Hobittipuutarha

Annoin miehelle syntymäpäivälahjaksi kirjan Konnun kootut viisaudet (”Lyhyt opaskirja pitkään ja onnelliseen elämään”, kirjoittanut Noble Smith, WSOY 2012). Oikeastaan en malttanut edes odottaa syntymäpäivään asti, kun kirjaa selaillessani silmiin osui luku hobittien puutarhanhoidosta ja lisäksi ohjeet pienen hobittipuutarhan luomiseen.

”Oletetaan että sinulla on tilaa kasvimaalle, jonka koko on 60 kertaa 120 senttiä.” Onhan minulla paljon enemmänkin, mutta juuri tällaisesta pikku pedistä salaatille, valkosipulille ja yrteille oli tarkoitukseni aloittaa. Pikkuhobititkin saavat omat plänttinsä ja istuttaa niihin mielivihanneksiaan, arvatenkin porkkanoita ja I myös sipulia. Se ei vain vielä viime kesänä toteutunut, mutta tänä keväänä varmasti saamme kaivuuapua, kun kyseessä ei olekaan mikään ihme ranskalainen potager-väkerrys vaan ihan oikea hobittipuutarha, ”piha täynnä penkkejä ja ruukkuja, joissa kasvaa kaikenlaista”!

20130224-222121.jpg

”Muista aina olla kärsivällinen, niin opit joka kasvukaudella jotain, mitä voit seuraavalla hyödyntää.”

5 kommenttia artikkelissa “Hobittipuutarha

  1. Paluuviite: Wannabe-puutarhuri | Tuulista

    • Suosittelen, vaikka olenkin vasta ehtinyt selailla. Viisaita sanoja puutarhahoidon lisäksi mm. musiikista, kävelystä, nukkumisesta ja vieraanvaraisuudesta. Kritiikin kohteena ovat mm. ahneet suuryritykset ja GMO-mutanttiruoka. Vaikken olekaan varsinainen Tolkien-fani, en enää ihmettele että niin monet ovat!

  2. Paluuviite: Olipa kerran vuosi 2013 | Tuulista

  3. Paluuviite: Lukuhaaste: tärkeä aihe, hobitit | Tuulista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s