Mielensäpahoittaja

ainekirjoitushaaste-1

Kupla-blogista pölähti Ainekirjoitushaaste, jossa uskottiin äiti-ihmisten inspiroituvan arkipäivän pienistä mielipahan aiheista. Kas näin:

Puolitoistavuotias on siinä mestari. On lähes mahdotonta pysyä lujana, kun lapsi niin tosissaan pahoittaa mielensä siitä, ettei saa ottaa kuulakärkikynää, hauvaa ulos, isoveljen maitolasia. Ettei pääse lätäkköön ilman kurahousuja, kylpyyn tarha-aamuna, syliin kun äiti on lähdössä töihin, tanssitunnille, viemään roskat. Mutta kun ei anna periksi, huomaa, että parin lohduttoman ulvaisun jälkeen lapsi jo laskeskelee keskittyneesti palikoita, touhuaa villasukkia jalkaan tai vilkuttaa hymyilleen ikkunassa.

Nämä pienet draamakuningattaret ovat kaikille tuttuja. Vähitellen he oppivat sietämään pettymyksiä, sitten odotamaan niitä ja – kaikista rasittavimmillaan rakastettavimmillaan – pahoittamaan mielensä jo valmiiksi:

– No mitä? Onko joku hätänä?
– Eeei, mä vaan mietin että…
– Mietit mitä?
– Ei mitään. En mä haluakaan. Kun en mä kuitenkaan saa.
– Saa mitä?
– No sä sanot etten mä saa pelata, niin en mä olis halunnutkaan.
– Kysyitkö?
– Ai mitä?

Vai onkohan se sittenkin joku kotona vanhemmilta äidiltä opittu tapa epä-kommunikoida?

– No mitä?
– Ei mitään.
– Eikun sano nyt.
– En mä mitään… On mullakin nälkä.
– Teenkö mä sullekin voileivän?
– Ei tarvi, syö sä vaan.
– Kyllä mä vielä saan juuston jääkaapista. Voin tehdä sullekin, haluutko paprikaa?
– En mä nyt taida haluta leipää, kun sä vaan teit itselles etkä kuitenkaan halua tehdä mulle.
– ????

4 kommenttia artikkelissa “Mielensäpahoittaja

  1. Niin tuttua tuo alku! Tosin meillä se mielensäpahoittaminen kestää näköjään vähän pidempään, yleensä niin kauan kuin ko. kielletty toimitus kestää, huoh… 😀 Saas nähdä tuleeko tuo seuravaa vaihe meillekin, ei ole vielä näkynyt kummallakaan lapsella.

  2. Välillä sitä jo itsekin melkein pahoittaa mielensä (että mitä tekee itse väärin), kun lapsilla pettymyksiä piisaa. Mutta pikkuhiljaa pettymyksensietokyky heillä onneksi tosiaan paranee :)!

  3. Ei tuo ennakoiva mielensäpahoittaminen (itsensä kiusaaminen) mitenkään välttämättä ole seuraava vaihe! Luulenpa, että meidän lapsella se on ihan vaan minulta opittu tapa kerjätä huomiota. Jälkimmäisen kaltaisia keskusteluja on siis käyty kahden aikuisen välillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s