Sokerilakkolainen näkee nälkää

Otin reippaasti vastaan haasteen herkkulakosta lokakuussa. Onian haasteen idea oli vähentää yksin ajankuluksi ja väsymykseen tai tavan vuoksi mussuttamista, juhlahetket sen sijaan olivat sallittuja jopa suotavia 🙂

Tässä päiväkirjamerkintöjä:

Ensimmäisinä aamuina on nälkä, tunne jonka muistan opiskelija-ajoilta. Ilmeisesti olen saanyt herkuista aika paljon energiaa. Sitä tarvitsenkin vielä, kun on toinenkin suu ruokittavana, mutta pikku hiljaa pitäisi taapero vierottaa. Ja samaan tahtiin minut sokerista.

Täällä kotona ja puutarhassa puuhastellessa (äidin kotijumppa: joka kolmannella askeleella nouki yksi omalta paikaltaan eksynyt esine paikalleen tai sinne päin, joka kymmenennellä nosta taapero pois vessaharjan tai muun sopimattoman luota) tulee energiaa kulutettuakin, mutta toimistotyön alettua ei juuri ole varaa päiväkahviherkkuihin. Esikoinen muuten kertoikin joskus, että isi tekee töitä tietokoneella ja äiti syö töissä pullaa! (Enpäs!)

Kaupassa meinaan ostaa kuusi banaania. Ne eivät meillä kulu kovin nopeasti, mutta voisin tehdä tummuneista S-marketin lehdessä mainostettua banaanikakkua. Paitsi etten voikaan! Kuka sen muka söisi paitsi minä itse? Ostan kolme banaania (sekä viinirypäleitä, appelsiineja ja päärynöitä).

Iltapäivällä iskevät vieroitusoireet, mutta kiellän itseltäni edes kohtuukäytön. Sivistyneelle espressolle ja suklaapalalle täytyy nyt löytyä vaihtoehto. Keitän teetä ja syön yhden hapankorpun. Asketismin nautinto ei kuitenkaan ole koukuttavaa – ja hyvä niin.

Kouraisen suuhun rusinoita ja pähkinöitä. Niiden äkkimakeus poistaa siirtää pahimman himon.

20131009-160946.jpg

Mä niin monta kertaa meinasin napata suuhuni tämän tarhasta tuodun pistelyaskartelun.

Menen pojan kanssa Robinin keikalle! Varaamme mukaan irtokarkkeja. Sovimme että minä saan syödä saman verran kuin hänkin. Imeskelee yhtä kolatuttia puoli tuntia! Salaa napsin muutaman ylimääräisen. Illalla avonainen karkkipussi houkuttaa, mutta enpäs otakaan!

20131021-101224.jpg

Ei saa koskea!

Pari kertaa houkuttelen miehen keittämään päiväkahvit ja tarjoamaan tykö belgialaisia suklaatryffeleitä. Itsehillintä on huipussaan, kun nautin vain yhden tai kaksi konvehtia.

Tekisi mieli leipoa, mutta odotetaan nyt sitten marraskuuhun, kun on syntymäpäiviäkin tulossa.

Onnistuin olemaan korvaamatta unen ja valon puutetta makealla. Näläntunteeseen (”tekis mieli jotain pientä”) kokeilen ensin juomista. Useimmiten se riittää.

Olen kovin tietoinen herkkulakosta melkein koko ajan. Voisihan sitä kokeilla pitempäänkin, jos vaikka lakkaisi tekemästä mieli, kuten monet ovat väittäneet. Säästyneet rahat käytän ensisijaisesti erään parkkisakon maksuun. Kun jätän joka päivä ostamatta yhden kahden euron suklaapatukan (paljonko ne muuten maksavat?) niin saan sakon kuitattua. Tosin en ole käynyt kaupassa kuukauden aikana kuin pari kertaa, joten houkutus tai hyöty ei ole ollut kovin suuri.

Lauantai oli karkkipäivä. Löysin autosta toffeita. Perheen kanssa vietettiin leffailtaa ja syötiin poppareita ja irtokarkkia. Sen jälkeen on vähän lipsunut makean kanssa, kakkua ja jäätelöä kahvin tai teen kanssa (tosin enemmän tai vähemmän seurassa), ja lokakuun viimeisenä päivänä napsin suuhuni loput konvehdeista, ne pahat kirsikka- ja mansikkatäytteiset.

Parin viime yön onnettoman vähäiset unet on ollut pakko korvata suklaalla. Silti aika hyvä kuukausi. Haastaisinkohan itseni kohtuullisuuteen myös kohta alkavan jouluherkuttelun kanssa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s