Olipa kerran vuosi 2013

Joulujorinat jäivät luonnokseksi ensi vuotta varten, sillä ei tässä enää itsekään jaksa innostua aatonaaton kuusenkoristelusta tai joulupöydän uutuusherkuista. Tässä kuitenkin kutkuttava teaser:

20131231-005017.jpg

Tulossa jouluna 2014!

Muutenkin oli sellainen fiilis, että tarvitseeko tässä enää kirjoittaa yhtään mitään. Monen kanssablogaajan esimerkistä kuitenkin ymmärsin, että nyt on aika istua alas ja tehdä katsaus kuluneen vuoden tapahtumiin ja tekemisiin.

Jotain tällaista vuodelta odotin:

20131231-004401.jpg

Hyppyä ei kuitenkaan tullut. Pitkin vuotta minulla oli tunne, että pitäisi tehdä jotain, tavoitella ja toteuttaa. Olisi tilaisuus suunnan muutokseen, selvittää mitä haluan tehdä työkseni, osaan tai voin oppia. Yksi hassun hauska ammatinvalintatesti ei kuitenkaan antanut valaistusta asiaan, ja ainekirjoituspohdinnassani päädyin siihen, että näin on hyvä, otan vastaan mitä tuleman pitää. Niin tuli syksy ja sitten vuodenvaihde, ja elämä jatkuu ennallaan: yhtä lasta rikkaampana, mutta työelämässä odottavat samat haasteet kuin ennenkin.

Jos kuitenkin ensi vuonna ehdin ja haluan olla aktiivisempi pyrkimyksissäni, voin kokeilla vaikka sellaista amerikkalaista suunnittelukalenteria, johon nainen voi kirjata tavoitteensa, unelmansa ja sitten toteuttaa ne. Tuloksena voi olla esim. 20 000 blogilukijaa, esikoisteos, triplasti lisää liksaa tai muuta menestystä – ihan riippuen siitä, mitä tunnistaa ja tunnustaa haluavansa.

Iso muutos ajankäyttööni tulevaisuudessa on viime kevään aikana kypsynyt päätös luopua yhdistyksemme toiminnan pyörittämisestä ja keskittyä tanssiin. Syksyn ajan piti jo delegoida mahdollisimman paljon, mutta sen sijaan huomasin tuuraavani vuorotellen melkein kaikkia muita. Opettelen nyt sitten kertarysäyksellä antamaan muiden hoitaa asiat, kuten parhaaksi katsovat. On niin helpottavaa huomata, että ei ole korvaamaton. Vapaaehtoisia löytyy, mutta toki vasta kun on pakko. Onnittelen itseäni päätöksessä pysymisestä. ¡Eso es! Onneksi meitä on tarpeeksi monta tarmokasta ihmistä, jotka haluavat käyttää aikaansa ja osaamistaan ihanan harrastuksemme hyväksi. ¡Olé!

Jos toimistotyö unohdetaan, niin tätähän se arki oli:

20131230-141943.jpg

Ja tätä:

20131230-141008.jpg

(Korvaa koira lapsella.) Lasten kasvatus, sitä tässä on koko vuosi tehty ihan antaumuksella – ja siinä samalla itsekin yritetty oppia.

Iloisesta vauvastamme on tullut topakka ja tahtova tyttö. Vaatimattomina tavoitteina vuodelle oli, että vauva oppisi nukkumaan, syömään, kulkemaan omin jaloin, käymään potalla ja puhumaan. Nyt S nukkuu omassa huoneessa läpi yön ja hyvät päiväunet, mutta vain ulkona vaunuissa. Onneksi on ollut leuto alkutalvi. Odotan että tarhassa opettavat nukkumaan sisällä. S:lla on erinomainen ruokahalu. Lusikka menee suuhun ja muki pysyy kädessä. Lopullinen vieroitus rinnasta tapahtuu kun tapahtuu, katsotaan mitä päivähoitoon tottuminen vaatii. Ketterä tyttö on oppinut kävelemään, juoksemaan, tanssimaan, kiipeämään, tekemään kuperkeikan ja melkein hyppäämäänkin. Potalla S käy myös, toki vain kun jaksan hänet sille istuttaa, eli ei ihan yhtä tajaan kuin isot sisarukset aikoinaan. Uusia sanoja tulee noin yksi parissa viikossa. Ei, anna, pöö, usssto (juusto) – niillä sekä ahkeralla äänetelyllä, osoittamisella ja nyökyttelyllä pärjää hyvin. Eli vähintäänkin tärkeimmät taidot on opittu, ja tyttö on valmis itsenäistymään ja sosiaalistumaan.

Keskimmäisen uhma on ollut sen verran hallitsevaa, ettei tätä voi varsinaisesti leppoisaksi vuodeksi kutsua. Vuoden loppua kohden tilanteet ovat kuitenkin rauhoittuneet helpommin. Kaikenkaikkiaan I on ollut ihan hyvää seuraa. Hän viilettää monenmoisilla temppuradoillaan pikkusisko perässään. Utelias, taitava ja innokas nelivuotias on oppinut kirjaimia ja numeroita, lauluja, tanssiaskelia, pelisääntöjä, piirtämistä ja uusia leikkejä. Hänellä on oma paras kaveri, tanssiharrastus ja suosikki-Robin. Herttainen esiintyminen tanssikoulun joulunäytöksessä suuren yleisön edessä sai äidin pakahtumaan ylpeydestä.

Esikoisen puolestaan on ottanut loppusyksystä kiukutteluvuoroja itselleen, joten talo on edelleen  täynnä meteliä. Tokaluokkalaisen koulu on mennyt hienosti, lukee ja laskee erinomaisesti, käyttäytyykin hyvin. Kevään ja kesän R oli ahkera uimari, syksyllä se harrastus jäi vanhempien saamattomuuden takia. Tämä miinus korjataan heti tammikuusta alkaen, eli olemme koko perhe ilmoittautuneet uima- ja vesipelastuskouluihin. Syksyllä alkanut kuoroharrastus huipentui R:n sooloon koulun juhlassa. Muuten poikaa kiinnostavat edelleen autot: mikroauton ratissa, tietokonepelinä, pikkuautoleikkinä, värityskuvina ja isän apuna kilpuritiimissä. Syksyn teemana on lisäksi ollut Taru sormusten herrasta, jota isä ja poika lukevat joka ilta.

Kolmen lapsen kanssa ja erityisesti koululaisen lukujärjestyksen takia pysyttäydyimme enimmäkseen kotinurkissa. Kerran viikossa pakkasin tytöt autoon ja ajoimme muskariin ja sitten keittolounaalle läheiseen kahvilaan. Muuhun ei juuri ollut organisointikykyä tai jaksamista.

Mutta jos emme touhunneet kotona tai puutarhassa, olimme matkalla!

20131230-141454.jpg

Bébé ihmetteli ja ihastutti Pariisissa helmikuussa. Koko perhe teki unohtumattoman road tripin Amerikassa kesäkuussa. Suunnittelu oli puoli matkaa, ehkä enemmänkin.

20131230-141142.jpg

Minä Virginia Beachilla.

Ennen kaikkea kulunut vuosi oli puutarhavuosi. Se alkoi jo edellisenä kesänä, raskausoireena, mutta keväästä alkaen innostus ja kokeilunhalu vain kasvoivat.

20131230-141816.jpg

Meillä on nyt aika hieno ja käyttökelpoinen piha. Talveksi varasin paljon lukemista aiheesta, suunnitelmia tulossa! Vielä on vaikeuksia muistaa kasvien nimiä, mutta perusasioita olen oppinut: kärsivällisyyttä, kiireettömyyttä, keskeneräisyyden sietämistä, näkemään ympäristöni ja havaitsemaan pieniä kauniita pilkahduksia rytöläjissä (ja rajaamaan valokuvat niihin kauniisiin yksityiskohtiin).

Viljely- ja istutuskokeiluineni olen todistanut oikeaksi sen, mitä Tuulia Aho kirjoittaa upeassa Puutarhan aika -kirjassaan: ”Toivo ja odotus ovat puutarhahoidossa parasta, ehkä vielä suloisempaa kuin tuloksista nauttiminen.” Vaikka mullan möyhentäminen on hetkeen keskittymistä jopa meditointia, totta on myös, että ”puutarhuri ei koskaan elä ainoastaan nykyhetkessä, sillä mennyt ja tuleva ovat läsnä konkreettisesti jokaisessa kaivetussa kuopassa ja sahatussa oksassa. Puutarhassa olennaisinta onkin muutos.”

20131230-141442.jpg

Täydellinen asetelma.

Blogini täyttää tammikuussa vuoden. Aloitin kirjoittamisen mielessäni erityisesti arkemme muistiin paneminen. Matkakertomuksia lukuun ottamatta päivittäistä raportointia tekemisistämme ei juuri löydy. Alkuun kirjoittelin muistiin viikon ruokalistoja, mutta eihän niistä käytännössä juuri hyötyä ole ollut. Macaron-ohjettani olen käyttänyt pari kertaa uudelleen. Keväällä ruokalistat korvasi puutarhapäiväkirjat. Kun tämä nyt on tällainen äiti onnistuu (välillä) -blogi, olen kuvannut myös askartelujamme. Jos opin käyttämään tuota uutta hiustenkiharrinta, laajennan askarteluista ja istutuksista kauneudenhoitotutoriaaleihin, ja toivottavasti joskus vielä oikeisiin käsitöihinkin!

20131230-141527.jpg

Blogin kirjoittaminen ja kuvittaminen on ollut kivaa. Toivon että joillakin lukijoillanikin. Sivuston statistiikkaa on vaikea uskoa, kävijöitä on kuukausittain satoja ja muka ympäri maailman Algeriasta Åland Isladille. Tervetuloa uudelleen ja kommentoidakin saa oikein mielellään! Suosituinta lukemistoa ovat  lapsiin liittyvät jutut ja joulukuussa erityisesti hamahelmimallit. Google-hakutuloksiin päätyvät kummallisetkin jutut, mutta varmasti olen joutunut tuottamaan pettymyksen niille, jotka ovat etsineet hyödyllisiä kokemuksia kärhöjen kasvatuksesta, tietoa tuulienergiasta(!) tai värityskuvia monsteriautoista. (No nyt te harhauduitte tälle sivulle, sorry!)

Erityisen suuri ilo minulle ovat blogiystävät, jotka löysin joskus kesällä. Kiitos siitä kuuluu erityisesti Leluteekin Emilialle sekä ainekirjoitushaasteilleBleuen, Emilian, Anun, Täti-ihmisen, Periaatteen naisen, Saaran, Valeäidin, Liinan ja monen muun jutut ja keskustelut ovat tarjonneet viilentävää viihdettä ja lämmintä vertaistukea äiti-ihmisen arkeen. Sänks ja innostavaa blogivuotta 2014 kaikille!

Vielä loppuun pari kuvaa kuluneesta parisuhdevuodesta. Tällaisissa tunnelmissa vietimme helmikuussa 10 v. hääpäivää:

20131230-141901.jpg

Ja tässä hän, joka on tämän kaiken lystin tänä vuonna minulle mahdollistanut! Hän, joka teroittaa keittiöveitset niin, että kypsä tomaatti viipaloituu kuin itsestään; joka valitsee täydellisen parhaimmat avokadot juuri minulle; joka rakastaa, auttaa, ihailee, neuvoo, ilahduttaa, hyväksyy, kehuu, lohduttaa ja naurattaa. Kiitos.

20131230-141920.jpg

Talvipuutarha

Näiden aika valottomien ja värittömien kuvien ja tunnelmien toimittaminen blogiin asti on jäänyt roikkumaan, mutta ei haittaa – kohtahan on seuraava ensilumi tulossa. Vähän huolestuttaa, kuinka istutukseni selviävät pakkasista ja suojasäistä ilman lumipeitettä. Tänään haravoin pihan myrskytuhojen jäljiltä.

20131210-141455.jpg

Ensilumesta rakennettiin heppa!

20131210-141523.jpg

Angervot marraskuun tuiskussa.

20131210-141442.jpg

Jalopähkämö on mielestäni kauneimmillaan talventörröttäjänä.

20131210-141506.jpg

Puutarhan asukkaita.

20131210-141532.jpg

Pikku joulukuuseni se siinä kasvamassa pikku hiljaa.

20131221-131910.jpg

Iltapäivän jouluvalotunnelmaa. Ihan eka kerran virittelin valoja, ja kyllä ne mieltä nostattavat.

20131210-141540.jpg

Olisiko viimeinen nurmikonleikkuu jäänyt tekemättä ja ruoho on juuri tuon verran liian pitkä, mitä lumen alta pilkistää?

20131210-143913.jpg

Sabotaasi! Vihjeenä vain kuunliljojen juurelle kaivettu kolo ja jonkun pikkuvikkelän jalanjäljet.

20131221-131742.jpg

Tämän verran jäi jouluksi talvea jäljelle.

Joululahjaleipomuksia

20131221-132802.jpg

Sukulaisille lähti tonttutoimituksena taas perinteinen setti suklaa-pähkinäkeksejä.

20131221-132738.jpg

20131221-132811.jpg

Purkit taiteili tänä vuonna S, joka maalasi Ikean lasipurkit kauniin punaisiksi. Tämä Ikea-hack on siitäkin kätevä, että vesiliukoinen askartelumaali lähtee vedellä (oho) puts pois, jos lahjan saaja haluaa vaikka koristella purkkinsa itse uudelleen. Jäljelle jää kuitenkin pieni permanentti signeeraus taiteilijaltamme.

20131221-132748.jpg

Ja joululahjaksi kaikille kerron tässä mainion cookie-reseptimme ja usutan leipomaan heti huomenna tai viimeistään loppiaiseksi!

Ohjeesta tulee noin 50 keksiä, mutta samoin tein kannattaa vääntää taikina koko voipaketista! Helppoa kuin mikä. Ensimmäinen pellillinen on jo syöty, kun neljättä odottaa uunista.

20131221-135404.jpg

Vaan olenhan minä näistä kekseistä kertonut ennenkin! Kas näin:

250 g voita sekä 2 dl sokeria ja 1,5 dl fariinisokeria vaahdotetaan (tai jotain sinne päin: miten ne muka saa vaahdoksi ja sokerikiteet sulamaan, jos massa koko ajan karkaa kulhon reunoille?)
2 munaa lisätään yksitellen vatkaten (ok)
4 dl vehnäjauhoja, 2,5 dl kaurahiutaleita, 1 rkl vaniljasokeria, 1 tl leivinjauhetta, 1 dl pähkinärouhetta sekä vajaa levyllinen tummaa suklaata rouhittuna sekoitetaan keskenään ja sitten taikinan joukkoon (suklaata siis sen verran kuin maistelusta jää jäljelle, aika krouvitkin palat käyvät, saadaanpahan sattumia)
Keksejä paistetaan 200 asteessa noin 10 min. (jätä varaa levitä!)
Annoksesta tulee 40-50 keksiä, riippuen siitä, missä vaiheessa alkaa taikinakulhon kaapiminen.

Herkullista talvenodotusta!

 

 

 

 

 

Loman loppu

Tässä olisi kaksi viikkoa kotiäitiaikaa jäljellä.

Työhönpaluukeskustelun ja työporukkamme hilpeiden pikkujoulujen tunnelmat mielessä on ajatus toimistoon palaamisesta ihan ok. Ei kai olisi ollut tarkoituksenmukaistakaan intoilla töistä vielä elokuussa, mutta selvästi vähemmän vastahakoisesti sinne nyt suuntaan.

Piti istua alas ja tehdä maailman viimeinen to do -lista. Se sisältää paitsi joulusiivousta ja harrastusyhdistyksemme paperitöitä, kaappien ja kansioiden siivousta ja papereiden, tiedostojen, valokuvien ja lastenvaateiden lajittelua. Jotekin tuntuu, että pitäisi järjestää tämä elämä ennen siirtymistä taas uuteen vaiheeseen. Koska en kuitenkaan tule siinä onnistumaan, lopetan haikailun puhtaalta pöydältä aloittamisesta. Nytkin se on piilossa murusten, palapelinpalojen, muistilappujen, askarteluiden ja puutarhalehtien alla.

Olenhan jo palaamassa töihin kolmatta kertaa, ja edelleen ovat tekemättä kaikki valokuvaprojektit sekä videoeditointi vuoden 2006 alusta lähtien. Esikoiselle aloitettu villahaalari sai toisen lahkeen keskimmäistä varten, kuopukselle työ eteni muutaman rivin. No kohtahan tässä jo lapsenlapsiakin siunaantuu! Säälittää tuo kuopuksen vauvakirjakin. On siellä sentään pino ajankohtaisia post-it-söherryksiä välissä. Toisaalta minulla on täällä blogissa aika paljon myös lasten tekemisiä ja sanomisia, jotka muuten olisi vaipuneet unholaan.

Entäs vauva? Lapsi on tarhakypsä, ei huolta hänestä ainakaan tässä vaiheessa. Päiväkotiin tutustuminen sujui hienosti, kuin olisi hoploppiin päässyt.

20131218-140228.jpg

Mäkin haluun tonne!

Paras ystäväni

ainekirjoitushaaste-1

Ainekirjoituksissa oli tällä kertaa Leluteekin Emilian aihe ”Paras ystäväni”.

Minulla ei ole koiraa, ei timantteja, ei päiväkirjaa eikä valokynää. Minulla on oikea paras ystävä.

Kutsun meitä vauvaystäviksi, äitimme ovat ystäviä.

Tapaamme liian harvoin, soittelemme kun ehdimme, mutta voimme aina jatkaa siitä mihin jäimme. Elämäntilanteemme eivät ole menneet samaa rataa. Minulla oli perinteinen opiskelemaan, töihin, naimisiin, lapset -järjestys. Hänellä taas lapset, töihin, naimisiin, opiskelemaan -epäjärjestys.

Ystäväni on minulle kuin pikkusisko. Hän on hellyyttävän höpsö ja sählä, minä häneen verrattuna varsin käytännöllinen. Hänen ja hänen perheensä elämä tarjoaa uskomatonta draamaa. Vastoinkäymiset, ihastumiset, kriisit, muutot, onnenpotkut ja muut käänteet  seuraavat toisiaan niin, ettei tv-viihdettä ehdi kaivata. Minä kuuntelen, tuen, iloitsen mukana, ehdotan ratkaisuja ja näkökulmia. Tiedän että hän onnistuu ja selviää.

Ystäväni on minulle kuin isosisko. Hänellä on kokemusta ja viisaita ajatuksia kaikista asioista enemmän kuin minulla. Tiedän, että voin kertoa hänelle ihan kaiken, iloni, suruni, hämmennykseni, salaisuuteni – liittyi se sitten lapsiin, parisuhteeseen, työhön tai maailman menoon ylipäänsä. Hän kuuntelee, tukee, iloitsee mukana ja saa pääni järjestykseen.

Olen hänestä ylpeä. Haluan hänen olevan onnellinen. Olen hänestä mustasukkainen, kun hän joskus soittaakin miehelleni eikä minulle.  Rakastan ystävääni.

Onnen ja ilon hetkiä

Sininen keskitie ja Leluteekki haastoivat kertomaan meidän perheen onnen hetkistä. Mielellänihän minä kerron. Ne näyttävät liittyvän erityisesti lauluun, tanssiin, lasten rakkaudentunnustuksiin ja koko perheen yhdessäoloon.

”Aurinkoo, sä oot mun Robii-i-in, on kesä vihdoin tullut kaupunkiin…” Nelivuotiaan I:n kaukoihastusta Robiniin on hellyttävää seurata. Lauantaipäivien kestohitti kasvomaalaus: ”Äiti, näytänks mä Robinin koiralta?” Se vaan on niin ihanan hassu ja fiksu. Pelaa mummin kanssa Scrableä ja voittaa koko pelin!

Jokapäiväinen vitsailu ja sanaleikit tokaluokkalaisen kanssa pitävät tunnelman kepeänä. – Saanks pelata? – Joo, läksyjen jälkeen. – Juhuu! (Kaikkihan tietävät ettei perjantaisin tule läksyjä.)

Onnea ovat lasten onnistumiset, osaaminen ja oppimisen ilo. Olen niin iloinen ja ylpeä lapsen puolesta, kun R innostuu kuorosoolosta, uusista kertolaskuista tai kertoo käsityötunnin ompelutehtävästä.

Muun perheen kuunteleminen saa hyvälle tuulelle, kun nonsense-huumori kukoistaa aamiaispöydässä.

Tättähäärän touhujen seuraaminen huvittaa. Ja pakko on seuratakin tai on tacomausteet sohvalla, polttopuut sängyssä, vispilä vessanpöntössä ja naamarasvat R:n kengässä. Nyt on kaukosäädin totaalisen hukassa, ja tarvitaan kaikki mukaan suuretsintään.

Pikkuisen ilonamme aamuinen hyväntuulisuus antaa energiaa. Kuuluu riemukas ”pöö!” kun isosisarukset kömpivät viereen. Mainio tapa herätä. Myös isän (issiii!) tai äidin (äittii!) saapuminen paikalle tuottaa joka kerta iloisen kiljahduksen ja lämpimän rutistuksen.

Onnea on koko perhe yhdessä kotona, leikeissä, ruokapöydässä, mäenlaskussa. Pojan ja isän lennokkikisa, iltalukuhetki, kotidisco ja tyttöjen  muskarileikit. Tanssijoita ja laulajia nämä ovat. Vaan mikseivät olisi, olenhan minäkin.

Isosisko sanoo pikkusiskolle legoleikkien lomassa: ”Kuule tiäksää, sä oot kaikista ihanin!” Ja jatkaa laulaen: ”Sä oot oot söpö-pö-pö…” Isovelikin hakeutuu seuraan: ”Antakaa söpölit iso hali!”

Illalla R pyytää, äiti tuu laulaan mullekin. Minä laulan, useimminen viimeiseksi vielä saamötaimin, se käy ympäri vuoden.

Summertime,
And the livin’ is easy
Fish are jumpin’
And the cotton is high

Your daddy’s rich
And your mamma’s good lookin’
So hush little baby
Don’t you cry

One of these mornings
You’re going to rise up singing
Then you’ll spread your wings
And you’ll take to the sky

But till that morning
There’s a’nothing can harm you
With daddy and mamma standing by

Ja sitten vielä suomeksikin (oma käännös ja sovitus)

Kesäyö,
Ja kaikki on hyvin
Kalat hyppii
Ja luonto kukoistaa

Sun isäs on rikas
Ja sun äiti on nätti
Siis hyss pieni kulta
Nuku nyt vaan

Aamulla kerran
nouset vuoteestas laulaen
Levität siipes
Ja lähdet lentohon

Vaan siihen aamuun
asti kaikki on hyvin
Kun isä ja äiti vierelläs on