Lukuhaaste: ruuasta kertova kirja

Vielä ollaan vuoden 2016 haasteen puolella. Ensimmäinen, ruuasta kertova kirja oli koko perhettä naurattanut Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu syömään!


Aikuista ehkä vähän välillä rasitti pitkälle viety nonsense ja selittäminen, mutta tämä ”Outo käsikirja siitä miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään” osui erityisesti 11-vuotiaan nauruhermoon. Hän luki otteita ahkeraan siskoilleen ja kavereilleenkin.

Syömäkelpoista ravintoa on turha etsiä esimerkiksi seuraavista paikoista: kuusta, myrkkyvarastosta, pomon rintataskusta, kaukosäätimestä, robottien valtakunnasta, tapetin alta, purkautuvasta tulivuoresta, Rähmälän Sössöburgerista…

Tiettyjä käsitteitä jäi elämään meidänkin ruokapöytäämme, kuten ”kurkovääriäinen, joka  ei tunne sanoja antaisitko tai ojentaisitko, vaan kurkottelee itse tavaroita ympäri pöytää”.


 

 

Ruokahuoltovastaavat

Kirjallisten asioiden väliin terveisiä kotirintamalta. 

Lapset tulivat jälkeen kerran epäkunnoittavasti ja vanhempiensa vaivannäöstä ja hyvästä mausta vähät välittäen yökkimään ruokapöytään: ”Pahaa, mitä se on, en syö!” Sanoimme sitten, että maanantaiaamuun asti on heidän itse huolehdittava syömisestään. Aikuiset tekevät herkkuja vain itselleen. 

I alkoi itkeä, otti tämän hylkäämisen varsin raskaaksi. R alkoi suunnitella kauppareissua: ”Varmaan paras hoitaa tää valmisruuilla.” Kovan pakkasen takia kaupassakäynti kuitenkin jäi, ja illemmalla kerroin, että kaappejakin voi tutkia, josko sieltä jotain löytyisi. Ja aivan mainiostihan noilta kolmelta sujui purkkihernekeiton lämmittäminen. Itse tekemällä sai sopivaa muhennosta, ja tekemisen ilo ja tieto henkiinjäämisestä taisi tehdä puoli ruokahalua, vaikka iso nälkäkin varmaan oli. 

Tältä se kuulosti: 

– Hei tämänhän on kivaa. 
– Jee! 
– Maistuu puoliksi mauttomalta keitolta ja puoliksi sinapilta. 
– Hmm… ihan hyvä jälkimaku. Mä maistan vielä, miltä tämä maistuisi ketsupin kansa. 
– Saako tätä lisää? Mä otan itse. 
– Vähän kyllä liikaa ketsupin makuinen, mutta kyllä tää on ihan syötävää. 
– Ketkä haluaa lisäks leipää? Ok. 
– Eiks niin et hernekeiton tekeminen on ihan lällyy? 
– Saako toisen pullan? 
– Ei enempää, että jää huomisellekin. 
– Siivotaanpa pöytä! Hae lisää kamoja, laitetaan astianpesukoneeseen.
– Isi, me muut ollaan jo syöty! Syö sun pulla!

Ei mitään ongelmaa syödä lautasta tyhjäksi, toisin olisi ollut äidin tarjoileman hernekeiton.

Mitä tästä opimme? Lapset töihin, tekemään itse ja vaikuttamaan tekemisiinsä, niin kaikilla on kivempaa. 

Heinäkuun haasteet

1) Tavara (lisää) pois päivässä

Facebookissa huomasin kaverin osallistuvan minimalismihaasteeseen: heinäkuun ensimmäisenä päivä pois yksi tavara, toisena kaksi, kolmantena kolme jne. Yhteensä huushollista pitäisi kadota lähes 500 turhaa tavaraa. Mainio syy siivota kaappeja ja laatikoita! Päätin kokeilla, mutta toki vain omilla kamoillani, ellei sitten pidä loppukuusta pyytää muuta perhettä apuun.

Ensimmäisenä päivänä löysin hiussoljen, jolla ei vain pysy nuttura kiinni. Mutta onhan se kaunis, saisiko siitä vaikka jonkun muistilapunpidikkeen tai koristeellisen tuen kasvimaalle..? Eikun pois. Alustavat vilkaisut vaatehuoneessa lupaavat helppoja poistoja. Toki mukaan lasketaan mm. sukka, jonka parin löytymistä olen odotellut jo hyvän tovin.

Sunnuntain vietimme lasten kanssa Sorsapuistossa kirpputorilla, tavoitteena myydä pois vauvanvaatteita ja vanhoja leluja. Kaunis ilma ja ihmisiä, mutta ei oikein ostajia. Nyt pitäisi näpytellä tavarat tarjolle jollekin nettikirppikselle. Puistossa myytiin stokke-tuolin vauvasetti, peli jota kukaan ei koskaan halunnut pelata ja 17 muuta tavaraa, joista suurin osa R:n autoja. Jos tulee tiukka paikka, lasketaan nämä 19. päivälle eikä 5:nnelle. Miinusta tosin tulee ”mun on pakko saada, se haukkuu ja kävelee, muuten mä kiukuttelen koko viikon, se on ihana, vyääääää, miks me vaan myydään ja muut saa ostaa, pliis saanksmä, vyäääää” -koirasta.

image

Eli hävikki 18 tavaraa ja osto- ja myyntisaldo (sis. kalliit jäätelöt) 65 euroa. Jäätelöostos tosin säästää pitemmän päälle, sillä nyt tiedämme että Minetti-jäätelöt eivät ole meidän perheen makuun. Espresso oli kyllä mitä lupasi, mutta maistui siis liikaa kahville. Donitsi maistui sitruunakaakulle tai donitsille, ja eihän sellaisesta oikeasti kukaan tykännyt. Mansikka oli syötävin, mutta liian kirpeä. Pohjanoteeraus oli ”supermies”, jonka väristä jo arvasi että ei voi olla kuin kamalaa. I:n mielestä purkanmakuinen jätski alkoi maistua pahalta vasta kolmannen nuolaisun jälkeen. Isoveli analysoi mauksi lasten hammastahnan.

2) Puolitetaan lihansyönti

Kaverini on jo pitemmän aikaa tuonut Facebookin kautta tietoisuuteni lihansyönnin, maitotuotteiden ja luomunkin eettisiä ongelmia. Olen seurannut keskustelua mielenkiinnolla ja kooten tahtoa tehdä jotain merkittävää itsekin. Sillä tahdon asia se lähinnä on. Päätöksethän tehdään kaupassa tai ostoslistavaiheessa, täytyy vähän tutkailla noita kasviskeittokirjoja ja vegaaniblogeja. Vegaaniksi en vielä lupautunut, mutta perheen lihansyönnin voimme helposti puolittaa ja maitotuotteiden käyttökin vähentää. Kokeillaan kelpaako mantelimaito tai seitan lapsille tai meille aikuisille. Toisaalta ”onnellinen lähiruoka” (tai reilua kauempaa) voisi olla mun näkökulma aiheeseen: ”puhdasta ja ravitsevaa”, ”eettistä ja ympäristöämme säilyttävää”, ”vähemmän mutta kaikin puolin parempaa”. — Olen jokseenkin varma, että en ole vain nykyaikaisen anekaupan uhri (”kun ostan luomua saan lentää lomalle”). Sen verran olen saanut tietoa tehomaataloudesta ja maailman ruokabisneksestä, että oman osuuteni muutoksesta ainakin haluaisin yrittää hoitaa. Henkisenä esteenä tai hidasteena ei ole kuin mieltymykset ja asenteet.

image

Koska kokkaamme isoja annoksia, kilon lihasta voi näppärästi korvata puolet linsseillä ja sen sellaisella proteiinilla. Lapset eivät oikeasti kaipaa lihaa, esim. mitään kinkkua leivän päälle. Tytöt syövät mieluummin porkkanaa ja perunaa kuin lihapullia, tortillaan ”mulle vain salaattia, tomaattia ja avokadoa”! Hassua, että  jauheliha muka on sitä oikeaa ruokaa. S:lle maistuivat mainiosti erilaiset pavutkin, kun ei tarjoiltu pöydässä lautaselta vaan suoraan kuormasta ruokaa laittaessa.

Viikon ruokalista on ollutkin aika kasvispainotteinen, salaatteja, pastaa, nokkospannaria, hedelmiä, jäätelöä. Miinuksia: pepperonipizza (häh, pari hassua makkaransiivua), tonnikala salaatissa (mutta oli jo kaapissa), miesväen kiireinen eineslihamakaronilaatikko, appivanhempien luona saatu itse pyydetty kuha (ei mikään miinus vaan suorastaan plussaa).

Ensimmäinen yritys marketissa meni pieleen: Jo hyvän aikaa soijavalmistetta tuloksetta vaahdotettuani huomasin ostaneeni light-ruokakermaa. En ollut sen kummemmin lukenut purkin kylkeä, nököttihän se hyllyllä vispi- ja kuohukermojen yläpuolella. Onneksi kaapissa oli oikeaa kermaa mansikkakakun päälle laitettavaksi.

3) Joku urheilujuttu

Juoksu jatkuu, pyöräilykin loman jälkeen. Mutta nyt pitää saada taas voimaa myös keski- ja ylävartaloon. Se leuanveto. Punnerrukset. Vatsalihakset. Joogamatto esiin ja venyttelyillä kroppa hereille. Niin aion aloittaa jokaisen lomapäivän.

4) Enemmän unta

Hyvinvointiin liittyen ehkä tärkein asia: Enemmän nukkumista koko perheelle. Vähemmän sängyn välttelyä syömisen, lukemisen tai muun puuhastelun varjolla.

Sydämellistä

Joskus kun päästää lapset mukaan ruuanlaittoon, voi syntyä vaikka mitä hienoa. Vai mitä sanot näistä ystävänpäivän pikkupizzoista? I hoksasi joutilaat piparkakkumuotit hyllyssä ja keksi, että pitää tehdä sydämenmuotoisia pizzoja. Itse tehdyt maistuivatkin paremmalta kuin mitkään aiemmin.

IMG_6877

IMG_6874

IMG_6878

IMG_6879

IMG_6880

IMG_6882

Turistin normipäivä

Aamu alkaa hitaanlaisesti. Olimme sopineet herätyksestä klo 8, ja juuri silloin Notre Dame de Victoires soittaa kelloja ja autot tööttäävät ja skootterit kiihdyttävät alhaalla kadulla. Suunnittelemme aamutoimia ja patongin hakua. Le petit déjouner (hei juuri opin, että kun tuota eetä painaa pitkään iPadin näppiksellä se tarjoaa vaihtoehdoksi é tai è!) sisältää ihanalta maistuvaa leipää, croissanteja, vuohenjuustoa, parmankinkkua, teetä ja appelsiinimehua.

Suuntaamme ensimmäiseksi hammam O’Kariin tekemään varausta seuraavaksi päiväksi. Se onnistuu lopulta puhelimitse. Sitten metrolla kohti Montmartrea. Seinällä lukee että linja 4 on suljettu, mutta kulkee se kuitenkin (vaikka onkin oikeasti kolmonen, kai).

IMG_1442
Montmartre on viehättävä, Sacre Coeur kaunis sinistä taivasta vasten. Etsimme turhaan Eiffel-tornia sumuisesta horisontista.

IMG_1447
Turistirysä Place su Tertrellä oli rauhallinen tunnelma.

Kävelimme alamäkeä kohti bistroa, jonka poimimme Kauppalehti Option Pariisin parhaat palat -artikkelista. Trendikäs Restaurant Braisenville onkin hyvä, ei voi muuta sanoa. Ruoka on maukasta ja mielenkiintoista. Tarjoilupuolella tosin saimme antaa anteeksi muutamankin fiban, mutta suosittelemme silti: ****.

Täyttävän lounaan jälkeen lähdimme jälleen kierimään alamäkeen, ja uuvutimme itsemme lopullisesti lähes neljän tunnin tavaratalokierroksella Galleries Lafayettella. Ja mitään en edes saanut ostettua.

IMG_1462
Olenkin tallentanut tämän viestin kuvana puhelimeeni, ihan vain muistutukseksi, jos vaikka joutuu johonkin mahdollisuuksien ulottuville…

IMG_1451
Yllättäen löysimme toistaiseksi siisteimmän vintageputiikin Lafayetelta: Culture Vintage, ilmeisesti popup store tammi-helmikuun ajan.

Klo 18 olisi vielä voinut mennä teelle ja leivoksille, mutta sen sijaan päätimme hakea kaupasta ja leipomosta päivällistarpeita, tehdä ruokaa, lepäillä, nauttia viinistä ja juustosta ja kakuista, kerrata päivän kokemuksia ja suunnitella seuraavaa päivää.

Mulla ei oo haarukkaa!

Keittiössä tarvitaan vallankumous.

Kaverin Facebook-seinällä ihailin kuvaa, jossa 4-vuotiaat pyörittelevät lihapullia ja pilkkovat perunoita, ja tiedän että he ihan oikeasti tekevät ruokaa. Kyllä meilläkin tytöt haluavat auttaa ruuanlaitossa ja leipoa vaikka mitä, mutta turhan usein hoidan homman mieluummin nopeammin itse. Kaksivuotiaan minä itte -vaihetta voisi hyödyntää enemmän ja myös viisivuotias innostuu auttamaan – kunhan ei pyydä apua. Ysivee tyhjentää tiskikoneen, koska siitä kotityöstä on sovittu, mutta ei ole enää aikoihin ollut kiinnostunut ruuanlaitosta.

Pahinta on kuitenkin kiittämättömien kakaroiden käytös ruokapöydässä:
– Maitooo!
– Mulla ei oo maitoo!
– Ketsuppi puuttuu!
– Siis miten mä muka voisin syödä kun mulla ei ole haarukkaa?
Tämä kaikki samalla kun kaksi aikuista juoksee keittiön ja ruokapöydän väliä palvelemassa, aivan liian hitaasti. Puhumattakaan yök-en-syö-perussetistä. En ymmärrä, miten tässä on päässyt käymään näin!

Ehdotan pojalle:
– Saatte vallata keittiön, ruveta laittamaan ruokaa.
– Hmm, jaa… Voi tulla aikamoinen sotku.
– Tehän saatte myös siivota sen sotkun.
– ???

Aloitus on helppo, sillä lapsille on päivälliseksi tähteitä. I valitsee lautaselleen muusia ja riisiä ja ihan vähän jauhelihakastiketta.

– Laitapa sitten lautanen mikroon, saatte laittaa itse ruokanne.
– En halua! …mitä sitten painetaan?

Myös maidon tai pikkuporkkanoiden hakeminen jääkaapista itse onkin ihan kivaa.

Ihan parhaat naurut saamme, kun I meinaa vahingossa tipauttaa maitopurkkiin pikkuporkkanan, se kun oli kädessä korkin sijaan.

– Ja nyt kun maitoa vähän loiskui, voit hakea rätin ja pyyhkiä sen.
– Ääh! …ai tää sininen vai?
– Just se, hienoa.

– Ja minä en tiedä missä minun haarukka on.
– Kas, tuolla tiskipöydällä. Voit käydä hakemassa.

Tämähän sujuu hyvin, kun äiti ei voi palvella tai muuten osallistua, kun pitää kirjata ylös tapahtumien kulkua.

– Mä en haluu syödä enempää.
– Selvä. Mutta juo maito ja siivoa tippuneet ruuat liinalta lautaselle.
– Koskaan enää aikuiset ei auta mua.

– Nyt sun pitää kaapia ne loput riisit matoroskiin.
– Tää on vähän hankalaa.
– Jos lautasen syö tyhjäksi, ei tarvitse laittaa roskiin.
Yhdessä homma kuitenkin sujuu – ja olen varma että päiväkodissa se sujuu mainiosti ihan itse.

– Saisinko mä nyt purtavaa, kysyy kolmas tehtyään läksyt.
– Joo, ota lautanen ja valitse muusia tai riisiä, jauhelihakastiketta tai kanaa.

– No mitä sä teet?
– Odottelen et sä laitat mulle sen ruuan, kun mä olen valinnut.
– Eikun ota itse lautanen.
– En osaa.
– Osaatpas, pikkusiskotkin osas… Nyt, pistä ne pois ja ota lautanen laatikosta, noin.

– Ota ne kaikki riisit. Käytä sitä lusikkaa.
– Mrrghg.

– Hei se on kylmää, lämmitä mikrossa… Ei riitä. Minuutti, sitten se on ok.

– Piip piip!

Poika lueskelee ja ihmettelee kastikkeesta tahmeita käsiään.
– Voisit käydä pesemässä ne.

– Piip piip!

Palaa takaisin pöytään lukemaan.

– Piip piip!
– Tota, nyt sä voisit sitten ottaa sen lautasen mikrosta ja alkaa syömään. Ja laittaa sen kirjan pois… Ota myös haarukka ja maito ja porkkanoita jos haluat.

Ihan rauhassa tässä seuraan, kun poika kävelee laatikolle ja jää ihmettelemään, mitä oli hakemassa.
– Mitä mun pitikään tehdä?
– Ottaa haarukka. Mitäs muuta?
– Veitsi?
– No vaikka. Entäs se maito?
– Emmä tiiä, ehkä.

No nyt se ainakin syö. Mutta:
– Näpit irti kirjasta! Pilko nyt vähän niitä kananpaloja.
– Huulia kirvelee.
– Ne on rohtuneet ja kastike on vähän mausteista, siksi se kirvelee. Ottaisitko jugurttia siihen?
– Joo, otan.
– Joo, no käy hakeen.
– ??? Ai, sä et sit itse pysty tekeen yhtään mitään?
– En niin, mä teen testiä.
– Onko siinä aika? Vitsi, mitä sä teet?
– Etkö nää, kirjotan.
– Miks?
– Mä kerron koko maailmalle, kuinka sä laitat oman ruokasi.
– Blääh, etkä. Tai ihan sama. (Siis julkaisulupa!)

– Mitä mun piti hakee? Ai niin jugurttia.
– Nyt sun pitää hakea vielä lusikka… Se lusikka.
– No mullon nyt vähän hitaalla, pätkii pätkii.
– No niin näyttää olevan… No nyt sulla on lasi, mitäs siihen piti laittaa?
– Ai niin mehua. Voinks mä ottaa cashewpähkinöitä.
– Et, eikun voit. Onko se pussi auki?
– Ei.
– No ota sakset ja avaa varovasti kulmasta.
– En mä osaa.
– Osaatpas.

– Noin nyt sulla on kaikkea ja voit syödä. Taitaa olla sapuska jäähtynyt?
– Kello on 19! Tämän tasatunnin teille tarjoaa Äidin kirjoituspalvelu!

Mitä kaikkea voinkaan tehdä tällä lisääntyvällä vapaa-ajalla! Vaikka bloggailla taas vähän useammin.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/f7b/45811115/files/2015/01/img_0161.jpg

Joulu-uutuuksia

Terveisiä vuoden takaa. Juttu jäi viimeistelemättä, eikä välipäivinä ollut enää fiilistä hehkuttaa joulua. Mutta nyt on taas varsinainen odotus käsillä:

Aatonaatto ja meillä oli jo kuusi tuvassa! Perinteisesti kuusenkoristelu on ollut aattoaamun askare, mutta viime jouluna tehtiin uudella tavalla, koska

  • muillakin oli Facebookin mukaan kuusi valmis jo hyvissä ajoin
  • aattoaamuna on niin paljon muutakin tekemistä
  • kuusta kaipaa enemmän joulua odotellessa, tapaninpäivänä siitä olisi jo valmis luopumaan
  • Kuusi alkoi jo varistaa neulasiaan ulkona suojasäässä

20131223-135828.jpg

Koska byggmaxx-kuusi oli tuuheaa euro-mallia, sen oksilla ei voinut polttaa kynttilöitä. Joulutunnelmaa loivat 120 pikkulediä. Ihan nätti, mutta sitten kun meillä on taas harvaoksainen maatiaiskuusi, valosarja saa koristaa ulkopuskia.

20131223-135838.jpg

20131223-135919.jpg

Kaupanpäällisenä ikkunasta loistivat jouluvalot pihankin puolella!

Joulun uudistaminen on riskaabeliä, myös päivällispöydän puolella. Kirjat ja lehdet neuvovat tekemään herkut uudella tavalla, päivittämään perinteitä ja lisäämään uusia juttuja menyytä virkistämään. Kuulostaa herkulliselta! Mutta useimmilla taitaa jäädä ankka, rosollihyydyke ja tryffelikinkku lopulta kokeilematta. Tarpeeksi kireäksi tunnelman vetää jo se, jos toisen herneet ovat pakastimesta toisen tölkistä (me ollaan jätetty ne kokonaan väliin).

20131223-140048.jpg

Viime jouluna saimme kuitenkin uuden vieraan, jonka heti näin mahdollisuutena kehittää jouluherkuttelua uudelle tasolle. Kälykokelas Ranskasta lupasi tuoda juustoja, ihanaa! Mies tosin huolestui, ettei niitä kukaan jaksa syödä. Mutta jos ottaa alkupaloja vain kaksi kierrosta ja on kohtuullinen lanttulaatikon kanssa, niin kyllä nyt muutama herkkujuustokin saadaan massuun sopimaan. Muistaakseni monipuolinen ylensyönti onnistui jälleen mainiosti.