Turhat ja tarpeelliset: pakattiin perhelomalle

Kuinka paljon kaksi aikuista ja kolme lasta tarvitsevat matkatavaroita kolmen viikon reissulle? Kun kantavia käsiä on vain neljä, korkeintaan kuusi, oli tässäkin ihan tarpeeksi: kaksi isoa matkalaukkua, yksi pieni matkalaukku, lentolaukku ja reppu sekä kangaskassi, jossa lopunviimein kulki kaikki tärkeät, jatkuvasti tarvittavat lasten ja omat tavarani. Lisäksi oli vielä S:n matkasänky ja rattaat ja lentokentillä kannettavana I:n turvaistuin.

Yritimme pitää pienessä matkalaukussa ”käsimatkatavarat” seuraavaa yötä varten, mutta usemminten kaikki laukut tuli kannettua huoneeseen. Siinä, joka jäi autoon, oli kuitenkin joko uimapuvut, vaipat, hammasharjat tai R:n shortsit. Autossa laukut kulkivat kätevästi, vaikka yhtäkkiä tarvittava laukku olikin aina alimmaisena pinossa ja usein tuli arvattua väärin, mitä mistäkin löytyisi. Matkan puolivälin jälkeen yhteen laukkuun suljettiin likapyykit ja tuliaisia – mutta taidettiin sekin kuitenkin pariin kertaan vielä avata.

20130626-014548.jpg

M katsoi pakkauspuuhuani ja totesi, että voisin sitten kotiin palattuamme listata, mitä kaikkea tavaraa ei olisi tarvinnut rahdata meren yli Amerikassa käymään. Nyt kun viimeinenkin laukku on vihdoin tyhjennetty (siellä oli tallessa kaikenlaista vaatetta ja tavaraa, jolle ei ilmeisesti kotosalla ole juurikaan käyttöä) tässä listaa:

Kantoliinaa ei tarvittu. Vasta kaupungeissa olisi voinut olla tarvetta, mutta Washingtonin kuumuudessa liinassa kantaminen olisi ollut sulattavaa hulluutta. Onneksi sitten keksimme tämän kätevän tuplakuljetuksen tytöille:

20130625-182639.jpg

Kirjoja pakkasin mukaan aivan liikaa. Loppujen lopuksi ne olivat vain painolastina. Milloin muka kuvittelin lukevani ne kaikki? Yhdestä pääsin alkuun pari lukua. l:n kanssa ehdimme Taikurin hattua muutaman sivun iltasaduksi. R luki itsekseen Akkarin taskaria. Useimpina iltoina oli jo liian myöhä lukemiselle, ja lapset sammuivat kun malttoivat pistää pään tyynyyn.

Lääkekaapista ei tarvittu mitään, edes yhtään laastaria. Mutta se nyt oli onnea, eikä tarkoita ettei kaikkea mahdollista olisi pitänyt olla mukana kaiken varalta.

M huolehti että eksymistapauksessa lapsilla olisi vanhempien yhteystiedot. Tarroja ei kuitenkaan ehditty tehdä, mutta viime tipassa rannekkeita, joissa oli nimet ja puhelinnumerot. Vasta kaupunkien ja museoiden vilinässä niitä kaipailtiin, ja olivat milloin autossa, milloin hotellihuoneessa. Sen verran tottuneita olemme pitämään lapsia silmällä ja käsi kädessä, ettei huoli ollut suuri.

Vaatekerrat riittivät, kun kerran pestiin pyykkiä. Käyttämättä jäi mm. se hienompi mekko, jossa ei voi imettää. Tietenkin, vai olinko ajatellut että New Yorkissa jätetään mukulat hotellihuoneeseen nukkumaan ja riennetään yöelämään? Eikä muuten tarvittu tuuli- ja sadettakkejakaan! Myrsky kyllä liippasi läheltä, joten ei niitä sentää turhiksi voi laskea.

Lasten väritys- ja tarravihkojen sivuista on vieläkin suurin osa värittämättä ja liimaamatta. Lentokoneet ja ravintolat tarjoilivat omat väritys- ja tarratehtävänsä eikä autossa voinut piirrellä.

iPadin autotelinettä ei tarvittu ollenkaan. Tähkäpää-elokuvan katsominen jäi viimeiseen iltaan, kun odotimme lentokentällä. Hyvä silti että se tuli ladattua. Muuten aikaisina aamuina ja muina tylsinä hetkinä riittivät muutamat pelit.

Itse automatkoilla parasta viihdettä olivat oma soundtrackimme ja bingo – vaikka paperit olivat hukassa/jemmassa/muualla suurimman osan aikaa, bongauksista riitti juteltavaa joka päivä.

Vauvan tavaroista varsin kätevä oli oma ruokakippo, jonka kannessa oli lokero lusikalle. Taisi olla joku aikoja sitten saatu kylkiäinen tai tutustumislahja. I:n oma turvaistuin autoon oli todella hyvä juttu. Ensinnäkin omassa tutussa istuimessa matkustaminen sujui mukavasti ja toisekseen säästimme myös paljon rahaa kun istuinta ei tarvinnut vuokrata.

Musiikin lisäksi voittajaksi tarpeellisten sarjassa kirii rulla pakastepusseja. Ihan viimeiseksi heitin sen mukaan laukkuun, ja se osoittautui erittäin hyödylliseksi niin kakkavaipoille kuin jäiden hakuun.

Terveisiä työelämästä

Kohta 8-vuotias R kiinnostui yhtäkkiä kotitöistä. Vielä viime kesänä tarjosin lopulta euron kannetulta kiveltä, jotta olisin saanut apua puutarhassa, mutta poikaa ei huvittanut: ”En mä ehdi tehdä töitä enkä mä tarvitse rahaa. Mulla on rahaa mun lompakossa ja mä saan lisää mummuilta.” Sillä lailla, perintöä odotellessa…

Nyt hän on kohta kaksi viikkoa huolehtinut astianpesukoneen tyhjentämisestä ja tehnyt innoissaan muitakin hommia kuten haravoinut, hakenut postia ja käynyt kaupassa. Palkan astianpesukoneen tyhjentämisestä hän määritteli itse, 5 c / kerta. Kirjanpitoon on kertynyt viivoja kohta puolentoista euron verran.

Myös pikkusiskot haluavat auttaa. S koska koneen luukkua vasten on kiva nousta seisomaan, ja haarukat ja veitset kiiltelevät kutsuvasti. I koska hänkin haluaa tehdä hommia – ainakin silloin tällöin.

Eräänä päivänä tuli kiistaa parista lautasesta. Olin pyytänyt I:tä laittamaan ne laatikkoon, mutta R, tästä tietämättä, vaati niitä itselleen. Tilanne kärjistyi niin, että R marssi pois keittiöstä ja uhosi ettei enää ikinä halua laittaa astioita kun ei kerran saa. Ja minä tietenkin huusin perään että juu ei kuule tarvi, anna olla vaan, kyllä äiti laittaa!

Poika keskusteli jotain isänsä kanssa ja hipsi sitten takaisin keittiöön jatkamaan hommaa. Leivontakulho oli hankalasti, mutta äidin apu ei kelvannut. Siitä taas innostuin selittämään yhteistyön ideaa, että ei ole niin väliä, kuka työn tekee, voi pyytää apua ja yhdessä työ tulee tehtyä.

Tässä vaiheessa M huusi jäkättävän äidin puhutteluun: Astianpesukoneen tyhjentäminen on pojalle tärkeä, oma tehtävä. Miltä susta tuntuisi, jos joku sanoisi sun työstä ettei sillä ei ole väliä, sama se vaikket teekään, muut voi hoitaa? Ja jos I vielä haluaa auttaa, R saa delegoida ja neuvoa mitä pitää tehdä, okei?

Jonkin aikaa murjotin, sitten päätin oivaltaa ja ymmärtää.

Kirsi Piha lanseerasi aikoinaan äitijohtaja-termin, jonka idea on, että kotona opittuja taitoja, kuten kaaoksensieto- ja kriisinhallintakykyä, pitäisi arvostaa enemmän yritysjohtamisessa. Silloin kun äitijohtaja taantuu lapsityöntekijän tasolle kiukuttelemaan, on meidän firmassa isäjohtajalla onneksi  yritysjohtamisessa opittuja taitoja, joita voi soveltaa myös kotona. Eikä kyse ole vain työntekijöiden motivoinnista parempiin suorituksiin vaan myös työhyvinvoinista ja -ilmapiiristä ja kaikkien tasa-arvoisesta kohtelusta, kuuntelemisesta ja työn arvostuksesta.

Mansikkamatematiikkaa

20130705-222624.jpg

Tehtävä 1a)
Tuulilla on 5 kg:n laatikko mansikoita, 5 kg sokeria ja kaksi kattilaa, tilavuuksiltaan 4 l ja 3 l. Hillonkeitto-ohjeen mukaan 1 kg marjoja lisätään 500-700 g sokeria. Kuinka monta desilitraa sokeria pitää lisätä kuhunkin kattilaan, kun 1 litra marjoja painaa 600 g ja 1 dl sokeria painaa 85 g?

20130705-222644.jpg

Lettujen paistaminen aloitettiin heti, vaikka hillo on vasta tulollaan…

20130705-222655.jpg

Juuri kun piti ottaa nätti kuva hillokattiloista, kuohahti toinen yli äyräiden. Liedelle paloi ihanaa mansikkatoffeeta.

20130705-222403.jpg

Hillonkeittäjän hienostunut herkku: vaniljajäätelöä ja konjakilla maustettua mansikkavaahtoa – sitä hillon päältä kuorittua, eihän sellaista hyvää voi pois heittää!

Niin, kovin siinä päätäni vaivasin ja tein jako- ja kertolaskuja mansikoita peratessa ja niitä kattioihin survoessa. Tulevia hilloiltoja varten muistiin: Viiteen kiloon marjoja tarvitaan vähintään 2,5 kg sokeria. Ne jaetaan KOLMEEN kattilaan (4 l, 3 l ja 2l) suuriin piirtein niin että isoimpaan tulee reilu paketti sokeria, toiseen loput toisesta paketista ja kolmanteen reilu puolikas kolmatta. Kattiloihin jätetään ihan reilusti kiehumisvaraa, eikös vaan? Litran, pari marjoista saa siis syödä samoin tein.

Muillakin oli hillonkeitto menossa, sillä kaupan hyllyt olivat tyhjänä hillosokerin kohdalla. Lopputulos tavallisen taloussokerin kanssa on sellainen vanhanajan litkuhillo, joten vadelmien pariksi hankin kyllä hillosokeria, joka hyydyttää liemen sopivasti lusikoitavaksi.

Se iso soppa- & hillokattila olikin jo joululahjatoivelistalla.

Lasten kanssa New Yorkissa

20130704-211649.jpg

Huussin seinällä roikkuvasta Norman Parkinsonin kuuluisasta valokuvasta Lunch break on the bridge tulee heti kiinnostavampi, kun on itse käynyt paikan päällä.

R tunnistaa tietenkin Empire State Buildingin mutta myös rakenteilla olevan Rockefeller Centerin, jonka katolla kävimme. Hän on myös varma että silta on Brooklyn Bridge, ”siis se silta joka on parempi jalkaisin kuin autolla, tuolta sieltä näytti keskustaan päin”), minun piti tarkistaa asia Wikipediasta.

Aika paljon ehdimme yhden päivän aikana nähdä New Yorkista. Suunnitelma oli tällainen:

New Yorkin ohjelmassa on ainakin leikkikenttiä ja FAO Schwarz jaDisney-lelukaupat sekä luonnontieteellinen museo. Lehdistä, kirjoista ja blogeista on löytynyt vielä suosituksia kuten Brooklynin silta ja sillan päässä Brooklynin kuuluisa jäätelötehdas. Jännittävän hissimatkan ja huikeat näkymät tarjoavat Empire State Building ja Top of the Rock. Jälkimmäiseen pääsee jonottamatta, joten taidamme valita sen. Ilmaisella Staten Islandin lauttamatkalla näkee niin Vapaudenpatsaan kuin Manhattaninkin mereltä päin. Sunnuntaiaamuna suuntaamme Long Islandille, jossa Ocean Parkwaylla kokoontuu satamäärin harrasteautoilijoita. Sen jälkeen voisi mennä vaikka brunssille. Muuten odotan kadunkulman herkkuja: hot dogs! pretzels!

Paljon ei jäänyt puuttumaan! Oikeastaan vain luonnontieteellinen museo ja Vapaudenpatsaan lähempi tarkastelu. Saarihan oli vielä suljettu Sandy-myrskyn jäljiltä, mutta lauttamatkaakin varten olisi tarvittu toinen päivä.

Saavuimme New Yorkiin lauantai-iltana. Hotelli löytyi helposti, mutta auton parkkeeraaminen olikin sitten hankalampi juttu. Olisi pitänyt ottaa vastaan hotellin paikoitustarjous, sillä itse hoidettuna se tuli ihan yhtä kalliiksi – ylisuuresta kulkuneuvosta kun sai maksaa reippaasti ekstraa.

Tapasimme New Yorkissa kaverimme, joka oli tullut viettämään viikonloppua Kanadasta. Hänen vaimonsa sattuu olemaan matkaopas, ja hänen New Yorkin -tuntemuksestaan oli kovasti hyötyä!

IMG_3451

Times Square oli ihan kulman takana. Odotimmeko jotain hienoa? Minusta sieltä puuttui niin tyyli kuin suuren maailman tunnelmakin. Törkeän huonot hämähäkkimiehet, smurffit ja mielestään hyvännököidet tyypit pelkissä kalsareissa kerjäsivät rahaa tunkemalla valokuviin.

IMG_3235

Oikealla kameralla otettu kuva. Onko niissä nyt sitten kovin paljon eroa ainakaan tässä koossa?

Ilta venyi tosi myöhään, joten pohdimme jonkun aikaa, kannattaako lapsia herättää klo 7 sunnuntaiaamun ajalulle  Long Islandille. Niin kuitenkin teimme, joten kahdeksan aikaan olimme pakkautuneet autoon enemmän ja vähemmän unisen porukan kanssa. Navigaattorin ilmoitus 80 km matkasta määränpäähän oli yllätys, mutta tarkemmin katsoen Long Island tosiaan on vähän isompi kuin Manhattan.

IMG_3458

Obi Beachillä oli sinäkin aamuna perinteinen meininki.

Erikoisesta tapahtumasta voi lukea vaikka täältä. Haastattelin erästä rouvaa, jolla oli kaunis 60-luvun Corvette. Ihan olivat uutena sen hankkineet aikoinaan ja nyt ajelivat sillä aamiaiselle joka sunnuntai, jos ei nyt kovasti satanut vettä tai lunta. He toki asuivat saarella, joten matka ei ollut pitkä. Heidän jenginsä oli yleensä paikalla jo seitsemän aikaan, yhdeksältä alkoivat autot ja ihmiset vaihtua vähän toisenlaisiin. Miesväellä kuitenkin riitti katseltavaa ja kuvattavaa. R ja I vähän hermostuivat kun ”vaan jutellaan ihmisten kaa”, eikä edetty autorivissä etsimässä uusia hienouksia.

IMG_3461

Myös aamiaista oli tarjolla. Kinkkujuustoleipä maistui nälkäisille.

Ajaessamme takaisin Manhattanille newyorkilaiset olivat heränneet, pakanneet rantavarusteet ja lähteneet viettämään helteistä päivää jollain lukuisista uimarannoista. Jonot vastaantulevien kaistalla olivat melkoiset.

Me suuntasimme kohti Manhattanin eteläkärkeä, ja keksin, että nyt olisi tilaisuus bongata se jäätelötehdas. Arvelimme tosin, että on vähän eri asia löytää se kävellen siitä, mihin silta päättyy kuin tulla toisesta suunnasta moottoritietä. Mutta siinä se yhtäkkiä nökötti ja me emme saaneet autoa parkkiin millään! Kiertelimme kortteleita hyvän aikaa, mutta eipä ollut tuuria. Lopulta kaksi haki jäätelöt, kun muut ajoivat autolla vielä yhden kierroksen. Tosi harmillista, sillä ranta-alue oli rakenteilla varsin mukavaksi virkistyspaikaksi. Vähän kauempana sillasta Pier 6 näytti olevan suosittu lapsiperheiden sunnuntaikohde. Itse varsinaisesti paikan päällä käymättä suosittelen Brooklyn Bridge Parkia varsinkin lasten kanssa matkustaville!

Sitten ajoimme Brooklynin sillan yli Manhattanille. Suosittelen ylitystä jalkaisin tai pyörällä. Autoilijalle silta ei juuri elämystä tarjonnut.

Leikkikenttiä emme varsinaisesti etsineet, mutta hakiessamme parkkipaikkaa, löytyi mahtava virkistäytymispaikka lapsille pari korttelia Wall Streetistä. Tällä kertaa oli tuuria. Imagination Playground onkin ihan tuotteistettu konsepti. Seinässä oli ohjet vanhemmille: istu alas, katso, nauti ja opi kun lapsesi leikkii ja käyttää luovuuttaan.

IMG_3466

Parasta kuumana päivänä olivat tietenkin vesisuihkut.

IMG_3472

Meidän lasten luovuus esittäytyy tässä.

Olimme ehtineet tehdä jo vaikka mitä, vaikka oli vasta aamupäivä. Veimme auton hotellille ja lähdimme turisteina kohti Rockfeller Centeriä.

IMG_3490

IMG_3492

IMG_3495

Hississä oli lasikatto ja multimediashow. Erikoista mutta jännittävää.

IMG_3499

Katolta ihastelimme näkymisä hyvän tovin, sitten oli aika hankkiutua lounaalle. Oppaamme vinkistä menimme syömään Rockefellerin pohjakerroksessa hyvään ja huokeaan ravintolaan, jossa hän kollegoineen aina käy, kun on ensin lähettänyt turistit shoppailemaan.

IMG_3512

Iltapäivälläkään ei vielä väsymys painanut, joten suuntasimme kohti Central Parkia. Matkalla poikkesimme lelukaupassakin, mutta enpä usko että lapsetkaan siitä niin kauheasti innostuivat. Keskuspuiston eläintarha ei ollutkaan sellainen kuin Madagaskarissa. Ei siis haitannut että (kallis) eläintarha oli kiinni, kun vielä iltasella teimme reippaan kävelylenkin puiston eteläpäässä.

IMG_3527

Hotellille oli vielä pitkä matka, mutta sinnikkäästi askelsimme ja laskimme kortteleita, 16 niitä taisi olla. Ravintolaillallinen ei houkutellut, joten nappasin kulmakaupasta mukaan kanaa, vihanneksia, hedelmiä ja leipää. Pikkuruisessa hotellihuoneessa niitä sitten mutustimme ja onnittelimme itseämme hienosti sujuneesta 15 tunnin matkailupäivästä.

IMG_3529

IMG_3393

Auringonlasku New Yorkissa.

Seuraavana iltana oli lento kotiin Newarkista. Laskeskelin, että meillähän olisi aikaa melkein toiseen kokonaiseen päivään New Yorkissa, mutta M pelkäsi että jäisimme jumiin ruuhkaan, emmekä ehtisi lennolle ensinkään. Siispä lähdimme aamiaisen jälkeen ulos kaupungista katsomaan tarjoaisiko New Jersey vielä jotain nähtävää tai koettavaa (ajoaika hotellilta lentokentän liittymään 25 min). Lopputuloksena oli jokseenkin tympeä aamupäivä ostoskeskuksessa ja antaumuksella kiukuttelevat mukulat lounasravintolassa. Lähdimme vielä etsimään uimarantaa, mutta jälleenrankennus myrskyn jäljiltä oli ollut hidasta, emmekä löytäneet kuin aika ankean laiturin, jolla oli eläkeläisiä istuskelemassa ja pelaamassa korttia. Läheisellä leikkikentällä öljynjalostamon aidan vieressä lapset saivat vielä juosta ja hyppiä ennen hankkiutumista lentokentälle, ilman kiirettä ja hässäkkää.

Ehkä löysit tämän jutun googletessasi ”lasten kanssa new yorkiin”? Kaikin mokomin, sanon minä, olihan meillä hieno päivä siellä lasten (7, 3 ja 1 v.) kanssa. En minä kuitenkaan vartavasten pikkulasten kanssa suurkaupunkiin lomalle lähtisi. Niin paljon enemmän voi nähdä ja kokea aikuisseurassa ja kulkeminen on ainakin 5x kätevämpää.

Ai niin, hodaria en syönyt ja pretzel ei maistunut ollenkaan siltä, miltä muistin sen maistuneen 20 vuotta sitten.