Lukuhaaste: kirjastosta kertova kirja

Jacques Bonnet: Kirjaston henget

Kymmenettuhannet alleviivatut kirjat joihin olen tehnyt reunamerkintöjä ja jotka ovat nielleet suuren osan ansaitsemistani rahoista, eivät siis ole minkään arvoisia. Se on linjasa sen tosiasian kanssa, että olen aina pitänyt niitä aineellisena ja henkisenä jatkeenani.

Kiehtova, mutta lainauksineen ja teosmainintoineen jokseenkin vaikealukuinen kirja kirjoista ja ihmisistä, jotka keräilevät kirjoja kirjastoihinsa. Ainakin opin sen, kuinka paljon ylimääräistä päänvaivaa aiheuttaisi tuhansien tai kymmenientuhansien omien kirjojen säilyttäminen ja luokittelu. Alle kahden sadan kirjan järjestäminen värin mukaan yhteen hyllyyn on paljon näppärämpää kuin pohtia, uskaltaako Borgesia ja Garcia Lorcaa asettaa vierekkäin, miten sijoittaa hakuteokset tai miten hyvin erikokoiset ja -muotoiset taidekirjat pitäisi järjestää, teemoittain vai esteettisesti.


Kuvassa näkyy myös edellisen lukijan ehdotus paremmaksi käännökseksi. Pitkin kirjaa on merkitty erityisesti turhat persoonapronominit.

 

 

 

 

 

Yksi kommentti artikkelissa “Lukuhaaste: kirjastosta kertova kirja

  1. Paluuviite: Lukuhaaste | Tuulista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s