Neulontaa

Yritän paluuta vanhan harrastuksen pariin. Lukioaikana neuloin monet villapaidat, jotka ovat edelleen käytössä, kunhan on tarpeeksi pakkasta. Vuosikaudet kudinkorissa on lojunut puolikas monimutkaisesta palmikkopuuvillaneuleesta, ja nyt mahdoton hanke on hylätty lopullisesti.

10 vuotta sitten päätin neuloa tulevalle vauvalle villahaalarin. Kesän kuluessa sain aikaiseksi toisen lahkeen. Viiden vuoden päästä seuraavalle vauvalle toisen lahkeen. Ja siitä kolmen vuoden päästä ainakin kaksi kerrosta lisää. Olihan noita villahaalareita riittävästi muutenkin. Ihana helmenharmaa helmineule saa siis odottaa mummoaikaa.

Mutta nyt uusi alku! Vaikka hitaasti etenee… Kaksi vuotta sitten jouluna ostin itselleni kerän sukkalankaa joululahjaksi. Se oli jo joutumassa tyttöjen leikkeihin lankasopaksi, kun päätin etsiä puikot ja neuloa säärystimet – ihan tarpeeseen: ne yhdet olemassa olevat kun ovat aina hukassa.

IMG_1252Yksi ilta menikin näiden viiden solmun setvimisessä…

Selailin kuvia ja ohjeita monta iltaa ja päädyin hyvin simppeliin ballerina-malliin.

Tämän pitemmällä en vielä ole, mutta work in progress -postaus pitää julkaista, muuten sitä ei tule ikinä – ja kyllä kuva valmiistakin säärystinparista tänne vielä ilmaantuu!

IMG_1370

Silmukoiden luonti muistui vanhastaan, mutta reikäkuvio langankierrolla piti kerrata. En nimittäin sittenkään tyytynyt ihan perusohjeeseen, vaan jotain pientä dekoraatiota piti sääreen saada. Säännöllisesti siirrän puikonvaihdon kohtaa jatkamalla silmukalla tai parilla edelliselle puikolle, jotta mahdollinen löysempi silmukka ei tee pystyraitoja ja ettei pitsireikä osu puikonvaihtoon.

Parinkymmenen sentin jälkeen huomasin myös, että tekee tiukkaa pohkeen kohdalta. Jätän siis joka toisella kierroksella kavennuksen tekemättä ja annan silmukkamäärän lisääntyä muutaman sentin lisää ympärysmittaan. Vielä en tiedä pitääkö kaventaa takaisin polvea kohti.

Ja kun äiti istahti neulomaan, mitä tekivät tyttäret? Tietenkin halusivat myös kutoa! S sai tyytyä purkamaan ja kerimään lankakerää, mutta I:lle lupasin oman langan ja puikot.

IMG_0190
Pinkkiä tilattiin, mutta kimaltava lilakin kelpasi.

Satunnaisen marketin paksuin mahdollinen lanka ja nro 7 lyhyet pyöröpuikot toimivat aloittelijalle ihan hyvin. Päätimme tehdä kaulaliinan eli (puolikkaan) tuubihuivin eli siis kaulurin, jota ei saa kauluriksi kutsua. I neuloi ihan itse ainakin parikymmentä silmukkaa, yhdessä teimme muutamia kerroksia ja minä aina välissä muutamia lisää. Loppuun väkersin, jokseenkin turhaan, vielä jonkun palmikkorypytyksentapaisen. Tuli aivan hyvä ja käyttökelpoinen. Lainaan itsekin, kun en välitä laittaa pitkää kaulahuivia.

IMG_1307

IMG_1266

Neulominen oli 5 v. I:n mielestä ”kivaa ja ihan helppoa”, mutta tärkeintä siinä taisi olla istuminen äidin sylissä ja ihan kaksin.

(Säärystimien lanka 7 veljestä, kaulurin lanka Novitan Hile, jossa akryylia, villaa ja kimalletta.)

Unikoulu – taasko?

Olen täällä väittänyt onnistuneeni lapsen unikouluttamisessa. Pitkäkestoisia vaikutuksia muutaman yön päättäväisyydellä ei ole ollut. Emme toki heräile enää tunnin-parin välein, mutta koko yön nukkuminen olisi kyllä ihanaa.

S muutti jokin aika sitten tyttöjen huoneeseen. Voi olla että muutamana yönä hän nukkuikin hyvin aamuun asti, ei voi muistaa!

Illat eivät ole ongelma. S nukahtaa unilauluun ja silittelyyn, ihan itsekseen tai isosiskon höpöttelyyn, itkun kanssa tai ilman. Keskiyökään ei ole ongelma. Jos joku silloin herää huutamaan, hyssytellään uneen. Ongelma on aamu, aamun määrittely (lapselle). S herää joka yö puoli viiden – viiden aikaan, jolloin haen maidolle ja viekkuun loppuyöksi. Minä tietenkin olen ainoa, joka herää kutsuhuutoon. En millään ole jaksanut nousta silloin leikkimään aamua. Siinähän menisi  koko muukin päivän aikataulu ihan sekaisin. Niinpä olemme nauttineet vielä aamu-unimaidoista. Pelkään kuitenkin, että hän alkaa kaivata seuraa aina vain aikaisemmin, kolmelta, kahdelta…

S ponkaisee ylös virkeänä noin varttia vaille seitsemän. Se on hyvä aika herätä myös tulevia tarhapäiviä ajatellen. Siihen asti pitäisi olla yö, ilman palveluita. Vieroittamisestahan tässä on kyse. Yritetään sitä, kunhan on ensin toivuttu flunssasta: tyhjä, loppu.

Muuten, koko yön nukkumisen vaikutuksen saa aikaan myös menemällä itse nukkumaan viimeistään klo 21.30.

 

Unikoulu onnistuu jälleen

Pääsi sitten repsahtamaan nuorimmaisen nukkuminen ”koko yö aamuun asti, omassa sängyssä”. Pidimme suht onnistuneen unikoulun huhtikuussa, mutta nyt oli aloitettava alusta uudelleen. Kesämatkalla piti hyssytellä ja pitää vauva hiljaisena yönaapureiden unta ajatellen, joten S tottui siihen että vähintään puoli yötä saa nukkua äidin vieressä ja maitoakin on jatkuvasti tarjolla.

Aloimme toden teolla väsyä heräilyyn 3-5 kertaa yössä. Poikittainnukkuja valtasi liikaa tilaa sängystä ja lisäksi vielä harrasti unissaan muksahtelua, eli nousi istumaan ja kaatui sitten pää kopsahtaen meidän jomman kumman päähän. On ollut otsa, poski ja nenä hellänä!

Ensimmäinen yö: Todella vihaista huutoa ja raivoisaa rimpuilua 1h 10 min noin puoli kahdesta alkaen. Rauhoittui lopulta isänsä hyräilyyn ja keinutteluun.

Toinen yö: Vähän tassuttelua klo 00.30 ja enemmän (ehkä 5 min?) neljän aikaan. Ei varsinaista huutoa eli rääkymistä, vain hiljaisempaa ärinää ja valitusta. Jälkimmäisen tassuttelun jälkeen S nukkui vain noin 20 min. Tulkitsin hänen olevan nälkäinen joten tarjosin maitoa ja otin viereen loppuyöksi. Aamuyö kun on mukavampi näin kuin niin, että olisin laittanut hänet omaan sänkyyn ja sitten mahdollisesti herännyt vielä kerran pari tassuttelemaan.

Kolmas yö: Illalla nukahti itsekseen. Olin sen varttitunnin jumissa vaatehuoneessa. Tulipahan järjesteltyä sukkalaatikko. S heräsi vasta viiden jälkeen eli yhtenäistä unta 8 h. Sitten otinkin viereen, tarjosin maitoa ja nukuimme vielä pari tuntia.

Neljäs yö: Nukahti itsekseen noin 20 minuutissa kun jumppasin ja venyttein vieressä lattialla – yritys hiipiä ovesta ulos aiheuttaa protestin. S itkee vihlovalla äänellä noin kolmesta neljään. Jossain vaiheessa ymmärrämme antaa tuttipullosta vettä, sillähän oli jano. Uni ei kuitenkaan tule, olisiko nälkäkin kun ei oikein syönyt kunnolla edellisenä päivänä? Maitokaan ei nukuta, mutta lopulta rauhoituu silitellen omaan sänkyyn ja nukkuu kunnes I ja R rientävät aamulla herättämään.

Viides ja kuudes yö: Ei nukahda ennen kuin vajaan tunnin vääntelehtimisen jälkeen noin puoli kymmenen. Herää neljän jälkeen ja otan viereen loppuyöksi, noin seitsemään.

Näin tämä näyttäisi nyt toimivan ok. Seuraavat yöt olemmekin poikkeusoloissa veneessä, aivan vieri vieressä… Unikoulun seuraava etappi syksyn mittaan on sitten koko yö omassa sängyssä, jopa omassa huoneessa, riippuen miten tyttö vieroittuu rintamaidosta – ja äiti imeväisestään.

Turhat ja tarpeelliset: pakattiin perhelomalle

Kuinka paljon kaksi aikuista ja kolme lasta tarvitsevat matkatavaroita kolmen viikon reissulle? Kun kantavia käsiä on vain neljä, korkeintaan kuusi, oli tässäkin ihan tarpeeksi: kaksi isoa matkalaukkua, yksi pieni matkalaukku, lentolaukku ja reppu sekä kangaskassi, jossa lopunviimein kulki kaikki tärkeät, jatkuvasti tarvittavat lasten ja omat tavarani. Lisäksi oli vielä S:n matkasänky ja rattaat ja lentokentillä kannettavana I:n turvaistuin.

Yritimme pitää pienessä matkalaukussa ”käsimatkatavarat” seuraavaa yötä varten, mutta usemminten kaikki laukut tuli kannettua huoneeseen. Siinä, joka jäi autoon, oli kuitenkin joko uimapuvut, vaipat, hammasharjat tai R:n shortsit. Autossa laukut kulkivat kätevästi, vaikka yhtäkkiä tarvittava laukku olikin aina alimmaisena pinossa ja usein tuli arvattua väärin, mitä mistäkin löytyisi. Matkan puolivälin jälkeen yhteen laukkuun suljettiin likapyykit ja tuliaisia – mutta taidettiin sekin kuitenkin pariin kertaan vielä avata.

20130626-014548.jpg

M katsoi pakkauspuuhuani ja totesi, että voisin sitten kotiin palattuamme listata, mitä kaikkea tavaraa ei olisi tarvinnut rahdata meren yli Amerikassa käymään. Nyt kun viimeinenkin laukku on vihdoin tyhjennetty (siellä oli tallessa kaikenlaista vaatetta ja tavaraa, jolle ei ilmeisesti kotosalla ole juurikaan käyttöä) tässä listaa:

Kantoliinaa ei tarvittu. Vasta kaupungeissa olisi voinut olla tarvetta, mutta Washingtonin kuumuudessa liinassa kantaminen olisi ollut sulattavaa hulluutta. Onneksi sitten keksimme tämän kätevän tuplakuljetuksen tytöille:

20130625-182639.jpg

Kirjoja pakkasin mukaan aivan liikaa. Loppujen lopuksi ne olivat vain painolastina. Milloin muka kuvittelin lukevani ne kaikki? Yhdestä pääsin alkuun pari lukua. l:n kanssa ehdimme Taikurin hattua muutaman sivun iltasaduksi. R luki itsekseen Akkarin taskaria. Useimpina iltoina oli jo liian myöhä lukemiselle, ja lapset sammuivat kun malttoivat pistää pään tyynyyn.

Lääkekaapista ei tarvittu mitään, edes yhtään laastaria. Mutta se nyt oli onnea, eikä tarkoita ettei kaikkea mahdollista olisi pitänyt olla mukana kaiken varalta.

M huolehti että eksymistapauksessa lapsilla olisi vanhempien yhteystiedot. Tarroja ei kuitenkaan ehditty tehdä, mutta viime tipassa rannekkeita, joissa oli nimet ja puhelinnumerot. Vasta kaupunkien ja museoiden vilinässä niitä kaipailtiin, ja olivat milloin autossa, milloin hotellihuoneessa. Sen verran tottuneita olemme pitämään lapsia silmällä ja käsi kädessä, ettei huoli ollut suuri.

Vaatekerrat riittivät, kun kerran pestiin pyykkiä. Käyttämättä jäi mm. se hienompi mekko, jossa ei voi imettää. Tietenkin, vai olinko ajatellut että New Yorkissa jätetään mukulat hotellihuoneeseen nukkumaan ja riennetään yöelämään? Eikä muuten tarvittu tuuli- ja sadettakkejakaan! Myrsky kyllä liippasi läheltä, joten ei niitä sentää turhiksi voi laskea.

Lasten väritys- ja tarravihkojen sivuista on vieläkin suurin osa värittämättä ja liimaamatta. Lentokoneet ja ravintolat tarjoilivat omat väritys- ja tarratehtävänsä eikä autossa voinut piirrellä.

iPadin autotelinettä ei tarvittu ollenkaan. Tähkäpää-elokuvan katsominen jäi viimeiseen iltaan, kun odotimme lentokentällä. Hyvä silti että se tuli ladattua. Muuten aikaisina aamuina ja muina tylsinä hetkinä riittivät muutamat pelit.

Itse automatkoilla parasta viihdettä olivat oma soundtrackimme ja bingo – vaikka paperit olivat hukassa/jemmassa/muualla suurimman osan aikaa, bongauksista riitti juteltavaa joka päivä.

Vauvan tavaroista varsin kätevä oli oma ruokakippo, jonka kannessa oli lokero lusikalle. Taisi olla joku aikoja sitten saatu kylkiäinen tai tutustumislahja. I:n oma turvaistuin autoon oli todella hyvä juttu. Ensinnäkin omassa tutussa istuimessa matkustaminen sujui mukavasti ja toisekseen säästimme myös paljon rahaa kun istuinta ei tarvinnut vuokrata.

Musiikin lisäksi voittajaksi tarpeellisten sarjassa kirii rulla pakastepusseja. Ihan viimeiseksi heitin sen mukaan laukkuun, ja se osoittautui erittäin hyödylliseksi niin kakkavaipoille kuin jäiden hakuun.

Selvisin perhelomasta

20130626-014548.jpg
Kotona ollaan! Matkan viimeinen etappi New York on vielä raportoimatta, mutta tässä sen sijaan kotiin paluun tunnelmia.

Kolme viidestä nukkuu, yhdellä on jetlag (ei vaikuta kärsivältä, tutkailee innoissaan mitä lattialla levällään olevista matkalaukuista löytyy) ja yksi valvoo seurana. Saa nähdä mitä muutamista seuraavista päivistä tulee.

Lentomatka Suomeen meni yllättävän nopeasti. Saimme kaikki vähän nukuttua, vaikka nyt tavallisilla turistipaikoilla olikin vaikea löytää mukavaa (siis siedettävää) asentoa. Tulimme lentokentälle hyvissä ajoin ja ehdimme nauttia loungessa iltapalaa (compliments from the Singapore Airlanes). Lapsilla kului aika sukkelasti, kun he lopulta saivat katsoa lataamamme Tähkäpää-elokuvan. Minun piti päivitellä matkakertomusta, mutta virkeä S vaati jatkuvaa huomiota.

Helsingissä oli vastassa sama lämmin henkäys kuin lähtiessäkin. Kotipiha oli vihreä ja kukkiva. Nurmikko oli kuin Amerikassa! Runsaat basilikat olivat saaneet hyvää hoitoa. Niitä täytyy päästä tutkimaan lähemmin huomenna. Meitä odotti myös mummun tekemä kunnon ruoka ja oma koti tuntui siistiltä, avaralta ja kauniilta (sen hetken ennen kuin levittäydyimme sisään).

Laajempaakin analyysia ajattelin ehtiä tekemään, mutta lyhyesti sanottuna: oli hyvä ja onnistunut reissu, näimme, koimme ja opimme paljon. Kolme viikkoa oli juuri sopiva aika, oli jo halu – muttei kuitenkaan liian iso – palata kotiin. Moneen kertaan mielessä oli että NEVER AGAIN, mutta juuri nyt voisin taas alkaa suunnitella seuraavaa matkaa lastenkin kanssa.

Seuraavaksi pyykinpesua ja juttuja mm. Amerikan ruuista, hotelleista, ostoksista, ihmetyksen aiheista, matkustamisesta lasten kanssa ja vähän paluuta matkasuunnitelmiin ja niiden toteutumiseen. Take care, folks!

Perillä ollaan

20130604-210043.jpg

Nyt ollaan perillä eli uima-altaalla. Tässä viihdytään hyvin kolme päivää. Mä voisin nukahtaa tähän lämpimälle aurinkotuolille. Lapset ovat tosi väsyneitä, mutta riehuvat altaassa. Oletettavasti sammuvat heti, kun saavat pään tyynyyn.

Holiday Inn -resortti vaikuttaa tarkoitukseensa sopivalta. Aamiaista saa jo puoli seitsemästä lähtien.

20130604-210502.jpg

Matkan varrella

Alkumatkalla kohti Virginiaa tuli nälkä. Kylä ei näyttänyt siltä, että siellä olisi mitään mukavaa aamiaispaikkaa. Ostin vettä pikamarketista, ja sieltä neuvottiin parin mailin päähän Ches Deliin.

IMG_2098

Paikka oli juuri niin autenttinen baseball-alttareineen, diner-tiskeineen ja paikallisine asiakkaineen kuin olimme odottaneet. Lapsiasiakkaita palveltiin hienosti. Oli koroketta tuoliin ja värityskuvia ruokaa odotellessa. Massut täynnä pannukakkuja jatkoimme matkaa. Tai ei lapset niin Amerikan-aamiaisesta välittäneet. Vauvaa varten ostettu hedelmäsalaatti maistui parhaiten kaikille.
20130605-191043.jpg

Se joka tapauksessa tuli selväksi että jos jotain etsii, kannattaa kysyä ensimmäiseltä vastaantulijalta.

Nukuin autossa aika hyvät päiväunet, mitä nyt niska meni jumiin. Aloin katsella ympärilleni ja sillalta näkyi leikkikenttä. Tytötkin heräsivät juuri, joten otimme käännöksen oikealle herttaiseen pikkukaupunkiin Pocomoke Cityyn.

20130605-191549.jpg

Juoksentelu liukumäissä piristi lapsia.

Lounasta söimme mukavassa Riverside Caféssa. Nyt muistimme, että värityskuvat kuuluvat joka ravintolan vakioviihdykkeisiin. Puolikkaat annokset riittivät koko porukalle.

20130605-191612.jpg

Lähdimme ajamaan eteenpäin. S vain jatkoi itkuaan. Vauvan ruokkiminen unohtui! Eihän se pelkällä maidolla ja parilla naksulla pärjää. Yhdestä kyläpahasesta löytyi yllättäen (muuten tarjolla vain mcdonaldseja) ihastuttava kirjakauppa-kahvila, josta saimme kuumaa vettä puuroa varten.

Virginia on kaunista seutua, tienvartta reunustavat mm. puutarhamyymälät. Chesapeake Bayn yli 30 km pitkä silta-tunnelikompleksi oli hieno. Ensin silta, sitten sukelletaan syvälle tunneliin, toinen silta, tunneli ja vielä siltaa. Mielenkiintoisia faktoja löytyy silta-tunnelin kotisivuilla, kuten että yhtään verorahoja ei moiseen ole käytetty.

20130605-191516.jpg

Silta-tunnelin jälkeen oltiinkin jo Virginia Beachilla. Päivän matka kesti 11 h, mutta ei se oikeastaan niin pitkältä tuntunut, kun pidimme sopivasti pausseja ja matkaan lähdettiin niin aikaisin.