Mielensäpahoittaja

ainekirjoitushaaste-1

Kupla-blogista pölähti Ainekirjoitushaaste, jossa uskottiin äiti-ihmisten inspiroituvan arkipäivän pienistä mielipahan aiheista. Kas näin:

Puolitoistavuotias on siinä mestari. On lähes mahdotonta pysyä lujana, kun lapsi niin tosissaan pahoittaa mielensä siitä, ettei saa ottaa kuulakärkikynää, hauvaa ulos, isoveljen maitolasia. Ettei pääse lätäkköön ilman kurahousuja, kylpyyn tarha-aamuna, syliin kun äiti on lähdössä töihin, tanssitunnille, viemään roskat. Mutta kun ei anna periksi, huomaa, että parin lohduttoman ulvaisun jälkeen lapsi jo laskeskelee keskittyneesti palikoita, touhuaa villasukkia jalkaan tai vilkuttaa hymyilleen ikkunassa.

Nämä pienet draamakuningattaret ovat kaikille tuttuja. Vähitellen he oppivat sietämään pettymyksiä, sitten odotamaan niitä ja – kaikista rasittavimmillaan rakastettavimmillaan – pahoittamaan mielensä jo valmiiksi:

– No mitä? Onko joku hätänä?
– Eeei, mä vaan mietin että…
– Mietit mitä?
– Ei mitään. En mä haluakaan. Kun en mä kuitenkaan saa.
– Saa mitä?
– No sä sanot etten mä saa pelata, niin en mä olis halunnutkaan.
– Kysyitkö?
– Ai mitä?

Vai onkohan se sittenkin joku kotona vanhemmilta äidiltä opittu tapa epä-kommunikoida?

– No mitä?
– Ei mitään.
– Eikun sano nyt.
– En mä mitään… On mullakin nälkä.
– Teenkö mä sullekin voileivän?
– Ei tarvi, syö sä vaan.
– Kyllä mä vielä saan juuston jääkaapista. Voin tehdä sullekin, haluutko paprikaa?
– En mä nyt taida haluta leipää, kun sä vaan teit itselles etkä kuitenkaan halua tehdä mulle.
– ????

Olipa kerran vuosi 2013

Joulujorinat jäivät luonnokseksi ensi vuotta varten, sillä ei tässä enää itsekään jaksa innostua aatonaaton kuusenkoristelusta tai joulupöydän uutuusherkuista. Tässä kuitenkin kutkuttava teaser:

20131231-005017.jpg

Tulossa jouluna 2014!

Muutenkin oli sellainen fiilis, että tarvitseeko tässä enää kirjoittaa yhtään mitään. Monen kanssablogaajan esimerkistä kuitenkin ymmärsin, että nyt on aika istua alas ja tehdä katsaus kuluneen vuoden tapahtumiin ja tekemisiin.

Jotain tällaista vuodelta odotin:

20131231-004401.jpg

Hyppyä ei kuitenkaan tullut. Pitkin vuotta minulla oli tunne, että pitäisi tehdä jotain, tavoitella ja toteuttaa. Olisi tilaisuus suunnan muutokseen, selvittää mitä haluan tehdä työkseni, osaan tai voin oppia. Yksi hassun hauska ammatinvalintatesti ei kuitenkaan antanut valaistusta asiaan, ja ainekirjoituspohdinnassani päädyin siihen, että näin on hyvä, otan vastaan mitä tuleman pitää. Niin tuli syksy ja sitten vuodenvaihde, ja elämä jatkuu ennallaan: yhtä lasta rikkaampana, mutta työelämässä odottavat samat haasteet kuin ennenkin.

Jos kuitenkin ensi vuonna ehdin ja haluan olla aktiivisempi pyrkimyksissäni, voin kokeilla vaikka sellaista amerikkalaista suunnittelukalenteria, johon nainen voi kirjata tavoitteensa, unelmansa ja sitten toteuttaa ne. Tuloksena voi olla esim. 20 000 blogilukijaa, esikoisteos, triplasti lisää liksaa tai muuta menestystä – ihan riippuen siitä, mitä tunnistaa ja tunnustaa haluavansa.

Iso muutos ajankäyttööni tulevaisuudessa on viime kevään aikana kypsynyt päätös luopua yhdistyksemme toiminnan pyörittämisestä ja keskittyä tanssiin. Syksyn ajan piti jo delegoida mahdollisimman paljon, mutta sen sijaan huomasin tuuraavani vuorotellen melkein kaikkia muita. Opettelen nyt sitten kertarysäyksellä antamaan muiden hoitaa asiat, kuten parhaaksi katsovat. On niin helpottavaa huomata, että ei ole korvaamaton. Vapaaehtoisia löytyy, mutta toki vasta kun on pakko. Onnittelen itseäni päätöksessä pysymisestä. ¡Eso es! Onneksi meitä on tarpeeksi monta tarmokasta ihmistä, jotka haluavat käyttää aikaansa ja osaamistaan ihanan harrastuksemme hyväksi. ¡Olé!

Jos toimistotyö unohdetaan, niin tätähän se arki oli:

20131230-141943.jpg

Ja tätä:

20131230-141008.jpg

(Korvaa koira lapsella.) Lasten kasvatus, sitä tässä on koko vuosi tehty ihan antaumuksella – ja siinä samalla itsekin yritetty oppia.

Iloisesta vauvastamme on tullut topakka ja tahtova tyttö. Vaatimattomina tavoitteina vuodelle oli, että vauva oppisi nukkumaan, syömään, kulkemaan omin jaloin, käymään potalla ja puhumaan. Nyt S nukkuu omassa huoneessa läpi yön ja hyvät päiväunet, mutta vain ulkona vaunuissa. Onneksi on ollut leuto alkutalvi. Odotan että tarhassa opettavat nukkumaan sisällä. S:lla on erinomainen ruokahalu. Lusikka menee suuhun ja muki pysyy kädessä. Lopullinen vieroitus rinnasta tapahtuu kun tapahtuu, katsotaan mitä päivähoitoon tottuminen vaatii. Ketterä tyttö on oppinut kävelemään, juoksemaan, tanssimaan, kiipeämään, tekemään kuperkeikan ja melkein hyppäämäänkin. Potalla S käy myös, toki vain kun jaksan hänet sille istuttaa, eli ei ihan yhtä tajaan kuin isot sisarukset aikoinaan. Uusia sanoja tulee noin yksi parissa viikossa. Ei, anna, pöö, usssto (juusto) – niillä sekä ahkeralla äänetelyllä, osoittamisella ja nyökyttelyllä pärjää hyvin. Eli vähintäänkin tärkeimmät taidot on opittu, ja tyttö on valmis itsenäistymään ja sosiaalistumaan.

Keskimmäisen uhma on ollut sen verran hallitsevaa, ettei tätä voi varsinaisesti leppoisaksi vuodeksi kutsua. Vuoden loppua kohden tilanteet ovat kuitenkin rauhoittuneet helpommin. Kaikenkaikkiaan I on ollut ihan hyvää seuraa. Hän viilettää monenmoisilla temppuradoillaan pikkusisko perässään. Utelias, taitava ja innokas nelivuotias on oppinut kirjaimia ja numeroita, lauluja, tanssiaskelia, pelisääntöjä, piirtämistä ja uusia leikkejä. Hänellä on oma paras kaveri, tanssiharrastus ja suosikki-Robin. Herttainen esiintyminen tanssikoulun joulunäytöksessä suuren yleisön edessä sai äidin pakahtumaan ylpeydestä.

Esikoisen puolestaan on ottanut loppusyksystä kiukutteluvuoroja itselleen, joten talo on edelleen  täynnä meteliä. Tokaluokkalaisen koulu on mennyt hienosti, lukee ja laskee erinomaisesti, käyttäytyykin hyvin. Kevään ja kesän R oli ahkera uimari, syksyllä se harrastus jäi vanhempien saamattomuuden takia. Tämä miinus korjataan heti tammikuusta alkaen, eli olemme koko perhe ilmoittautuneet uima- ja vesipelastuskouluihin. Syksyllä alkanut kuoroharrastus huipentui R:n sooloon koulun juhlassa. Muuten poikaa kiinnostavat edelleen autot: mikroauton ratissa, tietokonepelinä, pikkuautoleikkinä, värityskuvina ja isän apuna kilpuritiimissä. Syksyn teemana on lisäksi ollut Taru sormusten herrasta, jota isä ja poika lukevat joka ilta.

Kolmen lapsen kanssa ja erityisesti koululaisen lukujärjestyksen takia pysyttäydyimme enimmäkseen kotinurkissa. Kerran viikossa pakkasin tytöt autoon ja ajoimme muskariin ja sitten keittolounaalle läheiseen kahvilaan. Muuhun ei juuri ollut organisointikykyä tai jaksamista.

Mutta jos emme touhunneet kotona tai puutarhassa, olimme matkalla!

20131230-141454.jpg

Bébé ihmetteli ja ihastutti Pariisissa helmikuussa. Koko perhe teki unohtumattoman road tripin Amerikassa kesäkuussa. Suunnittelu oli puoli matkaa, ehkä enemmänkin.

20131230-141142.jpg

Minä Virginia Beachilla.

Ennen kaikkea kulunut vuosi oli puutarhavuosi. Se alkoi jo edellisenä kesänä, raskausoireena, mutta keväästä alkaen innostus ja kokeilunhalu vain kasvoivat.

20131230-141816.jpg

Meillä on nyt aika hieno ja käyttökelpoinen piha. Talveksi varasin paljon lukemista aiheesta, suunnitelmia tulossa! Vielä on vaikeuksia muistaa kasvien nimiä, mutta perusasioita olen oppinut: kärsivällisyyttä, kiireettömyyttä, keskeneräisyyden sietämistä, näkemään ympäristöni ja havaitsemaan pieniä kauniita pilkahduksia rytöläjissä (ja rajaamaan valokuvat niihin kauniisiin yksityiskohtiin).

Viljely- ja istutuskokeiluineni olen todistanut oikeaksi sen, mitä Tuulia Aho kirjoittaa upeassa Puutarhan aika -kirjassaan: ”Toivo ja odotus ovat puutarhahoidossa parasta, ehkä vielä suloisempaa kuin tuloksista nauttiminen.” Vaikka mullan möyhentäminen on hetkeen keskittymistä jopa meditointia, totta on myös, että ”puutarhuri ei koskaan elä ainoastaan nykyhetkessä, sillä mennyt ja tuleva ovat läsnä konkreettisesti jokaisessa kaivetussa kuopassa ja sahatussa oksassa. Puutarhassa olennaisinta onkin muutos.”

20131230-141442.jpg

Täydellinen asetelma.

Blogini täyttää tammikuussa vuoden. Aloitin kirjoittamisen mielessäni erityisesti arkemme muistiin paneminen. Matkakertomuksia lukuun ottamatta päivittäistä raportointia tekemisistämme ei juuri löydy. Alkuun kirjoittelin muistiin viikon ruokalistoja, mutta eihän niistä käytännössä juuri hyötyä ole ollut. Macaron-ohjettani olen käyttänyt pari kertaa uudelleen. Keväällä ruokalistat korvasi puutarhapäiväkirjat. Kun tämä nyt on tällainen äiti onnistuu (välillä) -blogi, olen kuvannut myös askartelujamme. Jos opin käyttämään tuota uutta hiustenkiharrinta, laajennan askarteluista ja istutuksista kauneudenhoitotutoriaaleihin, ja toivottavasti joskus vielä oikeisiin käsitöihinkin!

20131230-141527.jpg

Blogin kirjoittaminen ja kuvittaminen on ollut kivaa. Toivon että joillakin lukijoillanikin. Sivuston statistiikkaa on vaikea uskoa, kävijöitä on kuukausittain satoja ja muka ympäri maailman Algeriasta Åland Isladille. Tervetuloa uudelleen ja kommentoidakin saa oikein mielellään! Suosituinta lukemistoa ovat  lapsiin liittyvät jutut ja joulukuussa erityisesti hamahelmimallit. Google-hakutuloksiin päätyvät kummallisetkin jutut, mutta varmasti olen joutunut tuottamaan pettymyksen niille, jotka ovat etsineet hyödyllisiä kokemuksia kärhöjen kasvatuksesta, tietoa tuulienergiasta(!) tai värityskuvia monsteriautoista. (No nyt te harhauduitte tälle sivulle, sorry!)

Erityisen suuri ilo minulle ovat blogiystävät, jotka löysin joskus kesällä. Kiitos siitä kuuluu erityisesti Leluteekin Emilialle sekä ainekirjoitushaasteilleBleuen, Emilian, Anun, Täti-ihmisen, Periaatteen naisen, Saaran, Valeäidin, Liinan ja monen muun jutut ja keskustelut ovat tarjonneet viilentävää viihdettä ja lämmintä vertaistukea äiti-ihmisen arkeen. Sänks ja innostavaa blogivuotta 2014 kaikille!

Vielä loppuun pari kuvaa kuluneesta parisuhdevuodesta. Tällaisissa tunnelmissa vietimme helmikuussa 10 v. hääpäivää:

20131230-141901.jpg

Ja tässä hän, joka on tämän kaiken lystin tänä vuonna minulle mahdollistanut! Hän, joka teroittaa keittiöveitset niin, että kypsä tomaatti viipaloituu kuin itsestään; joka valitsee täydellisen parhaimmat avokadot juuri minulle; joka rakastaa, auttaa, ihailee, neuvoo, ilahduttaa, hyväksyy, kehuu, lohduttaa ja naurattaa. Kiitos.

20131230-141920.jpg

Mikä meitä yhdistää

Ainekirjoitus

Ainekirjoitushaaste

Leopardikuningatar haastoi vuorollaan bloggaajat tarkastelemaan parisuhteitaan, kertomaan mikä heitä sitoo yhteen.

Mikä meitä yhdistää?

Meitä yhdistää mm. se etten a) tohtinut ja b) viitsinyt edes yrittää laatia ainekirjoitusta aiheesta itsekseni. Krediitit siis miehelle tästä kirjoitelmasta.

Pohdimme yhteisiä nimittäjiä. Lapset ja koti ovat yhteisiä aikaansaannoksia, joista olemme iloisia, ylpeitä ja onnellisia.

Meillä on suurinpiirtein samanlainen musiikkimaku, huumorintaju ja arvot. Tai sitten ne ovat muotoutuneet samanlaisiksi, teini-ikäisestä asti kun olemme pitäneet yhtä. Kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset, mutta olemme silti aktiivisesti mukana toistemme harrastuksissa ja auttamassa tarpeen mukaan. Minä tein aikoinaan miehen harrastusporukan nettisivuja, hän taas käy kiinnittämässä hyllyjä tanssisalimme seinään. Vaikka ajankäytöstä on käyty vääntöä, haluamme että kummallakin on omat tärkeät juttunsa, joiden parissa rentoutua tai kehittää itseään.

Mikä meitä yhdisti aikoinaan vai mikä yhdistää nyt? Aikoinaan siihen on riittänyt mikä vain vetovoima. Nyt meitä yhdistää erityisesti yhteinen historia, joka on huomattavasti pitempi kuin aika ennen kumppania. Jaetut kokemukset ja yhteinen elämä ja onni – niihin peilautuu myös odotus yhteisestä tulevaisuudesta.

Tärkeintä kai on kuitenkin nykyhetki? Kyllä, viihdymme yhdessä, kaipaamme kun toinen on pois. Eikä vain siksi, että on niin raskasta laittaa tenavat yksin nukkumaan.

Tossahan toi on. Ja sen viäressä mää.

Selvisin perhelomasta

20130626-014548.jpg
Kotona ollaan! Matkan viimeinen etappi New York on vielä raportoimatta, mutta tässä sen sijaan kotiin paluun tunnelmia.

Kolme viidestä nukkuu, yhdellä on jetlag (ei vaikuta kärsivältä, tutkailee innoissaan mitä lattialla levällään olevista matkalaukuista löytyy) ja yksi valvoo seurana. Saa nähdä mitä muutamista seuraavista päivistä tulee.

Lentomatka Suomeen meni yllättävän nopeasti. Saimme kaikki vähän nukuttua, vaikka nyt tavallisilla turistipaikoilla olikin vaikea löytää mukavaa (siis siedettävää) asentoa. Tulimme lentokentälle hyvissä ajoin ja ehdimme nauttia loungessa iltapalaa (compliments from the Singapore Airlanes). Lapsilla kului aika sukkelasti, kun he lopulta saivat katsoa lataamamme Tähkäpää-elokuvan. Minun piti päivitellä matkakertomusta, mutta virkeä S vaati jatkuvaa huomiota.

Helsingissä oli vastassa sama lämmin henkäys kuin lähtiessäkin. Kotipiha oli vihreä ja kukkiva. Nurmikko oli kuin Amerikassa! Runsaat basilikat olivat saaneet hyvää hoitoa. Niitä täytyy päästä tutkimaan lähemmin huomenna. Meitä odotti myös mummun tekemä kunnon ruoka ja oma koti tuntui siistiltä, avaralta ja kauniilta (sen hetken ennen kuin levittäydyimme sisään).

Laajempaakin analyysia ajattelin ehtiä tekemään, mutta lyhyesti sanottuna: oli hyvä ja onnistunut reissu, näimme, koimme ja opimme paljon. Kolme viikkoa oli juuri sopiva aika, oli jo halu – muttei kuitenkaan liian iso – palata kotiin. Moneen kertaan mielessä oli että NEVER AGAIN, mutta juuri nyt voisin taas alkaa suunnitella seuraavaa matkaa lastenkin kanssa.

Seuraavaksi pyykinpesua ja juttuja mm. Amerikan ruuista, hotelleista, ostoksista, ihmetyksen aiheista, matkustamisesta lasten kanssa ja vähän paluuta matkasuunnitelmiin ja niiden toteutumiseen. Take care, folks!

Parisuhdevuosi 2013

Löysimme hääjuhlan muistoista kortit, joissa on annettu tehtävä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joku leikki siihen liittyi ja korteissa lukee, kenen pitäisi tehdä mitä. En muista sainko jalkahierontaa pyydettäessä tai leipoiko mies minulle pullaa. Koska se, että minä yllättäisin puolisoni järjestämällä liinavaatekaapin tai tekemällä suursiivouksen, ei olisi mikään yllätys, sovimme että tänä vuonna tehtävät ovat yhteisiä.

20130226-094642.jpg

Maaliskuu 2013
Syömme aamiaisen vuoteessa kerran viikossa (koko perhe varmaan tunkee picnicille – siinä riittää murusia!)

Huhtikuu 2013
Käymme elokuvissa

Toukokuu 2013
Yllätämme itsemme talon suursiivouksella (ehkä sen voisikin tehdä joku muu?)

Kesäkuu 2013
Annamme toisillemme raskaan työpäivän jälkeen hierontaa (kävisikö raskaan lomapäivän jälkeen?)

Heinäkuu 2013
Elämää on rakentamisen ulkopuolellakin… menemme järven rannalle picnicille (niin, kymmenen vuotta kulunut ja vieläkin riittää rakentamista!)

Elokuu 2013
Leivomme yhdessä pullaa

Syyskuu 2013
Käymme museossa

Lokakuu 2013
Annamme toisillemme jalkahierontaa pyydettäessä

Marraskuu 2013
Järjestämme liinavaatekaapin

Joulukuu 2013
Menemme Pyynikin näkötornille munkkikaakaolle ihan kaksistaan

Tammikuu 2014
Menemme ulos syömään (ravintolaan vai eväsretkelle?)

Helmikuu 2014
Järjestämme ikimuistoisen 11. hääpäivän