Leegolandiaa!

Nyt se on nähty ja koettu, ja lasten mielestä sitä kannatti odottaa koko kevät. 

   
   
Joka puolella puistoa seikkailevat legohahmot ja -eläimet sekä rakennelmat viehättivät aikuisiakin, mutta kyllähän kaksi päivää huvipuistoa pistää väsyttämään.   

Minimaailmassa riitti tutkittavaa ja hämmästeltävää. Ja on siinä riittänyt rakennettavaa: Saksaankin autotehtaineen, satamineen, kaupunkeineen ja alppikylineen oli käytetty 12,5 miljoonaa legopalikkaa ja 12 miestyövuotta.    

Löysimme myös Pienen Merenneidon, joka oli yhtä pieni kuin Kööpenhaminassakin, eikä edes legoista tehty. Tämä kuitenkin riitti I:lle ja minulle, sillä oikea ei kuulemma ole kiertotien väärti. 
  
Minusta hienointa pienoismaailmassa oli pikkuiset bonsai-leikatut puut. Jostain vaahteranalusta voisin kotipuutarhassakin kokeilla samaa. 

   
    

Huvilaitteista hauskin oli vauhtimato, jonka ulospäin linkoava keskipakoisvoima yllätti aikuisetkin. Tosin PolarXpress-vuoristoradan jälkeen vauhtimato oli 6-v:n mielestä ihan lälly.  
Merirosvomaailman  vesikohteisiin menimme molempina päivinä viimeiseksi kastumaan, vaikka kyllä ajoittainen sadekin teki osansa. Sää ei ollut missään nimessä surkea, mutta sen verran kehno, että jonoiksi astu ihmisiä ei ollut.   

Jouduimme odottamaan korkeintaan viisi minuuttia joihinkin aktiviteetteihin, suurimpaan osaan saimme vain kävellä sisään. Mm. Ninjago the Ridea edelsi pitkä jonotussokkelo viihdykkeineen, mikä on ihan kiva, jos siinä saa madella jopa yli tunnin. Suosittelemme siis Legolandin vierailua arkipäivänä huippusesongin ulkopuolella ja sunnittelemaan ohjelman kahdeksi päiväksi.     

Molempina päivinä tuli käveltyä jopa kymmenen kilometriä. Illalla jaksoimme vielä tehdä ruokaa ja lapset pelailla sulkapalloa ja hyppiä trampalla ja sitten kaikille maistuukin uni. 

  
Airbnb-asunto puolen tunnin ajomatkan päässä Rask Møllessä oli erinomainen tukikohta meidän neljän aikuisen ja viiden lapsen porukalle, suosittelen! 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s