Lukuhaaste: vieraalla kielellä kirjoitettu kirja

Tässäpä oli varsinainen haaste: Franz Kafkan Das Schloss saksaksi! Tunnen toki K:n entuudestaan, Oikeusjutusta jota analysoin lukioaikana. Tämän kirjan löysin hyllystä, olen joskus vaihto-opiskeluvuotena Saksassa ostanut sen yliopiston divarista – vai miksi muuten siinä olisi merkintä Ronald Rausch 27-10-1995?

Ehkä aikomuksenani oli lukea kirja, mutta myöhemmin ei Kafka jaksanut kiinnostaa saati saksaksi lukeminen. Lainasin siis suomennoksen avuksi ja ryhdyin hommiin.

***

…Ehei, nie passiert, never happened… mutta blogiluonnoksen perusteella minulla oli oikein hyvä aikomus ja kovat tavoitteet, kirjahan ei ole edes mikään lituska!

Das Schloss odottaa yhä hyllyssä jotain kummallista inspiraatiota, kun kaikki muut varteenotettavat kirjat on luettu eikä ole muutakaan tähdellistä tekemistä.

Lukuhaaste: viihteellinen kirja

”Sen jälkeen ongelmat kasautuvat kuin lemmenlukot pariisilaissillan kaiteeseen, kunnes kaikki on vaarassa romahtaa…” kuvailee takakannen teksti. Romanttinen draamakomedia -sarjan kirjoja on mahtunut lukuvuoteeni useampikin, mutta koska Nicolas Barreaun Meillä on aina Pariisi oli ihan kiva, saa se edustaa lukuhaasteen kirjaa numero 30, viihteellinen kirja.


Ensimmäiseksi lukemaan houkutti Pariisin Saint-Germain-des-Prés tuttuine katuineen, kauppoineen ja ravintoloineen. Yllättäen kirjailija itse ei ole turisti vaan aito pariisilainen.

Kirja sisältää kauniin sadun Sininen tiikeri, josta myös lapset pitivät kovasti. Voisin myös kokeilla Rosalien tapaa kirjoittaa päiväkirjaan päivän ikävimmän ja päivän parhaan hetken. Kuten tänään:

Päivän ikävin hetki
Lapsista nuorimmainen sai itkupotkuraivarit ruokapöydässä, koska porkkana oli väärin kuorittu (siis koska sillä oli nälkä)

Päivän paras hetki (2)
Ystävä soitti. Saan aikaiseksi tämän vuoden kirjahaasteen viimeistelyn.

 

Lukuhaaste: kirjassa on myrsky

Tänään on vuoden viimeinen päivä,  joten on vihdoin pakko hoitaa loput lukuhaastehommat. Vajaaksi jäi ja varsinkin kirjoittaminen, mutta ehkä juuri siinä haukkasin liian suuren palan.

Käyn nyt kuitenkin luettujen pinon läpi, jotta saan vuoden pakettiin ja voin jatkaa hyvillä mielin uuteen vuoteen ja uuteen haasteeseen.

Ensimmäisenä on Astrid Lingrenin Ronja Ryövärintytär, joka ei meinaa sopia mihinkään kohtaan – paitsi myrskyyn:

Sinä yönä, jona Ronja Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitte yllä. Oli sellainen ukkosyö, että koko Matiaksenmetsän väki ryömi kauhuissaan koloihinsa ja loukkoihinsa. 

Luimme kirjan tyttöjen kanssa ehkä joskus kesällä ja varmasti luemme pian uudelleenkin. Jännittävä ja hauska, ihan parasta lastenkirjallisuutta.

Lukuhaaste: uusi tuttavuus

Tämäkin kirja houkutteli Pariisilla ja kirjoilla. Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa (suomennettu nimi on ala-arvoinen) tarjosi kuitenkin paljon enemmän,  Provencea ja elämää. Elämäntaito-oppaaksikin kirjaa voisi sanoa. Tämä on siis numero 8, kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin, ja varmasti etsin käsiini hänen muutkin teoksensa.


Henkilöhahmojen ajatuksia teki mieli alleviivata, kirjoittaa muistiin monia tärkeitä lauseita, mutta en kuitenkaan lukenut kirjoittaakseni lukemastani, ja jälkikäteen niitä on vaikea löytää tai muistella.

Kirja kertoo rakkaudesta, kuolemasta, elänilosta, tangosta, perheistä, kirjoista, sanoista:

Minä pidän sanoista, jotka kuulostavat siltä, mitä kuvaavat”, Perdu kuiskasi. Hän oli sulkenut silmänsä. ”Tuulenvire. Yökyöpeli. Kesäheinä. Uhma. Se tuo minulle mieleen satumaiseen haarniskaan pukeutuneen pikkutytön, joka taistelee kaikkea sellaista vastaan, mitä ei halua olla. Kiltti ja laiha ja hiljaa, hyi olkoon. Pikkuritari uhma käy järkevyyden pimeitä voimia vastaan.

Tärkein tänä vuonna lukemani lause oli tästä kirjasta:

Kuolema ei tarkoita yhtään mitään. Olemme aina, mitä toisillemme olimme.”

 

 

Ei mitään päällepantavaa 

Piti oikein istua alas ja kirjoittaa, mutta kun tuoli on varattu.

Kasa piti siirtää pois sohvalta, johon se oli päätynyt S:n vaatekaapista. Sinne jäi vain kahdet (samanlaiset) leggingsit, yhdet sukat, kaksi paitaa ja kaikki pikkuhousut, koska ne eivät aiheuttaneet ongelmaa. Joka aamu, joka ilta ja ehkä pari kertaa päivänkin aikana. Kun ei käy. On väärän värinen, väärän pituinen, väärällä kuvalla, tyhmä, liian paksu, TYHMÄ!!

Kuulemma kaikki nauraa, jos menee tarhaan vääränvärisissä sukissa tai hame ja paita eivät sovi yhteen.

Oikeasti ne nauroivat tai ainakin vähän ihmettelivät kun sinne mentiin pelkissä pikkareissa. Mutta joka-aamuinen vihanpito vaatteiden takia jatkui aina vaan, joten otettiin ne pois.

Jännä juttu että tuossa lattialla ja tuolilla, siis ihan saatavilla, mekot ja paidat ovat pois ja ulottumattomissa. Siihen liittyvää vihaa ja surua oli käsitelty myös päiväkodissa, kun keskustelun aiheena oli sopivasti erilaiset tunteet. Nelivuotiaat tuntevat niin paljon ja täysillä.

Huomenna on juhlat. Pohdin  pukeutumisstrategiaa. Sovimmeko mekosta yhdessä vai laitanko kaappiin jonkun sopivan? Ehkä ensin keskustelemme millainen olisi sopiva ja kiva. Sitten koitamme etsiä sellaiset meille molemmille.

Lukuhaaste: aikaa on

”Parasta olis jos otettais maitoa ja Domino-keksejä ja otettais kirja ja mentäis ulos aurinkoon lukemaan.”

I on oppinut lukemaan ja löytänyt kirjaston. Voinko mennä koulun jälkeen? Siellä on kivaa, lukea kirjoja ja lainata kirjoja.

Sain syntymäpäivälahjaksi häneltä tämän:


I kävi sen kirjastosta lainaamassa. Ei ollut kysynyt apua vaan valitsi takakannen tekstin perusteella. ”Mutta miks tällä on tällainen nimi?” Lupasin selvittää ja kertoa. Kirja sopii varmasti useampaankin lukuhaaasteen kohtaan.

I on lukutoukka ja lukuperhonen, tullut mummiinsa. Minä olen vain wannabe-lukija, kun halua olisi muttei tahtoa. Muuta puuhaa on niin paljon, tai rehellisesti sanoen some syö ajan. Toki sielläkin oppii uutta, viihtyy ja ajattelu avartuu, mutta rauhallisempi olo olisi, jos tarttuisi kirjaan kännyn sijaan.

Lukuhaasteesta ajattelin apua ongelmaan, mutta toistaiseksi olen saanut lähinnä koottua kirjoja, jotka aion lukea. Moni niistä on aloitettu tai jopa melkein luettu, mutta enimmäkseen on vain hyviä aikomuksia. Ja tietenkin ahdistusta siitä, että pitäisi.

”Minulla on sängyn vieressä aina pino tiettyjä kirjoja, jotka aion lukea. Otan niitä mukaan matkoillekin. Jotkut kirjoistani ansaitsisivat bonuspisteitä lentokilometrien perusteella, koska ne ovat matkustaneet niin paljon. Lentomatka toisensa jälkeen pakkaan ne mukaan hyvin aikomuksin, mutta päädyn lukemaan jotain ihan muuta.”

Näin kirjoittaa Will Schwalbe, joka on sentään oikea harrastaja ja kirja-alan ammattilainen. Hänen kirjansa Elämän mittainen lukupiiri on minulla nyt yli puolenvälin. Aloitin lukemisen toissapäivänä. Haluaisin lukea sen nyt heti loppuun, mutta myös kirjoittaa samoin kuin hän ja samoista asioista – näistä ajatuksista joita päässäni on. Kun syön mustikkakiisseliä. Kun silitän tyttöni tukkaa. Kun katson puhelimen yhteystietolistaa. Kun itku kuristaa kurkkua. Kun yhtäkkiä tulee mieleen, että kohta voi olla liian myöhäistä. Mikä? Ei muuta kuin juuri sen kirjan lukeminen ja näiden ajatusten kirjoittaminen.

Lukuhaaste: kirjassa joku kuolee

Lukuhaasteen 44. kirjassa joku kuolee tai on oikeastaan jo kuollut, kirja alkaa ikäiseni naisen äidin hautajaisista. Suru sekoittuu elämänjanoon.

”Poikieni isien lisäksi paikalla on vain yksi mielenkiintoinen mies, tuntematon mies. Olen pyörtyä kauhusta ja kuumuudesta, mutta puoleensavetävän miehen minä haistan heti, kun sellaisen kohtaan. Kyse täytyy olla eloonjäämisvaistosta. Mitähän protokolla sanoo miehen iskemisestä hautajaisissa. Saa nähdä tuleeko hän esittämään surunvalittelunsa. Luultavasti ei. Pelkuri.”

Espanjalaisen Milena Busquetsin kuvaus äidin menettämisestä koskettaa. Äidin kertomassa tarinassa viisaat keksivät, että kaikkiin tilanteisiin pätee yksi lause ja se on: ”Tämäkin menee ohi.” Mutta: ”Nyt tiedän ettei se ole totta. Elän ilman sinua aina siihen asti kun kuolen.” 

Muilta osin kansiteksteissä luvattu hurmaava ja juovuttava tarina ei minuun oikein uppoa. Liikaa miehiä, joiden nimissä menen sekaisin. Vaatetusta ja ulkonäköä kuvailevia kappaleita siedin vain, kun tulkitsin ne itseironisiksi.

”Pep ja Hugo valmistavat illallista. He ovat pukeutuneet kesäiltaa varten. Pep puhtaisiin farkkuihin ja täydellisesti haalistuneeseen vanhaan t-paitaan ja Hugo hohtavan valkoiseen paitaan, jonka hihat on kääritty.”

Ilmeisesti kirjailija on kuitenkin myös muotibloggaaja.

Tämänkin kirjan luin jo kesällä ja nyt myöhemmin sitä selaillessani huomaan siellä täällä tekstissä mielenkiintoisia huomioita ja kuvauksia tunnetiloista, maisemista ja paikoista, mutta tarinaan tai päähenkilöön en ihastunut saati samaistunut.