Yrttispiraali

Terveisiä kesästä ja ryytimaalta.

Jostain innostavasta kuvasta se lähti, idea yrttispiraalista. Päätin toteuttaa omani joutilaaseen kivikasaan. Kasa oli syntynyt, kun nurmikonpohjasta kipattiin kiviä ja maata johonkin odottamaan käyttöä. Suurimman osan kivistä olinkin jo latonut talon sokkelinjuureen. Nyt kasasta oli jäljellä enemmän multaa kuin kiviä.

kasa

Jo toissa vuonna väkersin kivikasan kylkeen pienen mansikkamaan, ja olin lykännyt sen reunaan myös joitakin yrttejä.

Oikealta sitruunamelissa, minttu, pikkuruinen mäkimeirami sekä sitruunatinjami.

 

Talven yli säilynyt mäkimeiramin taimi sekä ihanantuoksuinen ja -makuinen sitruunatinjami.

Lähdin muotoilemaan spiraalia, mutta ei siitä oikeastaan sellaista tullut. Kunhan jätin kivien väliin koloja yrteille. Viereisestä hiekkalaatikosta lainasin hiekkaa sitä toivoville, kuten rosmariinille.

Tässä ovat mukana myös ruohosipuli ja kaverilta saatu oreganopuska.

 

IMG_7227

Paikat valmiina korianterille, salvialle ja lipstikalle. Ne hain torilta.

 

Keskikesän runsautta. Sitruunamelissa ja minttu kasvavat liikaakin, korianterin lehtiä ja salviaa taas olisin käyttänyt enemmän kuin mitä oli tarjolla. Toivottavasti ne tuuheutuvat ensi kesänä.

 

Sitruunatinjami on ihan paras: tuoksu, maku ja kukat, jotka houkuttelevat myös perhosia ja mehiläisiä. Innokkaasti kasvavasta mättäästä siirsin syksyllä osia maanpeitteeksi perennaistutuksiin.

 

Yrttitarha runsaimmillaan elokuun helteessä.

 

Korianterin siemenet kypsyvät.

 

Lokakuussa pakkanen on kuihduttanut mintun, mutta tinjamista ja oreganosta saa vielä satoa. Pakastimeen laitoin talven varalle rosmariinit, oreganoa ja paljon tinjamia. Lipsitikan kokeileminen jäi yhteen kertaan, joten voi olla että se saa antaa paikkansa jollekin muulle yrtille. Korianterinsiemenet keräsin purkkiin. Ehkä kokeilen kylvääkin jonkun ensi keväänä. (Edit: Enpä kokeile, sillä en älynnyt, että purkin sulkeminen tiiviisti korkilla homehduttaa siemenet. Muutaman kerran kuitenkin saimme niistä makua ruokiin. Tytöistä oli kivaa käyttää morttelia. Ensi syksynä annan siementen kuivua kunnolla ennen säilömistä.)

Nyt ryytimaa on peitelty koivunlehdillä. Ensi keväänä nähdään, miten ovat talvehtineet.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s