Lukuhaaste: minun maisemani

Haastekohta 7: Vihervuosi 2016 -sloganiin ”Minun maisemani – maalla ja kaupungissa” sopiva kirja.

”Vihervuosi on ympäristöministeriön nimeämä teemavuosi, jonka tavoitteena on herättää yksittäiset ihmiset, yhteisöt, järjestöt ja yritykset toimimaan paremman ja viihtyisämmän elinympäristön puolesta.”

Luonnollisesti puutarhakirja siis. Ja viimeisin lukemani sellainen oli F.H. Burnettin Salainen puutarha. Muistan lukeneeni sen lapsena, mutta mielessäni oli vain mielikuva puutarhasta ja muurista – jotka tällä lukukerralla olivatkin ihan toisenlaiset.

Jollei sinulla milloinkaan ole ollut puutarhaa, niin et voi käsittää sitä, ja jos sinulla on ollut puutarha, niin tiedät, että voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan kaikesta mitä siellä tapahtuu. Ensin näytti siltä kuin loputon tulva vihreää olisi puskenut itselleen tietä läpi maan, ruohikon, kukkapenkkien ja vieläpä muurien rakostenkin. Sitten vihreässä alkoi näkyä nuppuja ja nuput alkoivat paisua muuttuen värikkäiksi ja saaden kaikki mahdolliset sinisen, sinipunertavan ja punaisen vivahdukset.

Kirjan sanoma on ajatusten voima ja reippaiden elämätapojen taika. ”Harvinaisen ikävän näköisestäkin” pikku tytöstä voi tulla ”melkeinpä sievä” ja sitten ”jopa kaunis” kunhan vain lopettaa yrmyilyn ja kiukuttelun, juoksee nummilla, syö hyvin ja ystävystyy ihmisten ja eläinten kanssa. Vähän teki tiukkaa olla alleviivaamatta meidän ”ärripää-Maryllemme” tiettyjä kohtia kuten:

Niin kauan kuin Maryn mieli oli täynnä pelkkää happamuutta ja kiukkuisia ajatuksia ihmisistä, niin kauan kuin hän ei ollut mistään huvittunut eikä pitänyt mistään, niin kauan hän oli keltanaamainen, sairaalloinen, kärttyisä ja onneton lapsi. Mutta olosuhteet olivat hyvin suopeat hänelle, vaikka hän ei sitä itse tiennyt. Punarinta ja nummen mökki… kevät ja päivä päivältä eloon elpyvä salainen puutarha sekä lopuksi nummen poika elukkoineen askarruttivat niin hänen mieltään, ettei siinä enää ollut tilaa nyrpeille ajatuksille…

Tyttö kyllä kiinnostui sekä puutarhasta että nummista. Ehkä vielä joskus lähdemme yhdessä retkelle kesäiseen Yorkshireen.

IMG_6997

Leegolandiaa!

Nyt se on nähty ja koettu, ja lasten mielestä sitä kannatti odottaa koko kevät. 

   
   
Joka puolella puistoa seikkailevat legohahmot ja -eläimet sekä rakennelmat viehättivät aikuisiakin, mutta kyllähän kaksi päivää huvipuistoa pistää väsyttämään.   

Minimaailmassa riitti tutkittavaa ja hämmästeltävää. Ja on siinä riittänyt rakennettavaa: Saksaankin autotehtaineen, satamineen, kaupunkeineen ja alppikylineen oli käytetty 12,5 miljoonaa legopalikkaa ja 12 miestyövuotta.    

Löysimme myös Pienen Merenneidon, joka oli yhtä pieni kuin Kööpenhaminassakin, eikä edes legoista tehty. Tämä kuitenkin riitti I:lle ja minulle, sillä oikea ei kuulemma ole kiertotien väärti. 
  
Minusta hienointa pienoismaailmassa oli pikkuiset bonsai-leikatut puut. Jostain vaahteranalusta voisin kotipuutarhassakin kokeilla samaa. 

   
    

Huvilaitteista hauskin oli vauhtimato, jonka ulospäin linkoava keskipakoisvoima yllätti aikuisetkin. Tosin PolarXpress-vuoristoradan jälkeen vauhtimato oli 6-v:n mielestä ihan lälly.  
Merirosvomaailman  vesikohteisiin menimme molempina päivinä viimeiseksi kastumaan, vaikka kyllä ajoittainen sadekin teki osansa. Sää ei ollut missään nimessä surkea, mutta sen verran kehno, että jonoiksi astu ihmisiä ei ollut.   

Jouduimme odottamaan korkeintaan viisi minuuttia joihinkin aktiviteetteihin, suurimpaan osaan saimme vain kävellä sisään. Mm. Ninjago the Ridea edelsi pitkä jonotussokkelo viihdykkeineen, mikä on ihan kiva, jos siinä saa madella jopa yli tunnin. Suosittelemme siis Legolandin vierailua arkipäivänä huippusesongin ulkopuolella ja sunnittelemaan ohjelman kahdeksi päiväksi.     

Molempina päivinä tuli käveltyä jopa kymmenen kilometriä. Illalla jaksoimme vielä tehdä ruokaa ja lapset pelailla sulkapalloa ja hyppiä trampalla ja sitten kaikille maistuukin uni. 

  
Airbnb-asunto puolen tunnin ajomatkan päässä Rask Møllessä oli erinomainen tukikohta meidän neljän aikuisen ja viiden lapsen porukalle, suosittelen! 

Huseby Bruk

Sopivasti Vimmerbyn ja Malmön välillä matkan varrelle osui idyllinen taukopaikka Husebyn ruukilla. Ihastelimme puutarhaa, riikinkukkoja (Setä Sininen, Helmi, Hiutale sekä kovasti pörhistelevä Albin), myllyä, kahvilamiljöötä ja sekatavarakauppaa, josta ostin tuliaisiksi bubbel-teetä (vihreää teetä, samppanjaa, kermaa ja vaniljaa). 

   
    
    
   

Talvivalkosipulia

Talvi tuli taas myöhässä, joten hyvin ehdin istuttaa sipulit marraskuussa.

Tässä on kuvina viime satokausi. Ensi kesäksi odotan isompaa satoa, sillä kasvatin vähän viljelyalaa, aion lannoittaa kunnolla ja leikata kukinnot kun on sen aika.

Tilasin Hyötykasviyhdistykseltä siemeneksi Aleksandraa ja Kodaveria.

Tässä vaiheessa vielä oli selvää, mitä missäkin kasvaa. Sadonkorjuuvaiheessa meni sipulit iloisesti sekaisin, joten tämän syksyn kylvöissä on myös molempia. En osannut uusien kynsien ulkonäöstä tunnistaa sipulilaatua, saati sitten ruuan mausta.

  

Kylvöksen peittelin lehdillä. Jonkin verran huolestutti, että kynnet eivät joko juurru ennen kuin jäätyvät tai alkavat itää ja kasvaa jo ennen joulua. Kasvu meni kuitenkin hyvin.


Lannoitteeksi sitä itseään sekä ruohokatetta myöhemmin kesällä, sitten kun ruoho vihdoin alkoi kasvaa kolean alun jälkeen.

Kesäkuuun lopussa valkosipulit näyttivät tältä.


Heinäkuussa ihastuttivat mutkalle menevät varret. Niistä kuulemma erottaa talvivalkosipulin kevätkaveristaan.

  

Sadonkorjuun aika lähestyy, kun varret alkavat ruskistua – siis tuleentuvat 


En raaskinut leikata kukintoja, joten sipulit jäivät ainakin yhtä kynttä vajaiksi. Kylvin marraskuussa itusilmujakin, mutta yksikin kukinto olisi riittänyt siihen tarpeeseen. Itusilmuista saan ensi syksynä yksikyntisiä joko syötäväksi tai edelleen kasvatettavaksi.

  

Sato oli noin nelinkertainen verrattuna istutettuihin kynsiin. Ihan vaikuttaisi olevan riittävä määrä kotitarpeiksi.


Varsinaisen virheen tein sipulit nostettuani: leikkasin varret ennen kuivatusta. Siksipä huolissani tilasin pari uutta istukassipulia. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että nämä hyvin elokuun auringossa kuivuneet tyngätkin säilyvät talven yli kunnes joutuvat syödyiksi. Maukkaita ovat!

Yrttispiraali

Terveisiä kesästä ja ryytimaalta.

Jostain innostavasta kuvasta se lähti, idea yrttispiraalista. Päätin toteuttaa omani joutilaaseen kivikasaan. Kasa oli syntynyt, kun nurmikonpohjasta kipattiin kiviä ja maata johonkin odottamaan käyttöä. Suurimman osan kivistä olinkin jo latonut talon sokkelinjuureen. Nyt kasasta oli jäljellä enemmän multaa kuin kiviä.

kasa

Jo toissa vuonna väkersin kivikasan kylkeen pienen mansikkamaan, ja olin lykännyt sen reunaan myös joitakin yrttejä.

Oikealta sitruunamelissa, minttu, pikkuruinen mäkimeirami sekä sitruunatinjami.

 

Talven yli säilynyt mäkimeiramin taimi sekä ihanantuoksuinen ja -makuinen sitruunatinjami.

Lähdin muotoilemaan spiraalia, mutta ei siitä oikeastaan sellaista tullut. Kunhan jätin kivien väliin koloja yrteille. Viereisestä hiekkalaatikosta lainasin hiekkaa sitä toivoville, kuten rosmariinille.

Tässä ovat mukana myös ruohosipuli ja kaverilta saatu oreganopuska.

 

IMG_7227

Paikat valmiina korianterille, salvialle ja lipstikalle. Ne hain torilta.

 

Keskikesän runsautta. Sitruunamelissa ja minttu kasvavat liikaakin, korianterin lehtiä ja salviaa taas olisin käyttänyt enemmän kuin mitä oli tarjolla. Toivottavasti ne tuuheutuvat ensi kesänä.

 

Sitruunatinjami on ihan paras: tuoksu, maku ja kukat, jotka houkuttelevat myös perhosia ja mehiläisiä. Innokkaasti kasvavasta mättäästä siirsin syksyllä osia maanpeitteeksi perennaistutuksiin.

 

Yrttitarha runsaimmillaan elokuun helteessä.

 

Korianterin siemenet kypsyvät.

 

Lokakuussa pakkanen on kuihduttanut mintun, mutta tinjamista ja oreganosta saa vielä satoa. Pakastimeen laitoin talven varalle rosmariinit, oreganoa ja paljon tinjamia. Lipsitikan kokeileminen jäi yhteen kertaan, joten voi olla että se saa antaa paikkansa jollekin muulle yrtille. Korianterinsiemenet keräsin purkkiin. Ehkä kokeilen kylvääkin jonkun ensi keväänä. (Edit: Enpä kokeile, sillä en älynnyt, että purkin sulkeminen tiiviisti korkilla homehduttaa siemenet. Muutaman kerran kuitenkin saimme niistä makua ruokiin. Tytöistä oli kivaa käyttää morttelia. Ensi syksynä annan siementen kuivua kunnolla ennen säilömistä.)

Nyt ryytimaa on peitelty koivunlehdillä. Ensi keväänä nähdään, miten ovat talvehtineet.

 

Toivon tomaatteja

Kaikella hellyydellä ja huolenpidolla koitan kasvattaa avomaantomaatteja Eilistä paistoa -blogin Johannan ohjeiden mukaan.

Siemenet kylvettiin 11.3. Rypälerasiakasvihuoneeseen.

Siemenet kylvettiin 11.3. Rypälerasiakasvihuoneeseen.

Kahdessa viikossa kasvaneet koulittiin kukin omaan maitopurkkiiinsa.

Pienet tarjoutuivat heti auttamaan

  

Aurinkopaikalle tyttöjen huoneen ikkunalaudalle.

Aurinkopaikalle tyttöjen huoneen ikkunalaudalle.

2kk kasvaneet 9.5. Viidakkotunnelmaa! Sain myös huomautuksia siitä, kuinka lasten hampaat olivat vielä pesemättä, kun minä huolehdin vain taimien kastelusta.

Istutus 27.5. toki harson alle peiteltynä. Puolet jäi vielä odottamaan istustusta, sillä yhtään taimea en raaskinut heittää pois koulintavaiheessakaan. 

Koska porkkana ei sitten lähtenyt kasvamaan, tomaatintaimet saivat tänään lisätilaa. Lisäksi muutama täytyy laittaa ruukkuun.

Kasvihuone!

Ou jee, sain oman kasvihuoneen. Toki se on vain virtuaalinen eikä edes itse tehty, mutta hienompi kuin olisin osannut kuvitellakaan (tai itse tehdä).  

Poika halusi tehdä iPadilla ”jotain hyödyllistä”. No tee vaikka mulle kasvihuone Minecraftissa. ”Sellainen lasinen” oli ainoa lisäohje. Kukkia en todellakaan osannut odottaa!