Päivä Norrköpingissä

Ennen kotiinpaluuta meidän piti viettää vielä iloinen päivä Tukholmassa, mutta sinne oli tarjolla rankkaa sadetta koko päiväksi, eikä ”päivä tukholmassa sateella” -haku tuottanut Junibackenia kummempaa. Päätimme siis jäädä vähän kuivempaan Norrköpingiin odottamaan laivan lähtöä. Erinomainen valinta, sillä uutta, mielenkiintoista nähtävää ja puuhaa oli riittämiin niin koskimaisemissa, vanhassa kaupungissa, leikkipuistoissa kuin lasten tiedekeskuksessakin.

Norrköping muistutti kovasti Tamperetta, mutta mutkitteleva koski saa siellä virrata vapaammin ja kaikki oli vähän pienempää mittakaavaltaan. Vanhan tehdasalueen uudistaminen on vielä osittain kesken, ja jonkin verran jouduimme kulkemaan tylsemmillä takapihoilla, mutta toisaalta siellä oli myös oikein viehättävä vanha kaupunki putiikeineen, kahviloineen ja ravintoloineen. 

   
    

Näkymä hotellihuoneen kattoikkunasta illalla…

  

…ja aamulla. Hotelli-hostelli Pronova oli rakennettu vanhaan tehdaskiinteistöön. Vähän se muistutti lääkäriasemaa, mutta oli toimiva kokonaisuus kivoine olohuoneineen.

  
    
    

Sen verran Tukholmassa jäi laivan odotusaikaa, että ehdimme käväistä Photografiskassa. Nick Brandtin näyttely Inherit the Dust oli erityisen vaikuttava. 

Ei Photshoppia. Aikaisempi kuva norsuista on tulostettu luonnolliseen kokoon ja nostettu pystyyn paikalle, jossa ne vielä vähän aikaa sitten elivät. Louhoksilla, kaatopaikoilla ja slummeissa otetut uudet kuvat näyttävät, että uhreja eivät ole vain eläimet vaan myös ihmiset siellä. Mielenkiintoista oli myös, että Brandt on käyttänyt kuvissa vanhoja ”huonoja” otoksia eläimistä. Nyt niiden ankeus tai oudot kuvakulmat toimivatkin alleviivaamaan ympäristön muutosta.

Till Sverige

Ruotsalaisen idyllinen maaseutumaisema ihastuttaa: punamultaa, kartanoita, tammia, pähkinälehtoja ja niittyjä, kyliä puutarhoineen sekä varmasti onnellisia lehmiä, lampaita ja hevosia. (Bauhaus-hallit jäivät jo taa.)

  Kotona valmisteltu aamiainen nautittiin kitinän kera hyisellä huoltoaseman terassilla. Sen jälkeen lapset nukkuivat  jonkin matkaa, mutta sillä ei ihan kuitattu laivalla yöhön asti hummaamista.

   

Söimme, discoilimme vähän ja ostimme ja varsinkin olimme ostamatta tuliaisia. Nukkumaan mahduimme hyvin, kun pienin löysi sopivan punkan itselleen. 

 

Las Vegas 

 

Puhelimen kamera tietää, missä ollaan kuljettu.

  

Luxorin valonheitin näkyy avaruuteen asti.

  

Söimme kahdesti legendaarisessa Peppermillissä, joka on tarjoillut hyvää ruokaa isoina annoksina Las Vegasin mittapuulla jo iäisyyden.

  

Jälkiruoka-annos oli ehkä tarkoitettu jaettavaksi koko seurueen kesken.

  

Discoilemassa. Paikallinen kaverimme onneksi tuntee kaikki, joten pääsimme tyylikkäästi jonon ohi. Istumapaikka olisi irronnut sijoittamalla pari tuhatta dollaria juomiin.

  
    
  

Avoauto oli erinomainen menopeli Stripin ihmettelyyn.

  

Bellagion suihkulähdeshow oli kieltämättä ihastuttava.

    

Harrastimme myös uhkapeliä, mutta toki vain laitonta sellaista. Kaverilla on craps-pöytä, ja harjoittelimme hauskaa noppapeliä. Kakkossijalla voitin perheen rahat takaisin.

   

 

Kaverimme on töissä pelitarvikkeita myyvässä firmassa.

  

Käytettyjä korttipakkoja ja räjäytettyjen kasinoiden perustuksista kaivettuja pelimerkkejä.

  

Käytettyjä pelimerkkejä koko varasto täynnä.

  
 
   

Caesar osoittaa parkkihallin suuntaan. Muuten eksyminen kasinoille on koitettu tehdä mahdollisimman helpoksi.

    

Ostoskeskuksen taivaskatto oli hieno, erikoisen todellisen epätodellinen efekti.

  

Vähän vanhempaa ja vaatimattomampaa mainosta. Pääsääntöisesti viihdekeskusten pitää uusiutua säännöllisesti houkutellakseen turisteja.

  

Viimeisen illan vietimme New Yorkissa.

  

The Wedding

Sunnuntaina pääsimme amerikkalaisiin häihin, tai tanskalais-irakilaisiin, mutta enimmäkseen yleisamerikkalaisiin. Hääkutsu olikin varsinainen syy Kalifornian-matkaamme. Vaivannäköämme saapua paikalle kiiteltiin kovasti. Mitä suotta, totta kai tultiin! 

  
Juhla pidettiin golfkentän ympäröivässä Wedgewood Wedding Centerissä, hääpari oli ilmeisesti ostanut täyden palvelun hääpaketin vihkimisestä tarjoiluihin, juontoihin ja valokuvaukseen. Joskus kesällä googlasin paikan ja edelleen saan Wedgewoodin mainokset nettisivuille. 
Seremonia oli kaunis, morsian vielä kauniimpi. Ohjelmassa oli alkupaloja ja seurustelua, ruokailu ja puheita ja lopuksi disco. Varsinkin morsiamen irakilainen suku intoutui bailaamaan itämaisen hittimusan tahtiin. 

  
Ilmeisen laajasta valikoimasta hääpari oli valinnut vihkimiseen ”hiekkaseremonian”. Ensin äidit ja sitten hääpari valuttivat pulloon vuorotellen valkoista ja kultaista hiekkaa, jotka suljettiin kauniiksi kerroksiksi – ja erottamattomasti – pulloon takanreunuskoristeeksi. Morsiamen kaatama viimeinen kerros kertoi, että vaimolla on tässä talossa viimeinen sana. 
Juhlat olivat hauskat ja muutenkin onnistuneet. Sulhasta jäi harmittamaan ainoastaan se ettei kukaan huomannut tarjolla olleita, kalliilla Lontoosta tuotuja m&m-karkkeja, joissa luki pikkuruisin kirjaimin hääpäivä tai hääparin nimet. 

  

Halloween

Jonkin verran pihoissa, ikkunoissa ja kadulla näkyi koristautumista, mutta ei viikonloppu mikään suuri Halloweenrieha näyttänyt olevan.   
  

Tämän porukan kanssa jonotimme lauantai-iltapäivällä San Franciscon parhaaseen puku- ja maskeerauskauppaan. Pikku puodissa olikin vaatteita ja rekvisiittaa joka lähtöön. Myyjät olivat niin kauhistuttavia, ettei voinut (silmättömiin) silmiin katsoa. Mikalle löytyi Spockin paita ja avaruuskorvalisäkkeet, joita tarvittiin illan juhlissa.

  
  

Zombit tanssivat tämän talon olohuoneessa. Arvatenkin videoprojektorilla toteutettu efekti.

  

Valkoista seittiä oli levitetty joka paikkaan luomaan kummitustunnelmaa. Ihan tuli mieleen meidän oma haamupuu, kun tuomenkehrääjäkoi teki tuhojaan toissakesänä.

   

Saimme kutsun Halloween-bileisiin San Josessa asuvan suomalaisperheen luo. Hauskaa oli ja mielenkiintoista kuulla, millaista eläminen täällä oikein on. Mustaan kaapuun ja pääkallomeikkiin sonnustautunut, Googlella työskentelevä kaveri kertoi kaikenlaisia hurjia ennustuksia tulevaisuudesta: ”En halua olla Kuolema, mutta…”

Perheiden lasten karkkisaalis oli määrällisesti huima, mutta valitettavasti pahoja ja kovia karkkeja vaikutti olevan enemmän kuin hyviä. Talolta toiselle kiertävillä otuksilla saisi kyllä olla heijastimet kun tuollaisella asuinalueella ei ole katuvaloja saati jalkakäytäviä! 

Kauniita autoja ja naisia

IMG_6866
Retromobile: upeita entisöityjä autoja, mielenkiintoista taidetta, käsittämättömiä huutokauppahintoja. Täällähän ne varsinaiset ostoksetkin tehtiin! Uuteen race-tyyliini sopii nahkatakki sekä laukku, jonka M sosialisoi samoin tein. Eikö meillä voi olla yhteinen laukku? Tai ehkä saan ostaa itselleni nyt toisen. Molempi parempi. Hymyö, sydän, sydän.

IMG_6816
Tältä tytöltä kysyin, miten onnistuu autoon istuminen. Ei kuulemma onnistu minihameessa, mutta minä sain itse kokeilla kohtalaisen suuren, uteliaan yleisön edessä. Ihan jees Mercedes. Hinta siinä miljoonan luokkaa.

IMG_6804
Askarteluvinkki pojalle, kun pikkuautoilla ei enää huvita ajaa. Pienen osan kokoelmasta voisi ikuistaa tauluksi.

IMG_6809
Eväillä. Ruokajonot olivat valtavat, mutta mepä olimme napanneet täytetyt patongit ja Oranginat matkaan omasta lähileipomosta.

Aamupäivällä näyttelyssä oli vielä suhteellisen väljää ja viileää, mutta kolmeen mennessä alkoi väenpaljous ahdistaa, joten me tytöt suuntasimme kohti päivän toista ohjelmanumeroa, hammam-kylpyä.

Suosittelen ehdottomasti tätä kylmän talvipäivän pelastajaa. Paikan omistaja Karima suostutteli meidät ottamaan koko perinteisen hoidon ja vielä hieronnan päälle. Aijai teki hyvää ja kaksi tuntia kului kuin siivillä. Karima kertoi, kuinka hänen kotimaassaan Algeriassa koko perhe käy kerran viikossa hammamissa kuin me saunassa. Etelä-Espanjassa kokemani hammam koostui erilämpöisistä altaista, tämän idea oli höyrysauna, erilaiset yrttisaippuat ja öljyt, porekylpy ja koko vartalon kuorinta ja jynssäys. Paikka ja hoito olivat miellyttävät, meidät ohjattiin aina ystävällisesti seuraavaan vaiheeseen ja lopuksi nauttimaan minttuteestä ja leivoksista.

Ai alastiko? Kyllä, melkein. Saimme kylpytakit ja tossut sekä paperiset stringit, joiden tarkoitus oli kai antaa mielikuva pukeutumisesta. Paikka oli tarkoitettu ainostaan naisille, ja pesu ja kuorinta tapahtui lämpimillä kivipöydillä periaatteessa muiden silmien edessä. Käytännössä asiakkaita oli kuitenkin pareittain niin, että aika lailla vuorotellen olimme höyryssä, pestävänä, kylvyssä tai hieronnassa. Amerikkalaiset pitivät uimapuvut päällä.

Hammamin jälkeen kävimme vielä illallisella lähiravintolassa. Vasta siellä huomasimme, että tosiaan oli nälkä. Omenainen ankanrinta ja viini maistuivat – ja sen jälkeen uni.

Maratoonarin kuntovuosi

IMG_6069

Juoksin puolimaratonin. Nyt lepäilen sosiaalisen median äärellä, kehun itseäni, venyttelen ja opettelen taas kävelemään. Tiedonhankinnassa oli vuorossa palautuminen: juon, syön ja kävelen, viikon päästä voi aloittaa varovasti lenkkeilyn… vai olisiko kausi nyt tässä?

Valmistautuminen alkoi jälleen pari viikkoa ennen tapahtumaa: joitakin juoksulenkkejä 5-10 km, yksi 16 km viikkoa ennen tapahtumaa, työmatkapyöräilyä noin 100 km sekä edellisenä iltana vielä 3 km ”maratonvauhdilla”, siis sillä samalla kuin aina – vaikka onhan vauhtini toki noussut kesän mittaan, ei vähiten uusien kenkien ansiosta.

Koska flunssa tai muu este oli varsin todennäköinen, ilmoittauduin tapahtumaan vasta juoksupäivänä. Melko kallista, 60 e. Ilmaiseksikin olisi voinut juosta, tuosta noin kirkonkylälle ja takaisin. Mutta Tampere puolimaraton oli hyvin järjestetty, ja ainahan paikallisia seuroja kannattaa kannattaa.

Ruokatankkaus oli taas ekstrapullaa ja -banaaneja aina muistaessa sekä urheilujuomaa tapahtuma-aamuna (siis pari kolme päivää liian myöhään, sanovat). Huolissani kysyin ilmoittautuessa, onko Keskustorilla vielä bajamajoja, vai onko lähtöpissan aika jo 1,5 h ennen starttia. En kuulemma ollut ainoa kyselijä, eikä ihme, sillä hädässä ei ole juokseminen eikä citymaratonilla niin vain kipaista puskaan eikä varsinkaan porttikonkiin.

Pari vessaa oli torille järjestetty, mutta käytin huoltopisteenä mäkkäriä, jossa mukaan kannustamaan lähteneet tytöt saivat lounasta. Minun juoksiessani muu perhe viihtyi Rullassa ja Pikku kakkosen leikkipuistossa. Ihanaa, että olivat maalissa vastassa, ja järjestetty oli myös autokuljetus kotiin ja saunaan.

Matkan varrella oli monta kierrosta ja mutkaa, suorempaakin reittiä olisi voinut mennä! Mutta tulipahan 21 km täyteen. Maisemia en oikein osannut ihailla, vaikka niitä olisi ollut tarjolla niin Näsi- kuin Pyhäjärvelläkin sekä siinä välissä aurinkoisessa kaupungissakin.

Juoksun tahdittamisesta taas superkiitos The Irrationalsille, joka jaksoi vetää koko vanhan albumin lähes kolmeen kertaan. Tutusta musiikista oli hyvä laskea, missä mennään.

IMG_6072

Ilmapallon kanssa juossut 2:00:00-jänis pysyi hyvin näköpiirissä koko alkumatkan. Jossain vaiheessa sen etumatka venyi niin, että päätin vain juosta omaa juoksua ja katsoa mihin se riittää. 5 km ennen maalia otin kuitenkin jänön kiinni ja kipaisin ohi. Vaikka olihan se loppumatka aika raskasta ja tylsää. Yritin keskittyä musiikkiin tai suunnitella tulevia maratonejani, mutta ajatus ei kulkenut yhtään jalkoja paremmin. Ensimmäiseen (sic!) aikaan 1:59:07 olen tosi tyytyväinen, sadan nopeimman naisen joukossa eli hienosti mukana leader-tuloslistalla!

Niin että tästäpä onkin sitten hyvä suunnitella seuraavia tavoitteita: nopeammin vai pitemmälle? Ensi kesän tavoite on urheilla riatlonit ja puolimaratonit vähemmällä vaivalla ja ajalla, mutta sitten – tat-ta-daa! – julkaisen tavoitteen syksylle 2017… hetkonen siihenhän on vielä 3 vuotta! Luulin täyttäväni tässä kohta 38 v. mutta sama sen väliä, nelikymppisiä juhlin juoksemalla jonkun messevän citymaratonin, vaikka Barcelonassa tai San Franciscossa, New Yorkissa… Tosin kalenteri näyttää, että syyskuussa olisi tarjoalla maratoneja paikoissa kuten Boring, Oregon, Omsk, Siperia ja Logroño, Espanja.

Matkabudjetin kerääminen alkaa nyt, joten huomio kaikki sponsorit! Jokaisesta juostusta kilometristä 2 euroa maratonprojektille tekee noin 4 000 euroa, kun juoksukelejä on kolmen vuoden aikana noin 24 kk, ja keskimäärin 20 km/vko voisi kuvitella juoksevansa. Suunnitelmaa voi verrata kuluneen kesän saldoon: 3-7 harjoitusta/kk, 20-50 km/kk. (Kyllä, juuri hankin palkinnoksi Sportstracker Premiumin!) Neljällä tonnilla pääsee pääsee vähän kauemmaksi tai pitemmäksi aikaa tai paremmassa seurassa… Varaa nyt omat lahjakilometrisi! 🙂

Tässä uupuneita koipia verrytelleessä jää vielä vastausta vaille yksi kysymys: Miksi ihmeessä? Kerron kun keksin jotain pätevää.