutarhassa.”

Puutarhassa jatkuu kaamos, aurinko kimaltaa puiden oksilla, mutta maahan asti valo ei harjun takaa yllä. Puutarhuri on horroksessa. Pinot puutarhakirjoja odottavat, että joku lukisi, innostuisi, merkitsisi muistiin kaikkia tärkeitä asioita kevättä varten. Olisi aika tehdä jäälyhtyjä. Villavaatteet ovat pakkaspesussa.

20140122-110828.jpg

Matkalla… Nyt on muiden vuoro matkailla. Viileitä terveisiä vaan sinne pallon toiselle laidalle! Ja hyvää matkaa teille sinne kolmannelle! Mies ehdotti, jos hän pojan kanssa lähtisi talvilomalla Floridaan, se tekisi hyvää pojalle, hänelle. Niin varmasti, ei käy kiistäminen. Hmm… annas kun miet-EI. Mutta sitten luin akkainlehden horoskoopista: älä tyrmää suoralta kädeltä ehdotusta yhteisestä lomamatkasta. Huomaa sana ”yhteinen”. Uusia ehdotuksia otetaan vastaan!

Töissä ja kotona: perheen ja työn yhteensovittaminen näytti alkuun käyvän varsin kätevästi. Meno-paluuliikenne tarhaan, kouluun ja töihin sujui sukkelaan. Eteisemme on ahtaampi kuin ennen, mutta reippaalla yhteistyöllä saamme porukan pullautettua ajoissa ulos. Huomasin, ettei päivittäinen työaikani olekaan kovin pitkä. On ilo noutaa iloiset lapset hoidosta valoisaan aikaan. Illat kuitenkin ovat lyhyitä ja ne mielellään täyttäisi vain levolla ja ruualla. Harrastusohjelma kuitenkin näyttää tältä:

Ma   –
Ti     I:n tanssi
Ke    iltapäivällä R:n ja M:n uinti ja myöhemmin mun tanssi
To    siivous ja/tai kirjasto
Pe    –
La    koko perheen uinnit
Su    I:n tanssi

Kuulin itseni sanovan: ”Lapset! Yllätetään isä ja yritetään saada ainakin alakerta siivotuksi.” #näinmeillä #roolitvaihtoon #isähoitaa

Kohtuullisen kitkattomasti alkanut työ- ja päiväkotiarki kuitenkin tyssäsi alkuunsa. S sai ensimmäisen kunnon tautinsa ja sairasti viikon. Myös isommat lapset olivat jonkin sortin flunssassa. Ja M raukka kärsi lastentaudista kaikista ankarimmin. Viikon vuorottelimme lastenhoidossa isovanhemmat apuna. Ihan jännittää, mikä tauti napataan seuraavaksi.

Sairauslomapäivät toivat oman lisänsä työhön orientoitumiseen. Ehdin luvata, kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta, liian monelle: Joo, totta kai! Hoidan, otan selvää, teen tiistaina, eiköhän se onnistu. Eikä sitten onnistunutkaan. Mikään ei onnistunut, kun yritin olla sekä töissä että kotona yhtä aikaa. Olisimme voineet tehdä vaikka jääkoristeita tai lukea kirjoja, mutta kuvittelin, että nyt on pakko selvittää se ja se työasia. Vaikkei ollutkaan.

Joka tapauksessa, ensimmäiset pari viikkoa töissä meni leppoistasti, KOSKA EN TIENNYT MISTÄÄN MITÄÄN. Nyt tiedän. Oikein auliisti on minulle kerrottu kaikki epäkohdat, haasteet ja tyytymättömyyden aiheet. Toki onnistumisia ja ilahduttaviakin asioita, mutta huolien kuuntelijalle on aina tarvetta. Koska me kaikki tiedämme, etten minäkään niille ärsyttäville ikuisuusongelmille voi, edelleenkäään, mitään, minun pitää osata olla ottamatta niitä kaikkia harteilleni. Huomasit hashtagit: organisaation lisäksi pitää ottaa selkoa somesta, aktivoitua! Twitterissä on seuraajia, jotka jo odottavat.

20140122-110815.jpg

Vanhan ja vähän uuden työkentän haltuunotto vaatii kykyä ajan hallintaan ja kaaoksen selvittämiseen jotenkin hallittavaksi kokonaisuudeksi. Kerropa minulle hyvä vinkki, miten onnistua tässä!

Olipa kerran vuosi 2013

Joulujorinat jäivät luonnokseksi ensi vuotta varten, sillä ei tässä enää itsekään jaksa innostua aatonaaton kuusenkoristelusta tai joulupöydän uutuusherkuista. Tässä kuitenkin kutkuttava teaser:

20131231-005017.jpg

Tulossa jouluna 2014!

Muutenkin oli sellainen fiilis, että tarvitseeko tässä enää kirjoittaa yhtään mitään. Monen kanssablogaajan esimerkistä kuitenkin ymmärsin, että nyt on aika istua alas ja tehdä katsaus kuluneen vuoden tapahtumiin ja tekemisiin.

Jotain tällaista vuodelta odotin:

20131231-004401.jpg

Hyppyä ei kuitenkaan tullut. Pitkin vuotta minulla oli tunne, että pitäisi tehdä jotain, tavoitella ja toteuttaa. Olisi tilaisuus suunnan muutokseen, selvittää mitä haluan tehdä työkseni, osaan tai voin oppia. Yksi hassun hauska ammatinvalintatesti ei kuitenkaan antanut valaistusta asiaan, ja ainekirjoituspohdinnassani päädyin siihen, että näin on hyvä, otan vastaan mitä tuleman pitää. Niin tuli syksy ja sitten vuodenvaihde, ja elämä jatkuu ennallaan: yhtä lasta rikkaampana, mutta työelämässä odottavat samat haasteet kuin ennenkin.

Jos kuitenkin ensi vuonna ehdin ja haluan olla aktiivisempi pyrkimyksissäni, voin kokeilla vaikka sellaista amerikkalaista suunnittelukalenteria, johon nainen voi kirjata tavoitteensa, unelmansa ja sitten toteuttaa ne. Tuloksena voi olla esim. 20 000 blogilukijaa, esikoisteos, triplasti lisää liksaa tai muuta menestystä – ihan riippuen siitä, mitä tunnistaa ja tunnustaa haluavansa.

Iso muutos ajankäyttööni tulevaisuudessa on viime kevään aikana kypsynyt päätös luopua yhdistyksemme toiminnan pyörittämisestä ja keskittyä tanssiin. Syksyn ajan piti jo delegoida mahdollisimman paljon, mutta sen sijaan huomasin tuuraavani vuorotellen melkein kaikkia muita. Opettelen nyt sitten kertarysäyksellä antamaan muiden hoitaa asiat, kuten parhaaksi katsovat. On niin helpottavaa huomata, että ei ole korvaamaton. Vapaaehtoisia löytyy, mutta toki vasta kun on pakko. Onnittelen itseäni päätöksessä pysymisestä. ¡Eso es! Onneksi meitä on tarpeeksi monta tarmokasta ihmistä, jotka haluavat käyttää aikaansa ja osaamistaan ihanan harrastuksemme hyväksi. ¡Olé!

Jos toimistotyö unohdetaan, niin tätähän se arki oli:

20131230-141943.jpg

Ja tätä:

20131230-141008.jpg

(Korvaa koira lapsella.) Lasten kasvatus, sitä tässä on koko vuosi tehty ihan antaumuksella – ja siinä samalla itsekin yritetty oppia.

Iloisesta vauvastamme on tullut topakka ja tahtova tyttö. Vaatimattomina tavoitteina vuodelle oli, että vauva oppisi nukkumaan, syömään, kulkemaan omin jaloin, käymään potalla ja puhumaan. Nyt S nukkuu omassa huoneessa läpi yön ja hyvät päiväunet, mutta vain ulkona vaunuissa. Onneksi on ollut leuto alkutalvi. Odotan että tarhassa opettavat nukkumaan sisällä. S:lla on erinomainen ruokahalu. Lusikka menee suuhun ja muki pysyy kädessä. Lopullinen vieroitus rinnasta tapahtuu kun tapahtuu, katsotaan mitä päivähoitoon tottuminen vaatii. Ketterä tyttö on oppinut kävelemään, juoksemaan, tanssimaan, kiipeämään, tekemään kuperkeikan ja melkein hyppäämäänkin. Potalla S käy myös, toki vain kun jaksan hänet sille istuttaa, eli ei ihan yhtä tajaan kuin isot sisarukset aikoinaan. Uusia sanoja tulee noin yksi parissa viikossa. Ei, anna, pöö, usssto (juusto) – niillä sekä ahkeralla äänetelyllä, osoittamisella ja nyökyttelyllä pärjää hyvin. Eli vähintäänkin tärkeimmät taidot on opittu, ja tyttö on valmis itsenäistymään ja sosiaalistumaan.

Keskimmäisen uhma on ollut sen verran hallitsevaa, ettei tätä voi varsinaisesti leppoisaksi vuodeksi kutsua. Vuoden loppua kohden tilanteet ovat kuitenkin rauhoittuneet helpommin. Kaikenkaikkiaan I on ollut ihan hyvää seuraa. Hän viilettää monenmoisilla temppuradoillaan pikkusisko perässään. Utelias, taitava ja innokas nelivuotias on oppinut kirjaimia ja numeroita, lauluja, tanssiaskelia, pelisääntöjä, piirtämistä ja uusia leikkejä. Hänellä on oma paras kaveri, tanssiharrastus ja suosikki-Robin. Herttainen esiintyminen tanssikoulun joulunäytöksessä suuren yleisön edessä sai äidin pakahtumaan ylpeydestä.

Esikoisen puolestaan on ottanut loppusyksystä kiukutteluvuoroja itselleen, joten talo on edelleen  täynnä meteliä. Tokaluokkalaisen koulu on mennyt hienosti, lukee ja laskee erinomaisesti, käyttäytyykin hyvin. Kevään ja kesän R oli ahkera uimari, syksyllä se harrastus jäi vanhempien saamattomuuden takia. Tämä miinus korjataan heti tammikuusta alkaen, eli olemme koko perhe ilmoittautuneet uima- ja vesipelastuskouluihin. Syksyllä alkanut kuoroharrastus huipentui R:n sooloon koulun juhlassa. Muuten poikaa kiinnostavat edelleen autot: mikroauton ratissa, tietokonepelinä, pikkuautoleikkinä, värityskuvina ja isän apuna kilpuritiimissä. Syksyn teemana on lisäksi ollut Taru sormusten herrasta, jota isä ja poika lukevat joka ilta.

Kolmen lapsen kanssa ja erityisesti koululaisen lukujärjestyksen takia pysyttäydyimme enimmäkseen kotinurkissa. Kerran viikossa pakkasin tytöt autoon ja ajoimme muskariin ja sitten keittolounaalle läheiseen kahvilaan. Muuhun ei juuri ollut organisointikykyä tai jaksamista.

Mutta jos emme touhunneet kotona tai puutarhassa, olimme matkalla!

20131230-141454.jpg

Bébé ihmetteli ja ihastutti Pariisissa helmikuussa. Koko perhe teki unohtumattoman road tripin Amerikassa kesäkuussa. Suunnittelu oli puoli matkaa, ehkä enemmänkin.

20131230-141142.jpg

Minä Virginia Beachilla.

Ennen kaikkea kulunut vuosi oli puutarhavuosi. Se alkoi jo edellisenä kesänä, raskausoireena, mutta keväästä alkaen innostus ja kokeilunhalu vain kasvoivat.

20131230-141816.jpg

Meillä on nyt aika hieno ja käyttökelpoinen piha. Talveksi varasin paljon lukemista aiheesta, suunnitelmia tulossa! Vielä on vaikeuksia muistaa kasvien nimiä, mutta perusasioita olen oppinut: kärsivällisyyttä, kiireettömyyttä, keskeneräisyyden sietämistä, näkemään ympäristöni ja havaitsemaan pieniä kauniita pilkahduksia rytöläjissä (ja rajaamaan valokuvat niihin kauniisiin yksityiskohtiin).

Viljely- ja istutuskokeiluineni olen todistanut oikeaksi sen, mitä Tuulia Aho kirjoittaa upeassa Puutarhan aika -kirjassaan: ”Toivo ja odotus ovat puutarhahoidossa parasta, ehkä vielä suloisempaa kuin tuloksista nauttiminen.” Vaikka mullan möyhentäminen on hetkeen keskittymistä jopa meditointia, totta on myös, että ”puutarhuri ei koskaan elä ainoastaan nykyhetkessä, sillä mennyt ja tuleva ovat läsnä konkreettisesti jokaisessa kaivetussa kuopassa ja sahatussa oksassa. Puutarhassa olennaisinta onkin muutos.”

20131230-141442.jpg

Täydellinen asetelma.

Blogini täyttää tammikuussa vuoden. Aloitin kirjoittamisen mielessäni erityisesti arkemme muistiin paneminen. Matkakertomuksia lukuun ottamatta päivittäistä raportointia tekemisistämme ei juuri löydy. Alkuun kirjoittelin muistiin viikon ruokalistoja, mutta eihän niistä käytännössä juuri hyötyä ole ollut. Macaron-ohjettani olen käyttänyt pari kertaa uudelleen. Keväällä ruokalistat korvasi puutarhapäiväkirjat. Kun tämä nyt on tällainen äiti onnistuu (välillä) -blogi, olen kuvannut myös askartelujamme. Jos opin käyttämään tuota uutta hiustenkiharrinta, laajennan askarteluista ja istutuksista kauneudenhoitotutoriaaleihin, ja toivottavasti joskus vielä oikeisiin käsitöihinkin!

20131230-141527.jpg

Blogin kirjoittaminen ja kuvittaminen on ollut kivaa. Toivon että joillakin lukijoillanikin. Sivuston statistiikkaa on vaikea uskoa, kävijöitä on kuukausittain satoja ja muka ympäri maailman Algeriasta Åland Isladille. Tervetuloa uudelleen ja kommentoidakin saa oikein mielellään! Suosituinta lukemistoa ovat  lapsiin liittyvät jutut ja joulukuussa erityisesti hamahelmimallit. Google-hakutuloksiin päätyvät kummallisetkin jutut, mutta varmasti olen joutunut tuottamaan pettymyksen niille, jotka ovat etsineet hyödyllisiä kokemuksia kärhöjen kasvatuksesta, tietoa tuulienergiasta(!) tai värityskuvia monsteriautoista. (No nyt te harhauduitte tälle sivulle, sorry!)

Erityisen suuri ilo minulle ovat blogiystävät, jotka löysin joskus kesällä. Kiitos siitä kuuluu erityisesti Leluteekin Emilialle sekä ainekirjoitushaasteilleBleuen, Emilian, Anun, Täti-ihmisen, Periaatteen naisen, Saaran, Valeäidin, Liinan ja monen muun jutut ja keskustelut ovat tarjonneet viilentävää viihdettä ja lämmintä vertaistukea äiti-ihmisen arkeen. Sänks ja innostavaa blogivuotta 2014 kaikille!

Vielä loppuun pari kuvaa kuluneesta parisuhdevuodesta. Tällaisissa tunnelmissa vietimme helmikuussa 10 v. hääpäivää:

20131230-141901.jpg

Ja tässä hän, joka on tämän kaiken lystin tänä vuonna minulle mahdollistanut! Hän, joka teroittaa keittiöveitset niin, että kypsä tomaatti viipaloituu kuin itsestään; joka valitsee täydellisen parhaimmat avokadot juuri minulle; joka rakastaa, auttaa, ihailee, neuvoo, ilahduttaa, hyväksyy, kehuu, lohduttaa ja naurattaa. Kiitos.

20131230-141920.jpg