Hotelliarvio

Holiday Inn & Suites (39th, ei pidä sekoittaa kahteen muuhun) Virginia Beachilla oli kaikin puolin mainio hotelli.

Sitten arvio amerikkalaiseen Tripadvisor-tyyliin:

Välttäkää tätä hotellia. Perheemme kolme yötä tässä hotellissa oli täynnä pettymyksiä.

1) Halusimme heti saavuttumme uimaan, mutta allasalue oli varattu jonkun konferenssin iltatilaisuudelle. Jouduimme menemään toisille, ilta-auringon puoleisille altaille.

2) Emme löytäneet huoneesta tietoa hotellin ravintoloista, uima-altaista tai muista palveluista.

3) Aamiaisella viinirypäleet tippuilivat lattialle.

4) Leikkihuoneen kilpikonnat tuijottavat seinää, eivätkä kääntyneet koko aikana, kun olimme siellä askartelemassa. Voitte uskoa, että lapset olivat tooodella pettyneitä. Olinhan valinnut hotellin pitkälti kilpikonnakuvien perusteella.

5) Palatessamme rannalta huoneeseen, ovi oli auki. Huomautimme asiasta respassa, eikä ASIAKASPALVELIJA, Kelly, edes pahoitellut asiaa! Sanoi vain välittävänsä viestin siivoojille. Eikä siinä kaikki, vaan sama toistui seuraavana päivänä! Soitin respaan varsin tuohtuneena ja kerroin ettemme millään voi tuntea oloamme turvalliseksi tällaisessa hotellissa. Tällä kertaa Shelly sentään pahoitteli asiaa ja lähetti vielä talonmiehen tarkistamaan ettei ovessa tai lukossa ole vikaa. Luojan kiitos mitään ei ollut viety!

5) Televisiokanavilta ei tullut mitään lapsia tai aikuisiakaan kiinnostavaa ohjelmaa aamulla klo 5.

6) Huoneen lattialla oli hiekkaa, do I need to say more?

IMG_2165

Auringonnousu hotellihuoneen parvekkeelta kuvattuna.

IMG_2205

Ja sama seuraavana aamuna. Ei mitään omaperäisyyttä.

Yksi kommentti artikkelissa “Hotelliarvio

  1. Paluuviite: Edit matkakertomus | Tuulista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s