Mitä tänään syötäisiin?

Ainekirjoitushaaste

Tässä on ollut emäntien tapana selitellä, kun tämä on nyt vaan tämmöistä, vaatimatonta tekstiä, mutta hyvä jos maistuu, santsatkaa vaan. Luvassa on teille myös kooste ainekirjoituksista, yltäkylläinen tai niukka, riippuen siitä, kuinka monelle tuli stoppi ja mä-en-jaksa-enempää.

Ja lisääkin saa, jos joku vielä haluaa osallistua arvontaan seuraavan ainekirjoitushaasteen keksimisestä!

Lokakuussa blogit ovat olleet ruoka-aiheita pullollaan, kun on analysoitu, mitä jääkaappini sisältö kertoo minusta ja pakotettu houkuteltu perheenjäseniä kasvissyöjiksi.  Toivon kuitenkin, että jotain pureskeltavaa on vielä jäänyt tähänkin kattaukseen.

Muistaakseni minulla oli jotain mielessä, kun kehittelin aihetta, mutta viikon kuluessa se unohtui, ja määräajan lähestyessä alkoi hermostuttaa. Kaikki haasteessa esittelemäni teemat tuntuivat loppuunkalutuilta, tai sitten minulla ei vain ole tarpeeksi intohimoa esitelmöidä luomuruuan puolesta, puuttuu tietoa allergioista ja viimeaikaisia kokemuksia ravintolaherkuista.

Joka tapauksessa, kysyn itseltäni jälleen kerran:

Mitä tänään syötäisiin?

– Ruokaa omasta maasta. Tänään oli lautasella maa-artisokkagratiinia. Tilasin luomumukuloita maajussilta Nastolasta. Postipakettina lähetti. Lumisateessa peittelin pallerot juuri oikeanlaiseen hiekansekaiseen multaan. Vadelmapuskat tekivät tilaa uudelle tuttavuudelle. Siinä niiden on hyvä varttua pari-kolmemetriseksi aidanteeksi. Toivon että kukat hymyilevät tänne päin, eivätkä vain naapurille.

Pikakelauksella istutuksesta sadonkorjuuseen: liiat mukulat keitin ja gratinoin. Hyvä että oli maistuvaa Lapset saavat tottua makuun, sillä luvassa on ämpärikaupalla artisokkia ensi syksynä ja seuraavana keväänä, ja seuraavina…

Tässä ollaan maa-artisokkien kanssa vielä kaukana omavaraisesta kotitarveviljelystä, mutta ajatuksissani on pikku hiljaa kokeilla kasvattaa itse kaikenlaista syötävää. Toistaiseksi satoa ovat tarjonneet lähinnä villivadelma ja nokkonen. Vuohenputkisalaattiin kerään vielä rohkeutta, mutta ehkä jo ensi kesänä koristelen sen voikukannupuilla. Puutarha- ja viljelyinnostukseni on tuoretta, se ilmaantui yllättäen kolmannen raskauden pesänrakennusoireena.

Puutarhan perimmäinen tarkoitus on tuottaa iloa. Se tarjoaa mielenrauhaa ja onnistumisen elämyksiä. Se tarjoaa myös pettymyksiä. Koska elantomme ei ole kiinni tästä harrastuksesta, voin suhtautua vastoinkäymisiin tyynesti. Vuodenkierto takaa sen, että seuraavalla kerralla on taas kaikki mahdollisuudet onnistua. Joku toinen puutarhan nurkka kuitenkin antaa muuta ajateltavaa, joten kitkeräksi nysäksi jäänyttä salaattia ei kauan ehdi surra.

Puutarhanhoito todella opettaa kiireettömyyttä ja nauttimaan ikuisesta keskeneräisyydestä. Minulla on tavoitteita, mutta maltan odottaa aikaa, kun meillä on omasta maasta porkkanat, herneet, sipulit, raparperi ja monenmoiset marjat.

Joku voisi pilkata luomu-unelmiani ja lähiruokanostalgiaa: luulee olevansa maanläheinen, mutta taitaa siitä olla todellisuudentaju kaukana.

Uskon kuitenkin, että sillä mitä syömme tänään, on suuri vaikutus siihen, mitä syömme huomenna. Tämä pätee niin mikro- kuin makrotasollakin. Maanantaina lämmitämme mikrossa tähteitä. Muutaman kymmenen vuoden päästä lapsenlapseni nakertaa ylpeänä itse kasvattamaansa porkkanaa. Ja koko maailmassa on ruokaa kaikille tasapuolisesti.

Jos niin ei käykään, on vihreän voimaannuttava vaikutus joka tapauksessa kiistaton tosiseikka. Puolituntinen vadelmapuskassa on väsyneen äidin piilopaikka ja zen-hetki. Tuliaisia! Makeat marjat taikovat riiviöt jälleen suloisiksi lapsukaisiksi.

8 kommenttia artikkelissa “Mitä tänään syötäisiin?

  1. Ihana kirjoitus, jotenkinniin täynnä tunnelmaa ja tunnetta. Ihan hymyilin alusta loppuun saakka :).

    • Kiitos, kommenttisi sai hymyilemään. Monta erilaista alkua yritin, mutta nämä sanat ja tunnelmat vain yhtäkkiä ilmestyivät. Puutarhan voima!

  2. Vau. Ihana kirjoitus ja olen kade. Itse kun aikoinani tapoin kaktuksetkin. Joskin peukaloni on alkanut sen verran vihertää, että huonekasvit on pysynyt hyvissä voimissa. Muutenkin oman lapsen myötä on ollut opettelua pois mikromakaroonilaatikon helppoudesta.

    • Älä suotta, minunkin kaktukseni kuolivat ja nytkin vähät viherkasvini kituvat. Lehtensä pudottava rahapuu huolestuttaa. Odotan, josko jossain vaiheessa puutarhainnostus siirtyisi sisällekin. Voin jopa kolmen viikon ajan todeta, että ensi kerralla, kun tulen yläkertaan, otan mukaan kastelukannun ja annan raukoille vettä. Taivasalla kasvit eivät ole minun viitseliäisyyteni varassa. Minun pitääkin alkaa nähdä myös sisätilat osana puutarhaa. Kiitos kommentista!

  3. Tottapa puhut. Minä sain kasvatettua tänä vuonna vain liian suuriksi ehtineitä kesäkurpitsoita ja kaksi tomaattia. Ensi vuonna paremmin. Kuulemma täällä jossain on artisokkaakin, en löytänyt. Mutta kyllä se on terapeuttista tuolla mönkiä, ihan muuten vaan.

  4. Paluuviite: Ainekirjoitushaaste: kooste | Tuulista

  5. Paluuviite: Puutarhapäiväkirja | Tuulista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s