Teematka Pariisiin

Teetä Pariisissa

Helmikuussa suuntaamme ystävien kanssa Pariisiin. Koska lämpötilaennuste on jotain 0 ja 10 asteen välillä, tuskin vietämme aikaa puistoissa lounaspatonkeja nauttien. Pariisin caféet kutsuvat, mutta satunnaista espressoa lukuunottamatta en kahvista piittaa. Vauvakin saa moisesta kofeiinitujauksesta hepulin, joten virkistyäkseni – tai rauhoittuakseni – olen viime ajat pysytellyt teessä.

Helena Petäistön mainiosta kirjasta Tee teematka opimme, että maailman teepääkaupunki onkin Pariisi. Brittien kello viiden tee herkkuineen on vertaansa vailla oleva perinne, mutta itse tee ei siellä ole kummoistakaan. Ranskalaiset sen sijaan suhtautuvat teen nauttimiseen samalla yksityiskohtaisella kunnioituksella kuin viineihinkin.

Toissakesäisellä retkellämme Lontooseen Fortnum&Masonin iltapäivätee oli nautinnollinen elämys niin teen, leivosten, atmosfäärin kuin palvelunkin puolesta. Myös muiden asiakkaiden seuraaminen oli mielenkiintoista: äitejä ja tyttäriä, ystävättäriä, iäkkäitä pariskuntia. Iloinen seurue eri-ikäisiä naisia Lähi-Idästä oli tullut levähtämään shoppailun lomassa. Aurinkolasit, käsilaukut ja manikyyrit paljastivat että rikkaita olivat. Yritin kurkkia, miten isoäiti burkhassa joi teensä: hyvin huomaamattomasti.

Emme tietenkään tilanneet mitä tahansa queen’s blendiä, vaan otin mallia viskejä harrastavalta mieheltäni ja kelpuutin vain single estate -teen. Olinpa tyytyväinen itseeni, kun luin Petäistönkin suosittelevan sellaista ja pitävän Fortnum&Masonia esimerkillisenä lontoolaisena teehuoneena.

Pariisissa aiomme Petäistön suosituksesta poiketa iltapäiväteelle ja ostoksille Mariage Frèresin teehuoneeseen.

Miten sitten nautin teeni kotona? Ensin keitetään vesi lähes kiehuvaksi. Sitten joku huutaa äiti-äiti tai ÄITTIII tai ää-äää. Noin tunnin päästä keitetään uusi vesi. Mahdollisesti saadaan haudutetta tee, ulkomaantuomisia, inkivääriteetä, vihreää jasmiiniteetä, jouluteen jämiä. Ripaus sokeria. Nautitaan juomaa voileipien, muffinsien tai tumman suklaan kera. Keskeytyksiä. Noin kolmen vartin päästä lämmitetään loput kupillisesta mikrossa. Hörpitään kun ehditään, mahdollisesti lämmitetään vielä kerran.

20130124-000409.jpg

Yksi kommentti artikkelissa “Teematka Pariisiin

  1. Sivuhuomautus: etsiessäni sopivaa linkkiä Tee teematka -kirjaan, eksyin Adlibris-verkkokirjakauppaan, jonka alessa oli sekä tämä kirja että Aamiaiset Cocon kanssa. Oli aivan liian kätevää ostaa ne heti. Enkä voinut vastustaa kassalla Konnun kootut viisaudet -tarjousta (miehelle syntymäpäivälahjaksi) ja saivatpa vielä lisätä loppusummaan lahjoituksen SOS-lapsikylälle. Kyllä asiakas ostaa, kun sen vain tekee klik-klik-helpoksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s