Joulu-uutuuksia

Terveisiä vuoden takaa. Juttu jäi viimeistelemättä, eikä välipäivinä ollut enää fiilistä hehkuttaa joulua. Mutta nyt on taas varsinainen odotus käsillä:

Aatonaatto ja meillä oli jo kuusi tuvassa! Perinteisesti kuusenkoristelu on ollut aattoaamun askare, mutta viime jouluna tehtiin uudella tavalla, koska

  • muillakin oli Facebookin mukaan kuusi valmis jo hyvissä ajoin
  • aattoaamuna on niin paljon muutakin tekemistä
  • kuusta kaipaa enemmän joulua odotellessa, tapaninpäivänä siitä olisi jo valmis luopumaan
  • Kuusi alkoi jo varistaa neulasiaan ulkona suojasäässä

20131223-135828.jpg

Koska byggmaxx-kuusi oli tuuheaa euro-mallia, sen oksilla ei voinut polttaa kynttilöitä. Joulutunnelmaa loivat 120 pikkulediä. Ihan nätti, mutta sitten kun meillä on taas harvaoksainen maatiaiskuusi, valosarja saa koristaa ulkopuskia.

20131223-135838.jpg

20131223-135919.jpg

Kaupanpäällisenä ikkunasta loistivat jouluvalot pihankin puolella!

Joulun uudistaminen on riskaabeliä, myös päivällispöydän puolella. Kirjat ja lehdet neuvovat tekemään herkut uudella tavalla, päivittämään perinteitä ja lisäämään uusia juttuja menyytä virkistämään. Kuulostaa herkulliselta! Mutta useimmilla taitaa jäädä ankka, rosollihyydyke ja tryffelikinkku lopulta kokeilematta. Tarpeeksi kireäksi tunnelman vetää jo se, jos toisen herneet ovat pakastimesta toisen tölkistä (me ollaan jätetty ne kokonaan väliin).

20131223-140048.jpg

Viime jouluna saimme kuitenkin uuden vieraan, jonka heti näin mahdollisuutena kehittää jouluherkuttelua uudelle tasolle. Kälykokelas Ranskasta lupasi tuoda juustoja, ihanaa! Mies tosin huolestui, ettei niitä kukaan jaksa syödä. Mutta jos ottaa alkupaloja vain kaksi kierrosta ja on kohtuullinen lanttulaatikon kanssa, niin kyllä nyt muutama herkkujuustokin saadaan massuun sopimaan. Muistaakseni monipuolinen ylensyönti onnistui jälleen mainiosti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s